Suklaapossu

Suklaakakku punaherukkacurdilla, munaton ja maidoton

Mehevä suklaakakkupohja yhdessä raikkaan punaherukkacurdin ja suklaamoussen kanssa maistuu ihanalta. Samaan aikaa sekä tuhtia, mutta silti marjaisaa ja aavistus kirpsakkaa.

Kakussa oleva munaton kakkupohja muistuttaa suosittua Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa, mutta on vain aavistuksen murenevampi ja tahmaavampi. Pohja on myös lähellä aiempaa maidotonta ja munatonta suklaakakkupohjaa, mutta tämä on hieman miedomman suklainen, jolloin se sopii moniin täytteisiin aiempaa paremmin.

Kakun väliin ja päälle tuleva maidoton suklaavaahto syntyy helposti ja nopeasti vain kahdesta aineesta; kauravispistä ja suklaasta. Ja mielestäni se myös maistuu paremmalta, kuin useat maidolliset suklaamousset. Se on ihanan pehmeää, kuohkeaa ja juuri sopivan suklaista. Jääkaapissa tuo suklaamousse kovettuu, joten suosittelen ottamaan kakun huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen korkkaamista. Tällöin täyte pehmenee ja suklaan maku korostuu.

Punaherukkacurd sopii tähänkin kakkuun todella ihanasti. Se raikastaa muutoin ihanan suklaista kakkua ja tekee siitä kevyemmän oloisen. Punaherukkacurdin ohjeessa oleva voi korvataan maidottomalla rasvalla, jolloin saadaan maidoton punaherukkatahna. Jos maidottomalle kakulle ei ole tarvetta, voi punaherukkacurdiin laittaa ohjeen mukaan voita.

Kakku on siis täysin munaton ja maidoton.

Mein lasten yhteisiä synttäreitä juhlittiin pienen pienellä porukalla juuri ennen kuin lapset kirmasivat kouluihin ja päiväkotiin. Tämä kakku syntyi sillon melko ex temporee -tyylisesti niistä aineista, joita sattui kotoa juuri sillä hetkellä löytymään. Meillä oli nimittäin tuolloin, ja on toki edelleen, aikamoinen muuttohässäkkä kesken. Saimme omakotitalomme myytyä kesällä melko nopealla aikataululla ja muutimme vuokralle uuden omakotitalon rakentamisen ajaksi. Talon myynti, koulujen ja tarhojen vaihdot, uuden talon suunnittelu, muutto ja kaiken maailman muut kiireet osuivat samoihin hetkiin ja tekivät leipomishetkien löytämisestä haasteellista. Jotenkin kuitenkin löysin itsekin tekemästä tätä kakkua. Nyt suurin osa tuosta pahimmasta härdellistä on takana, mutta uskoihin, että uuden talon suunnittelemisessa ja erityisesti sen keittiön miettimisessä menee vielä hetki jos toinenkin. Tämä vie hieman tulevan syksyn leipomisaikaa, mutta yritän siitä huolimatta pitää postausten välin suht entisellään. Mutta voi että kuinka paljon odotankaan pääseväni uuteen keittiöön ja erityisesti saarekkeen ääreen leipomaan! Tästä tulikin mieleeni, että jos sinulla on antaa jotain vinkkejä, joita kannattaa ottaa huomioon keittiön suunnittelussa, kuulisin niistä mieluusti jo pian 🙂

Tässä kuitenkin tulee tämä suklaakakun ohje.

Suklaakakku punaherukkacurdilla ja suklaamoussella (maidoton ja munaton)

n. 22 cm vuokaan

Pohja:

4.75 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta

1 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1.25 rkl (omenaviini)etikkaa

1.5 dl öljyä

3.5 dl vettä

Pohjien päälle:

noin 1/2 annosta punaherukkacurdia (ohjeessa oleva voi korvattu maidottomalla margariinilla)

Suklaavaahto:

3.75 dl (=1.5 prk, á 2.5 dl) Kaslink -kauravispiä

300 g tummaa (n.50%) maidotonta suklaata

Ohje:

Tee ensin pohja. Laita uuni lämpeämään 160 asteeseen. Voitele noin 22 cm irtopohjavuoka sisäpuolelta kevyesti esim. vuokaspraylla.

Sekoita vesi, öljy ja etikka kulhossa sekaisin. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita aineksia vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Kaada taikina vuokaan ja tasoita kevyesti.

Paista 160 asteessa n. 55 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Kokeile kypsyys koittamalla ensin painamalla sormella kevyesti keskeltä kakkua. Jos se tuntuu pehmeältä, mutta kiinteältä on pohja todennäköisesti kypsä. Testaa kypsyys vielä tökkäämällä tikku keskelle pohjaa. Jos siihen ei tartu raakaa taikinaa, on pohja valmis. Nosta pohja jäähtymään. Irroita hetken päästä vuoan reunaosa ja anna jäähtyä kokonaan liinan alla peitettynä.

Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se kolmeen osaan. Nosta yksi osa tarjoilulautaselle. Levitä pohjan päälle ohut kerros punaherukkacurdia. Levitä punaherukkacurdia myös toisen, keskimmäiseksi tulevan pohjan ja päällimmäisen pohjan päälle päälle. Tämä valmistelu kannattaa tehdä jo tässä vaiheessa, sillä täytteeksi tuleva suklaavaahto jämähtää melko nopeasti ja sen pursottamisen kannattaa toimia ilman ylimääräisiä taukoja.

Valmistele pursotuspussi suklaavaahtoa varten laittamalla siihen haluamasi tylla (esim. tähtitylla). Voit pursotuspussin sijasta käyttää myös käyttää vahvaa pakastepussia, jonka kulmaan leikkaat reiän juuri ennen pursottamisen aloittamista.

Tee seuraavaksi suklaavaahto: Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Sulata suklaa mikrossa varovasti noin 15 sekunnin välein sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Vatkaa kauravispi paksuksi vaahdoksi. Lisää sulatettu suklaa vaahdon joukkoon. Vatkaa kunnolla sekaisin. Lusikoi suklaavaahto samantein pursotuspussiin. Pursota suklaavaahtoa ensin tarjoilulautasella olevan kakkupohjan reunoille ja pursota sen jälkeen. Jatka pursottamista niin, että koko kakkupohjan päällinen on suklaavaahdon peitossa. Tähän tyyliin:

Nosta päälle toinen kakkupohja ja tee sille samoin. Toista vielä kolmannen kakkupohjan kanssa. Nosta kakku jääkaappiin, jotta suklaavaahto jähmettyy hieman.

Koristele halutessasi vielä vaikkapa rouhitulla suklaalla.

Vinkki:

* Taikinan voi paistaa myös kahdessa noin 16 cm vuoassa. Paistoaika on tällöin noin 45 minuuttia.

* Nosta kakku pöydälle ajoissa ennen tarjoilua. Lämpimässä täyte pehmenee ja suklaan maut tulevat paremmin esille.


    Tervetuloa seuraamaan Suklaapossun sähköistä reseptikirjaa, josta löytyy leivonnaisohjeita jokaiseen herkutteluhetkeen!

Suklaapossun keittiössä touhuaa kolmen lapsen äiti, joka testailee intohimoisesti erilaisia reseptejä ja haluaa jatkuvasti oppia lisää erilaisia tekniikoita ja löytää uusia, herkullisia makuyhdistelmiä. Blogin myötä olen hurahtanut myös valokuvaukseen. Täydellisen leivonnaisen metsästys ei pääty koskaan!

Copyright

Kuvat ovat itse otettuja, ellei toisin mainita. Ethän lainaa blogin kuvia ilman lupaani, kiitos!

Yhteydenotot
suklaapossu.leipoo (at) gmail.com  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Suklaakakku punaherukkacurdilla, munaton ja maidoton

Sippe

Hieno kakku

Suklaapossu

Kiitos Sippe 😀

Suklaa

Mitä luulet, menisikö punaherukkacurd maitosuklaamoussen kanssa? Lähinnä pelkään tummaan suklaaseen tehdyn moussen olevan liian tuimaa lapsille – vai pehmeneekö maku riittävästi kauravispin kanssa?

Suklaapossu

Heippa Suklaa! 🙂 Kauravispi itsessään on makeahkoa, joten tummasta suklaasta tehty vaahto on hieman makeampaa kuin esim. pelkästä kuohukerma ja tummasta suklaasta tehtynä. Mutta moussen voi toki tehdä myös pelkästä maitosuklaasta. Ehdotan silti myös sellaista, että mitä jos laittaisikin suklaamousseen puolet tummaa suklaata ja puolet maitosuklaata? Tällöin mousse olisi jo selvästi makeampi, mutta siinä maistuisi silti myös suklaa.

Suklaa

Mahtava ajatus, taidanpa tehdä juuri niin!

Suklaapossu

Kiva kuulla, Suklaa 🙂

Roosa

Ihanan näköinen vaikka ei hyvin yksinkertainen koristelu! Taidan tehdä tätä tyttäreni syntymäpäiville 😊 olen tehnyt jo aikaisemmin tuota curdia ja kakkupohjaa mutta tätä kompoa en ole hoksannut yhdistää.

Suklaapossu

Kiva, että innostuit Roosa! 😀 Tuo curd ja suklaapohja oli kyllä niin ihana pari, että niitä tuleek yhdisteltyä jatkossakin 🙂

Moi

Muuttuuko suklaakerman maku jääkaapissa? Mietin vain kannattaako missä vaiheessa kakku täyttää ennen syöntiä. Voiko tätä pakastaa?

Suklaapossu

Hei Moi! 🙂 Hyvin suojattuna suklaakerman maku säilyi ainakin meillä hyvänä kaikki ne päivät, mitä kakku meillä muutoin säilyi. Kakku kannattaa ottaa huoneenlämpöön hieman ennen syömistä, jotta suklaakerma pehmenee ja suklaan maku pääsee kunnolla esille. Kakku kestänee pakastamisen ihan ok, mutta uskoisin että ilman pakastamista olisi parhaimmillaan.

Iida

Mitenhän ohjetta tulisi muokata 10cm vuokaa varten ? 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *