Helppo, mehevä, munaton ja maidoton suklaakakkupohja

Munaton suklaakakkupohja

Munattoman suklaakakkupohjan tekeminen on ollut listallani pitkään. Siis sen täydellisen version. Nyt pitää sanoa, että tässä ollaan niin lähellä täydellistä munatonta suklaakakkupohjaa, että enää en taida muokata ohjetta. En ainakaan ennen kuin joskus mahdollisesti kyllästyn tähän pohjaan tai keksin siitä jotain paranneltavaa. Niin tuskin tulee kovin helposti käymään, sillä tämä on kyllä niin mahtava pohja että! Pehmeä, mehevä, kuohkea, kostean suklainen (vaikkei sisälläkään aitoa kaakaota) ja nätisti leikkautuva. Se on sen verran pehmeä, että siirtämisen pitää tehdä hieman normaalia varovaisemmin. Pohja muistuttaa hyvin paljon lemppari suklaakakkupohjaohjettani eli Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa, mutta on ilmavampia ja hieman höttöisempi. Ihana! Eikä uskoisi munattomaksi! Eikä maidottomaksi, mutta se on sitäkin!

Olen testaillut melko paljon munattomia suklaakakkupohjia tämä vuoden aikana poikamme muna-allergian takia, mutta jokaisessa kakkupohjassa on ollut jotain pientä muokattavaa. Munaton ja maidoton mokkapalaohjeeni toimi hyvänä pohjana tälle versiolla. Ennen kuin päädyin nyt tähän mielestäni parhaaseen versioon, tein kakkupohjan kolmesti. Ensimmäinen jäi hieman liian plissun makuiseksi ja kohosi hyvinkin epätasaisesti. Toisen version taikinasta tuli suklaisempi ja sen paistoin koemielessä laittamalla kostean pyyhkeen vuoan ympärille. Lopputulos oli kuitenkin turhankin sienimäinen ja höttöinen. Kolmannessa versiossa fiksasin taikinaan vielä hieman, mutta heitin märän pyyhkeen nurkkaan. Nyt pohjasta tuli just eikä melkein sellainen, kuin halusinkin.

Mehevä suklaakakkupohja

Vaikka rakastan leipomista, olen yleensä todella laiska tekemään mitään ylimääräisiä peliliikkeitä siinä. Yritänkin päästä mahdollisimman helpolla, mutta ilman, että lopputulos kärsii. Myös tämä taikina on älyttömän helppotekoinen, ja myös tosi nopea. Aineet vain sekoitetaan yhteen, vaikkapa vain lusikalla sekoitellen ja kulhojakin likastuu vain 1. Ei siis mitään veden kuumentamista tai muita ylimääräisiä vaiheita.  Taikinan yksi salaisuus on etikassa. Se auttaa nostatusaineista toimimaan, mutta se ei maistu raa’assa taikinassakaan saatika kypsässä taikinassa.

Suklaakakku

 

Käytin tällaista yhtä suklaista, tai sanoisinko kaakaoista testaamaani kakkupohjaversiota appelsiinimoussen kanssa mein tytön 5-vuotissynttärikakussa (kuva yllä ja huh, onpa kummallisen värinen!). Parhaan eli tällä lopullisella ohjeella syntyvän pohjan hukutin puolukka-mansikkamoussetäytteisen kakun sisälle (kuva alla). Molempien kakkujen tarkemmat ohjeet tulossa blogiin vielä ennen Jouluherkkuja.

Puolukka mansikka mousse

Tässä tulee vihdoinkin tämän munattoman suklaakakkupohjan ohje. En voi muuta kuin suositella kokeilemaan, vaikka munattomille leivonnaisille ei olisikaan tarvetta. Ja muuten hei! Taikina on myös maidoton, joten se sopii myös maidotonta ruokavaliota käyttäville! 🙂

Munaton ja maidoton suklaakakkupohja

Kahteen 16 cm vuokaan

Aineet:

3.5 dl vehnäjauhoja

2.75 dl sokeria

1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta

0.75 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

0.75 tl ruokasoodaa

1 rkl (omenaviini)etikkaa

1 dl öljyä

3 dl vettä

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 160 asteeseen. Voitele vuokien sisäpuolelta kevyesti esim. vuokaspraylla.

Sekoita vesi, öljy ja etikka kulhossa sekaisin. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Sekoita sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen.

Kaada taikina kahteen kevyesti voideltuun n. 16 cm irtopohjavuokaan.

Jos paistat taikinan kahdessa n. 16 cm vuoassa, paista 160 asteessa n. 40 minuuttia, tai kunnes pohjat kypsiä. Kokeile kypsyys koittamalla ensin painamalla sormella kevyesti keskeltä kakua. Jos se tuntuu pehmeältä, mutta kiinteältä on pohja todennäköisesti kypsä. Testaa halutessasi kypsyys vielä tökkäämällä tikku keskelle pohjaa. Jos siihen ei tartu raakaa taikinaa, on pohja valmis. Nosta pohja jäätymään. Irroita hetken päästä vuoan reunaosa ja anna jäähtyä kokonaan liinan alla peitettynä.

Vinkki:

* Taikinan voi paistaa myös yhdessä (n. 22 cm) vuoassa. Tällöin valmiista pohjan saa leikattua hyvin 2 osaan. Isommassa vuoassa paistoaika saattaa olla erilainen, joten tarkkaile tilannetta!

Kommentit (18)

Tämä ei liene mustaherukkajuustokakun (29.9. 2017) pohjan jatkokehittelyversio?

Olitpas sinä Kyökkikissa tarkkaavainen! Tämä pohja on tosiaan hyvin likellä mustaherukkajuustokakun (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/mustaherukkajuustokakku-suklaakakkupohjalla-munaton/) pohjaa. Itseasiassa tein nämä pohjat samaan aikaan, muutin vain hieman mm. sokerin määrää. Molemmissa ohjeissa käytin pohjana samaa mokkapalaohjetta (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/ihanat-pehmeat-mokkapalat-maidoton-ja-munaton), mutta tein taikinasta mm. vieläkin kaakaoisemman/suklaisemman ja koostumukseltaan paremman.
Jos innostut joskus kokeilemaan, kuulisin mielelläni mielipiteesti 🙂

Olen jo jonkin aikaa ajatellut tekeväni tuon mustaherukkajuustokakun. Siksi mieleeni tulikin, onko tämä uusi ohje paranneltu versio mustaherukkajuustokakun pohjasta. Tosin uskon aiemmankin pohjan olevan hyvä. Laitan viestin, kunhan olen kokeillut ohjetta.

Nämä pohjat ovat hyvinkin samankaltaisia, eroja tuskin huomaa. Kun oikein miettii, on tuon mustaherukkajuustokakun pohja hieman höttöisempi ja ilmavampi, mutta se johtunee suureksi osaksi paistotavasta eli kun taikinaa on vuoassa vähemmän, pääsee se kohoamaan uunissa paremmin kuohkeammaksi. Odotan innolla kuulevani mitä pidit kakusta 🙂

Moikka, kuulostaa ja nöyttää super herkulliselle! Joudun imetysdiettaamaan vauvan allergioiden vuoksi, joten herkut, jotai saan syödä, on vähässä. Voisikohan tämän muuttaa vielä viljattomaksi? Missähän suhteessa glut. jauhoja pitää laittaa? ?

Moikka Tiia-Tuulia! 🙂 Mulla on tosi vähän kokemuksia gluteenittomista jauhoista, mutta olen kuullut, että monissa leivonnaissa vehnäjauhot voi korvata gluteenittomilla suhteessa 1:1. Gluteenittomilla tulee helposti hieman höttöisempi ja murenevampi lopputulos, joten mietinkin, että mahtaisiko pieni ksantaanilisä auttaa kakkua pysymään paremmin koossa. En ole kuitenkaan varma ilman testaamista. Uskallatko sinä kokeilla? 🙂

Minun taikinani oli selvästi tummempaa kuin sinun, mutta ehkä olet käyttänyt valoa kuvatessasi taikinaa. Kun pohja oli ollut uunissa hyvän tovin, näytti siltä, ettei se kohoa juuri ollenkaan, mutta kun otin sen pois, se olikin hyvin kohonnut. Kakun rakenne oli hyvä ja maku täyteläisen kaakaoinen. Pienen maistiaispalan oton jälkeen pohja oli laitettava pois silmistä pakastimeen, etten ottaisi uusia paloja. Laitan mustaherukkatäytteen siihen joskus myöhemmin.
Toisinaan hieman erikoisilta kuulostavat ohjeesi, kuten etikan käyttö kohotusaineena, tuntuvat minusta sen verran kiinnostavilta, että on aivan pakko kokeilla niitä. Mistä ihmeestä keksit käyttää etikkaa ja vielä suolaa? Minulle etikan käyttö kohottajana oli aivan vierasta. Tulee mieleen, että taidat olla kemisti.
PS Tuo mansikkamoussetäyte näyttää tosi herkulliselta.

