Chocolate cookies with caramel filling / Suklaakeksit kinuskisydämellä

Vietimme siis viikonloppuna toistamiseen kuopuksemme syntymäpäiväjuhlia.
Osa tarjottavista oli samoja kuin viikkoa aiemmin. Mm. nämä herkulliset kinuskitäytteiset suklaakeksit ja
aiemmin postaamani minttusuklaafudget, löytyivät taas pöydästä. Tulihan sitä testattua myös uusia juttuja. Tarjolla oli mm. nougat-vaniljakakkua, pepperonihyrriä, maailman parasta tiramisua(!), pekonimunapiirakkaa ja herkullisia palttoonappeja lämminsavulohitäytteellä ja savukinkku-paprikapiirakkaa. Naputtelen ohjeita pikkuhiljaa
tännekin 🙂

 

 

 

 

En ole koskaan ollut keksifani, mutta nyt jostain syystä olen
innostunut niiden tekemisestä. Ehkä syy on siinä, että itse tekemällä
saa niiiiin paljon parempia keksejä kuin kaupasta. Keksien pitää
mielestäni olla kosteita, hieman sitkeitä ja sellaisia joissa on
tarpeeksi makua. Mielessäni on ollut erilaisia testattavia keksireseptejä ja näin
jokunen päivä
sitten Suklaapandan sivuilla omar-keksit,
jonkalaisia olin itsekin
suunnitellut tekeväni. Kauppareissulta mukaani tarttui kuitenkin
Omar-pussin sijasta toffeerullia sekä dumle-suklaalevy, jotka halusin
upottaa keksien sisuksiin. Nämä kinuskiyllätyksen sisältävät keksit ovat
päältä rapeita, mutta
sisältä pehmeitä, hieman sitkeitä, suklaisia ja kinuskisia! Eli
mitäpä muuta kuin aivan mielettömän hyviä!

Center-nappeja käytettäessä keksien sisus oli selkeästi kinuskisempia. Dumle-levyn palojen toffee sen sijaan ei maistunut kovinkaan paljon, vaan keksit olivat lähinnä maitosuklaa-täytteisiä. Mielestäni hyviä joka tapauksessa 🙂 Vein juhlista ylijääneet keksit töihin ja kehuja sateli 🙂

Chocolate cookies with caramel filling / Suklaakeksit kinuskisydämellä   n. 30 kpl
Aineet:
100 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhoa
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g maitosuklaata pieneksi pilkottuna
50 g tummaa suklaata pieneksi pilkottuna
Lisäksi:
2.5 pötkö Center-nappeja (yht. 30 nappia)
tai 2 pientä (100g) suklaalevyä Daim-suklaata
Ohje:
Vatkaa huoneen lämpöinen voi, sokeri ja fariinisokeri
vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat
aineet (ei suklaita) hyvin sekoittaen, älä kuitenkaan vaivaa taikinaa. Kääntele
lopuksi joukkoon pilkotut suklaat.
Tee
taikinasta pötkö ja jaa taikina n. 30 yhtä suureen
palaan. Pyörittele paloista palloja ja litistä niitä kämmeniesi
välissä hieman lyttyyn. Paina suklaanappi lätyn keskelle ja nostele
reunoja napin ympärille. Pyörittele palloja käsissä. Alla yksi suklaasormin otettu vaihekuva..

Varmista, että koko
nappi
on suklaataikinan peitossa, sillä muuten napin sisältö valuu uunissa
ulos (varoittava esimerkki alla).

 

Muotoile halutessasi keksejä pallon sijasta vaikka neliöiksi (kuten alempana). Laita
keksikasat pellille. Paista 175 asteessa n. 8 minuuttia, kunnes keksit ovat
hieman laskeutuneet ja pinta ei enää kiillä. Keksit ovat tässä vaiheessa
vielä erittäin pehmeitä, mutta kovettuvat hieman jäähtyessään. Anna olla pari minuuttia pellillä ja siirrä ne sitten ritilälle jäähtymään. Keksit ovat parhaimmillaan heti pian jäähdyttyään, mutta maistuvat toki vielä myöhemminkin. Säilytys ilmatiiviissä rasiassa. Keksit voi myös pakastaa.

 

 

 

Avainsanat

Instagram

  • Mainos Electrolux. Kokeilin kauan haaveilemaani kesäistä lettukakkua päästessäni miettimään induktiotason ihanuuksia yhteistyössä Electroluxin kanssa. Letuista tuli niin nameja, että taidan paistaa niitä heti tänään lisää. Klikkaa blogiin, josta löydät kakun ohjeen sekä mielipiteeni induktiotasosta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/kesainen-lettukakku/ #lettukakku #kesä #kaupallinenyhteistyö #suklaapossu #kotiliesi #kotiliesiblogit
  • Porkkanakakku onnistuu mahtavasti myös munattomana. Lopputuloksena mehevä, kostea, miedon mausteinen, pehmeä ja herkullinen porkkanakakku. Ihastuin tähän niin, että olen tehnyt tätä lyhyellä välillä jo kahteen kertaan. Tosin kuorrute vaihtui matkalla hieman, mutta tuo taikinaosa. Oih, sitä olisin voinut syödä raakanakin vaikka kuinka :P Ohje blogin puolella https://kotiliesi.fi/suklaapossu/aivan-ihana-porkkanakakku-munaton/
#munaton #porkkanakakku #helppojanopea #yummy #eggless #carrotcake #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Veljen pojalle päätyi tällainen pikapikaa koristeltu kakku, jonka oli tarkoitus muistuttaa Starwarssin tähtitaivasta. Musta suklaaspray ja kimaltavat nonparellit kätkivät alleen herkullisen vadelma-mansikkamoussetäytteiden kakun ja mehevän vaalean kakkupohjan. Tarkemman ohjeen löydät blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/pojan-10-vuotiskakku-starwars-tyyliin/
#suklaapossu #täytekakku #synttärikakku #mansikka #vadelma #maidoton #munaton #strawberry #rasberry #eggless #birthdaycake #kotiliesi
  • Herkullista Juhannusta! Kuvassa helppo, nopea ja herkullinen mansikkakääretorttukakku (oon niin ihastunut niihin). Ne valmistuvat miltei yhtä nopeasti kuin tavallinen kääretorttukin ja sisällä odottaa pystyraitainen yllätys. Mein 9v tyttö sai tällaisen synttärikakukseen ja herkkua oli! Ohje kakkuun löytyy blogin puolelta
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-ja-herkullinen-mansikka-kaaretorttukakku/
#kääretorttukakku #kääretorttu #kakku #mansikkakakku #mansikka #raparperi #cake #strawberry #rhubarb #curd #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Olin nimennyt tämän raparperipiirakan aiemmin blogissani maailman parhaaksi raparperipiirakaksi jokunen vuosi sitten ja pitihän sen niminen piirakka leipasta uudestaankin. Pitikö tämän helpon ja nopean piirakan nimi paikkansa? Se selviää blogin puolelta, josta löytyy myös piirakan ohje https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-raparperipiirakka-maailman-parasko/
#raparperi #raparperipiirakka #helppojanopea #suklaapossu #rhubarb #pie #yummy
  • Testailin alkukesästä maidotonta marjamoussea kakun väliin ja voi jehna kun siitä tuli hyvää! Tämä vadelmaa ja mansikka sisältävä mousse oli niin herkkua, etten kakkua syödessä edes muistanut siinä olevan mitään erilaista. Nams! Ohje tähän marjamousseen löytyy blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/maidoton-marjamousse-tayte-kakkuun/
#marjamousse #mansikka #vadelma #kakuntäyte #suklaapossu #maidoton #nomilk #strawberry #rasberry #cakefilling #yummy
  • Kolmesta pienestä mustikkapiirakasta syntyy helposti pikainen kakku. Piirakoihin voi hukata myös muitakin pakkasen kätköistä löytyviä marjoja ☺️ Ohje kakkuun blogissa 
https://kotiliesi.fi/suklaapossu/sitruunainen-mustikkapiirakka-kakku/
#suklaapossu #mustikkapiirakka #kakku #cake #blueberry #pie #cake #kotiliesiblogit

suklaapossu

Keskustelu

Okei, nämä menevät kyllä ehdottomasti kokeiluun pian! 🙂 Kuola valuu jo pelkästään kuvia katselemalla, näyttää just niin ihanan pehmeiltä ja meheviltä kun vaan olla ja voi! O_o

http://www.ontheedgeofforever-siru.blogspot.fi

Hehe 😀 Kerropas testattuasi mitä pidit! Itsekin tekisi mieli tehdä näitä jo uudestaan, ehkä voisi koittaa seuraavaksi kunnon perusdumlea 🙂

Voi ei miten ihania! Kyllä sun vieraiden on kelvannut tulla kahvipöytään ;D
Mä olen suunnitellut seuraaviin juhliin pelkkiä suklaaleivonnaisia, nämäkin sopisi sinne oikein hyvin! 😀

Kiitos 🙂 Mulla on tapana tupata juhlissa kahvipöytä (pikemminkin pöydät, toinen makealla ja toinen suolaisille 😉 ) hieman liiankin täyteen kaikenlaista. Se vaan on niin kiva kun tulee enemmän vieraita ja saa kunnolla testata kaikenlaisia erilaisia juttuja, eikä tarvi itse syödä kaikkea 🙂

Nämä olivat mielestäni ihania! Voin lämpimästi suositella leipomaan 🙂

Apua miten herkullisen näköisiä! Tekis mieli testata tätä ohjetta heti itsekin! 🙂

Kiitti 😀 Eiku vaan leipomaan, hus 😉 Nämä on aika nopeita tehdä, vaikka täytteen tunkemisessa onkin hieman normikeksejä enemmän askartelua.

Pakko kyllä testata. Kuulostavat niin nameille. 🙂

Testaa ihmeessä 🙂 Mä ja monet muut keksejä syöneet pitivät näistä kovin! Ovat kyllä ihan erilaisia kuin mitkään kaupan keksit 🙂

Ei muuta kuin että näyttää syntisen hyviltä kekseiltä! 🙂

Kiitos 🙂 Sellaisilta nämä mielestäni maistuivatkin 🙂

Pakko nyt kysyä, että minne sä laitat sun kaikki leipomukset/kuka ne syö? 😀 Nää kuulostaa niin hyviltä, ja aionkin viikonloppuna kokeilla näitä 🙂

Hihih! 😀 Vuosi sitten tuli kieltämättä leivottua aika tiuhaa tahtia, kun aikaa kerran oli lasten kanssa kotona ollessani. Kaikki leipomukset ei onneksi päätynyt omalle vyötärölle, vaan osansa saivat myös työkaverit, tarhatädit sekä kylään tulleet tutut. Osa leivonnaisista päätyi myös myyjäisiin, lahjaksi tai pakkasen täytteeksi tulevia vieraita ajatellen. Nykyään leivontatahti on hieman hidastunut, työt mokoman haittaavat harrastusta 😉

Kiva, että löysit nämä keksit ja mukava kuulla että ne päätyivät kokeiluusi. Nämä kyllä olivatkin tosi ihania, hyvä kun muistutit näiden olemassa olosta. Ja näin Joulun lähestyessä tulee väkisinkin mieleen, että nämähän oisivat vaikka tosi kiva Joululahja! 🙂 Toivottavasti keksit maistuvat! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.