Hermoratahieronta on akupunktiota neulakammoisille – voi auttaa jopa vaihdevuosioireisiin

Hermoratahieronnassa hoidetaan samoja pisteitä kuin akupunktiossa, mutta hoito tehdään ilman akupunktioneuloja.

Hermoratahieronta on kehon kokonaisvaltaista käsittelyä peukaloiden ja sormien avulla. Hoidossa käydään läpi samat pisteet kuin akupunktiossa, mutta neulojen sijaan hoito tehdään käsin painelevin ja pyörittävin liikkein.

Lue myös: Kiinalainen lääketiede voi auttaa suolisto-ongelmiin: keinoina kuppaus ja tulineulahoito

– Hermoratahieronnassa painetaan sormilla samoja pisteitä, joihin akupunktiossa laitetaan neula. Voisi sanoa, että hermoratahieronta on akupunktiota neulakammoisille, kertoo hermoratahieronnan mestari Minna Aapio.

Hermoratahieronta auttoi selkävaivoihin

Minna kiinnostui hermoratahieronnasta podettuaan pitkään selkävaivoja. Selkäleikkauksen jälkeen hän kärsi edelleen hermosäryistä ja hermovaurioista.

– Mietin pystyisinkö säryiltäni jatkamaan toimistotöissä enää kovinkaan pitkään. Päätin opiskella hermoratahierojaksi. Käyn itsekin säännöllisesti hermoratahieronnassa. Olen saanut siitä kovasti apua selkävaivoihini.

Hermoratahieronta toimii samalla tavalla kuin akupunktio

Hermoratahieronta vaikuttaa elimistöön samalla tavalla kuin akupunktio.

– Kun kehoa aktivoidaan, aineenvaihdunta tehostuu ja kuona-aineet poistuvat elimistöstä. Monet asiakkaistani ovat kertoneet, että heidän vatsansa on alkanut hoidon jälkeen toimia paremmin, kun suoliston hermosto on aktivoitunut.

hermoratahieronta

Hoidon tavoitteena on kuntouttaa hermostoa niin, että se alkaa toimia paremmin. Hermoston elpyessä sen häiriötilasta johtuvat vaivat voivat helpottaa ja saattavat hävitä kokonaan.

– Hoidon avulla voidaan tasapainottaa esimerkiksi hedelmällisyyteen ja vaihdevuosiin liittyviä häiriöitä. Hermoratahieronnasta voi olla apua myös lapsettomuuden hoidossa, mutta hoidoissa on silloin käytävä säännöllisesti vähintään vuoden ajan.

Kehossa on toisiinsa yhteydessä olevia toimintaparilihaksia. Kehon kokonaisvaltainen käsitteleminen onkin tärkeää, jotta hoidon vaikutukset olisivat mahdollisimman pitkäkestoisia.

– Toimistotyötä tekevällä niskan ja hartioiden seutu on helposti jumissa. Silloin kannattaa hartiaseudun lisäksi hoitaa myös pohkeet ja akillesjänne, sillä ne muodostavat toimintaparin niskahartiaseudun kanssa, Aapio tietää.

Apua migreeniin, niskahartiajumeihin ja reumaan

Hermoratahieronta sopii muun muassa päänsäryn, migreenin, reuman, diabeteksen, niskahartiaseudun jumien, purentahäiriöiden, olkapää- ja rannevaivojen ja selkäkipujen hoidoksi. Paniikkihäiriöön, epilepsiaan sekä astma- ja allergiaoireisiin voi myös saada apua hermoratahieronnasta. Lisäksi vauvojen koliikkia, itkuisuutta ja uniongelmia hoidetaan hermoratahieronnan avulla. Vauvoilla hoito kestää useimmiten vain 15 minuuttia kerrallaan.

Hermoratojen käsittely toimii tukihoitona lääkityksen ohessa.

– Emme kehota ketään jättämään diagnosoituun sairauteen, kuten reumaan määrättyjä lääkkeitä pois. Hermoratojen hieronnan ansiosta voi kuitenkin selvitä esimerkiksi vähemmällä kipulääkityksellä.

Hermoratahierontaan voi tulla myös täysin terveenä. Minna Aapion mukaan se kannattaa, sillä mahdollisia terveysongelmia voidaan ennaltaehkäistä säännöllisellä hoidolla.

– Hermostosairaudet kehittyvät yleensä hitaasti. Saattaa mennä vuosia ennen kuin ihminen alkaa oireilla, siksi säännöllinen hoito auttaa ennaltaehkäisemään ongelmia.

Ensimmäinen hoitokerta voi aiheuttaa voimakkaita reaktioita

Hermoratahieronta on turvallinen hoitomuoto ja sopii kaikille vauvasta vaariin. Hoitoa ei kuitenkaan suositella raskaana oleville tai pian leikkauksen jälkeen.

– Leikkauksen jälkeen olisi hyvä odottaa kaksi kuukautta, jotta hermosto saa rauhassa elpyä. Pienempien leikkausten, kuten polven tähystysleikkauksen jälkeen voi mennä hermoratahierontaan jo parin viikon kuluttua leikkauksesta.

Hermoratahierontaan tulevan kunto vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaasti voidaan hoitaa.

– Jos hoidettavalla on paljon sairauksia ja lääkityksiä, lähdetään lempeästi liikkeelle ja tehdään mahdollisimman kevyt hoito. Varsinkin ensimmäisen hoitokerran jälkeiset reaktiot saattavat olla voimakkaita ja epämiellyttävät tuntemukset voivat nousta pintaan. Esimerkiksi migreenikohtaus saattaa laueta käsittelyn jälkeen. Myös kuukautiset voivat alkaa huomattavasti voimakkaampina hoidon jälkeen. Hoidon vaikutukset kuitenkin tasoittuvat, kun hoitojaksoa jatketaan, Aapio muistuttaa.

Lisätietoja hermoratahieronnasta:

www.hermoratahieronnanmestarit.fi

Keskustelu

Kommentoi juttua: Hermoratahieronta on akupunktiota neulakammoisille – voi auttaa jopa vaihdevuosioireisiin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X