Totta Kyökkikissa. Kuvatessa luonnonvalo oli aika voimakas ja taikina näyttääkin kuvissa vaaleammalta kuin se oikeasti oli. Vaikuttaa siltä, että pohja onnistui ja vieläpä maistuikin, hienoa! 🙂 Kemisti en suinkaan ole, mutta leivonnan kemia kiinnostaa kovin. Suolan löysin jo jokunen vuosi sitten, kun huomasin että se korostaa makeissakin leivonnaisissa makuja ja lopputulos muuttuu samantein. Sen jälkeen olen käyttänyt sitä miltei kaikissa taikinoissa. Etikan sen sijaan olen nähnyt jossain muissa ohjeissa ja sieltä se idea sitten on tullutkin. Se sopii hienosti maidottomiin leivonnaisiin, joissa haluan käyttää soodaa, joka vaatii alleen jotain hapanta. Sitruunan mehu toimisi ehkä myös taikinassa etikan tavoin. Kuvassa näkyvän puolukka-mansikkamoussen ohje on tulossa blogiin ensi kuun aikana 🙂

Moi,
voiko oljyna kayttaa kookosoljya?
Kiitos etukateen!

Moikka Minna! Nyt täytyy myöntää, etten ole koskaan itse käyttänyt missään leivonnassa kookosöljyä! Se kuitenkin tietääkseni kovettuu jääkaapissa ja pehmenee huoneenlämmössä? En ole täysin varma miten se käyttäytyy juuri tässä taikinassa, mutta jos mulla olisi kookosöljyä, uskaltaisin kokeilla käyttää sitä tähän pohjaan 🙂 Pohja saattaa kuitenkin olla hieman kovempi jääkaappikylmänä, kuin rapsi- tai rypsiöljyyn tehtynä, mutta maku on varmaan silti hyvä.. Uskallatko kokeilla? 🙂

Voisikohan tuon vehäjauhon korvata perunajauholla? Tai olisiko muita vinkkejä jos vehnä ei sovi?

Pahoittelut hitaasta vastaustahdista Ania. Toivottavasti vastaus ei tule liian myöhään. Ihan pelkillä perunajauhoilla ei ehkä uskaltaisi kokeilla. En ole kokeillut tätä muilla jauhoilla, mutta uskoisin että jos vehnäjauhot korvaisi gluteenittomalla jauhoseoksella, onnistuisi pohja luultavammin suht kivasti. Gluteenittomilla tosin tahtoo tulla helposti hieman hajoavaisempi pohja, joten pohjapalojen siirtelyyn kannattaa silloin kiinnittää erityistä huomiota.

Mulla oli 40min jälkeen vielä ihan raaka keskeltä. :/ paistoin 21cm vuoassa. Meniköhän jokin mönkään..

Paistoaika on yhdessä vuoassa paistettaessa pidempi, kuin kahdessa vuoassa paistettaessa (itse paistoin kahdessa vuoassa). Lisäksi uuneissa saattaa olla suuriakin eroja, joten paistoaikaa ei kannata tuijottaa kovin tarkkaan, vaan testailla kypsyys heti kun pohja vaikuttaa kypsältä (=keskeltä kohonnut). Paina vaikka kevyesti sormella kakun keskeltä, mutta varo polttamasta sormia. Jos pohja ei ole kiinteä, vaan tuntuu sormeenkin löysältä, jatkaa vaan paistamista. Ensi kerralla siis vain lisäät paistoaikaa ehkä n. 10-15 minuutilla. Tunninkaan paistoaikaa ei kannata säikähtää. Loppupuolella paistamista voi laittaa vuoan päälle folion, ettei pinta pala. Tsemppiä seuraavaan paistamiseen Senni 🙂

Panikoin liian aikaisin on nimittäin mun ensimmäinen itse tekemä kakkupohja kun on vauvasta saakka ollut moniallergikko ei ole ikinä tullut syötyäkään esim täytekakkua. Jatkoin paistamista 10min ja pohjasta tuli täydellinen 🙂 niin mehevä! Tein 2kpl niin sain korkeutta kakkuun ja laitoin yöksi jääkaappiin, aamulla leikkasin ja täytin. Ainakin tuli todella nätti, ja pohja oli taivaallisen makunen 🙂 Pojan syntymäpäivät tulossa niin täytyy treenailen. Joten kiitos sinulle ohjeesta!

Loistavaa Senni, että nyt onnistuit! Ja vieläpä toisella yrittämällä, vaikka et ole koskaan ennen leiponut kakkupohjaa. Ihanaa, että ohje tuli hyöytykäyttöön ja tykkäsit siitä. Kiitos Senni kommentistasi ja mukavia syntymäpäivävalmisteluhetkiä sinulle ja onnea pojallesi 🙂

Hei!

Kuinkahan isolla kertoimella pitäisi taikina tehdä, jos tekee 24 cm:n vuokaan sen verran korkean kakun, että saa kolmeen kerrokseen? Oli paljon muitakin munattomia kakkupohjia netissä, mutta tämä toi veden kielelle. 🙂

Heippa Milla 🙂 Tämä taikinamäärä riittää tällaisenaan noin 20 cm vuokaan, joten tekisin taikinan 1.5-kertaisena 24 cm vuokaan. Paistoaika pitenee samalla arviolta n. 15-20 minuuttia, joten tarkkaile tilannetta. Ihana kuulla, että innostuit 🙂 Toivottavasti valmis kakku onnistuu ja maistuu. Ja toki kuulisin mitä tykkäät valmiista kakkupohjasta 🙂

Kommentoi juttua: Helppo, mehevä, munaton ja maidoton suklaakakkupohja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Instagram

  • Tästä vuohenjuustopiirakasta tuli ensihaukkaisulla yksi lempparipiirakkani. Munattomasta piirakasta löytyy vuohenjuuston lisäksi reilusti tomaatteja ja tzatzikityyppinen täyte, sekä helppo ja herkullinen kolmen aineen piirakkapohja. Lue koko ohje blogista ja leivo vaikka heti viikonlopuksi https://kotiliesi.fi/suklaapossu/tomaatti-vuohenjuustopiirakka-munaton/ #munaton #vuohenjuusto #piirakka #tomaatti #tzatziki #yummy #pie #goatcheese #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Nämä helpot ja nopeat hämähäkkikeksit sopivat loistavasti lasten synttäreille Halloweenin lisäksi myös muina vuodenaikoina. Meillä nämä loppuivat jopa hieman kesken, vaikka juhlijoita oli vain muutama. Katso näppärä ohje blogista https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-hamahakki-keksit/ #lastensynttärit #helppojanopea #keksit #lakritsi #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Joulu lähestyy jo vauhdilla, mutta tässä vielä pikaisesti meidän Halloweenina nauttimamme munaton mokkapalakakku. Nämä olivat ensimmäiset kaverisynttärit, kun kakkua syöneet lapset tyhjensivät lautasensa kakusta, vau! Ja tämänhän voisi tehdä milloin vain, ilman seittejä ja silmiä! Kurkkaa helppo ohje blogin puolelta https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-mokkapalakakku-munaton/ #munaton #mokkapala #kakku #lapsensynttärit #6vuotias #halloween #cake #childrensbirthday  #suklaapossu #kotiliesiblogit
  • Isänpäivä lähestyy jo hurjaa vauhtia. Keräsin 5 mielestäni parasta isänpäivään sopivaa herkkuakakkua samaan postaukseen viime hetken vinkeiksi. Kurkkaa kakut blogista ja kerro, mikä on sinun lempiherkkusi syksyisinä juhlapäivinä https://kotiliesi.fi/suklaapossu/isanpaivan-viisi-parasta-kakkua/ #isänpäivä #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaakakku #liivatteeton #kahvikakku #puolukka #kakku #yummy #cakes #chocolate
  • Jee! Eilen humpsahti 5000 Instragram-seuraajan raja rikki täällä Suklaapossun instassa! Kiitos kuuluu teille kaikille ihanille seuraajille! 😘 Tämän merkkipaalun sekä lähestyvän isänpäivän kunniaksi muistuttelen kahvikupin muotoisista, mokkasuklaan makuisista, älyttömän herkullisista pienistä kakuista. Katso blogista kuvalliset teko-ohjeet https://kotiliesi.fi/suklaapossu/isanpaivan-kahvikuppikakut/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #suklaakakku #isänpäivä #mokka #yummy #chocolate #cake #fathersday
  • Tästä Texmex-piirakasta tuli samantein suosikkijauhelihapiirakkani. Miedon tulisessa täytteessä maistui mm. salsa. Lue tarkempi ohje blogista ja kokeile vaikka heti viikonlopuksi! https://kotiliesi.fi/suklaapossu/texmex-piirakka/ #suklaapossu #kotiliesiblogit #texmex #suolainenpiirakka #yummy #pie
  • Mein tytön Halloween-kaverisynttäreille päätyi tällaisia riisimuromassasta tehtyjä örkkejä. Osan päällä oli maitosuklaata ja toiset örkit oli kuorrutettu valkosuklaalla. Herkkua molemmat, myös aikuisten mielestä 😋 Kurkkaa helppo ja nopea ohje blogin puolella  https://kotiliesi.fi/suklaapossu/halloweenin-helpot-ja-nopeat-riisimuroorkit/ #halloween #riisimuro #maitosuklaa #valkosuklaa #lastensynttärit #yummy #suklaapossu #kotiliesiblogit

suklaapossu

X