Urheilukello saa tutkitusti liikkumaan enemmän – mutta yhdelle ihmistyypille suoritusten mittaaminen ei sovi
Älylaitteen antama palaute toimii yhtä hyvin kuin oikealta valmentajalta saatu: se lisää motivaatiota ja halua liikkua. Mutta voiko itsensä mittaaminen mennä myös liiallisuuksiin? Urheilupsykologi ja liikkujat kertovat.
Olen ehtinyt koiran kanssa jo kauas kotoa, kun huomaan, että kännykkä jäi kotiin. Se kismittää, koska nyt lenkillä ottamani askeleet eivät kirjaudu puhelimen askelmittariin. Ja sehän on sama asia kuin niitä ei olisi ensinkään otettu.
Koen näin, vaikka lenkillä on mukavaa, ilma mitä ihanin ja koirakin nauttii. Haluan, että puhelin tallentaa jokaisen ottamani askeleen, jotta saan kerättyä niitä tänään vähintään yhtä paljon kuin eilen, tässä kuussa enemmän kuin viime kuussa.
Joskus iltaisin kävelen kotona ympyrää, jotta päivän askelsaldo nousee tavoittelemaani lukemaan.
Kuulostaako oudolta?
Liikuntasuoritusten mittaamisesta on tullut yhä suositumpaa. Moni mittaamiseen hurahtanut käyttää tosin puhelinta tarkoituksenmukaisempia vekottimia.
Älylaitteiden tulokset tarkentuvat etenkin unen mittaamisessa
Korona-aikana urheilukellojen ja muiden suoritusta mittaavien laitteiden myynti ponnahti ennennäkemättömäksi. Nyt kauppa on hiukan tasoittunut, mutta silti siitä on tullut Suomessakin kymmenien miljoonien eurojen bisnes.
Ranteeseen kiinnitettävät tai sormeen pujotettavat laitteet keräävät monenlaista tietoa kehon toiminnoista. Niillä voi saada dataa sydämen sykkeestä ja kehon stressitasosta, palautumisesta tai unen laadusta. Jotkut laitteet mittaavat verenpainetta ja kehon lämpöä.
”Jo kymmenen vuotta ranteesta on mitattu sykettä kohtuullisen tarkasti, ja koko ajan tapahtuu kehitystä. Viime aikoina unen mittaaminen on parantunut”, mittalaitteita valmistavan Polarin tuote- ja sykeasiantuntija Ville Uronen sanoo.
Juuri nyt suomalaiset ovat Urosen mukaan erityisen kiinnostuneita palautumisen ja unen mittaamisesta.
Koutsi ranteessa antaa palautetta ja patistaa liikkeelle
Onko mittaamisesta hyötyä?
”Kyllä. Mittaaminen lisää tutkitusti aktiivisuutta”, sanoo urheilupsykologi Satu Kaski.
Laitteiden vaikutus perustuu siihen, että ne tuottavat suureita, joita voi verrata keskenään: kilometrejä, sekunteja ja kaloreita. Näiden avulla on helppo rakentaa tavoitteita. Hyvin tärkeää on myös laitteen antama palaute. Se patistaa liikkeelle, jos on ollut liian kauan paikoillaan ja palkitsee, kun päivän tavoite on täytetty.
”Palaute on motivaation kannalta tosi tärkeää”, Kaski sanoo.
Palauteeksi riittää se, että laite värähtää, kun päivän aktiivisuustavoite on täynnä.
Tutkimusten mukaan tällaisen virtuaalisen valmentajan antama palaute toimii yhtä hyvin kuin oikealta valmentajalta saatu.
”Tämä on siinä mielessä yksinkertaista psykologiaa, että ihminen toimii kuin eläin: sopivat palkinnot lisäävät motivaatiota ja halua tehdä lisää.”
Yksi hyödyistä on se, että mittaamalla hahmottuu liikkumisen todellinen määrä.
”Moni aliarvioi tai yliarvioi omaa aktiivisuuttaan.”
Juoksukello on tuki ja turva
Juoksemista harrastavat siskokset, henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, 54, ja arviointipäällikkö Katja Croell, 50, hankkivat juoksukellot jo vuosia sitten. Myös sisartrion nuorin, Yhdysvalloissa asuva englannin kielen opettaja Sirpa Timonen-Nurmia, 45, osallistuu yhteiseen juoksuharrastukseen omalla mantereellaan.
”Anu meidät houkutteli hommaamaan juoksukellot”, Katja kertoo.
Tähän mennessä jokaisella on ehtinyt olla jo monta erilaista urheilukelloa. Omat suosikit ovat valikoituneet sen mukaan, mihin kukin laitetta pääasiassa käyttää.
Katja haluaa kellon, jonka akku kestää pitkään. Viime keväänä hän osallistui 55 kilometrin polkujuoksukilpailuun Kuusamossa – ja unohti juoksukellon mökille lataukseen.
”Aluksi iski paniikki, koska kello tuo turvaa. Siitä näkee missä menee ja paljonko matkaa on jäljellä. Se myös kertoo, jos syke nousee liikaa. Silloin tiedän hiljentää vauhtia.”
Niin Katja joutui suoriutumaan tuntikausien taipaleesta ummikkona ja kyselemään ajan kulua kanssakilpailijoilta. Kun aurinko aamuyöstä nousi, hän tiesi loppusuoran häämöttävän.
Jos Katjalla olisi ollut juoksukello ranteessaan, Amerikan mantereella asuva sisko olisi pystynyt seuraamaan reaaliaikaisesti hänen korpivaellustaan. Tämä on mahdollista, koska heillä on samanmerkkiset kellot.
Anu ei niinkään vilkuile kelloa kilpailuissa. Sen sijaan hän harjoittelee kisoihin kellon kanssa.
”Kun treenaa tavoitteellisemmin, juoksemisella täytyy olla haluttu vaikutus. Jos ohjelmassa on vauhtikestävyyttä, seuraan kellosta, että etenen oikealla sykealueella. Kun on tarkoitus juosta rauhallinen peruskestävyyslenkki, seuraan sykettä kellosta, että en vahingossa lähde pinkomaan.”
Lenkin jälkeen Anu tutkii kellon keräämää dataa: oliko vauhti tasaista menoa vai höntyilyä, tuliko juostua taloudellisesti.
Viime aikoina Anu on alkanut seurata kellosta myös nukkumista ja palautumista. Jos flunssa on iskemässä, sen näkee etukäteen leposykkeen muutoksesta.
”Vaikka kuuntelen kehoani terveellä järjellä, kello on kiva tuki”, Anu sanoo.
Jos elämässä on muutenkin kuormaa, mittaaminen ei kannata
Kun lähtee tosissaan mittaamaan liikuntasuorituksia, täytyy tietää, mitä tekee. Liikunta- ja hyvinvointialan valmentaja Nana Heikkilä, 40, oppi tämän nuorena kantapään kautta.
Nana innostui bikinifitnessistä alle kolmekymppisenä ja ryhtyi valmentautumaan kisoja varten. Hän kirjasi vihkoon jokaisen suupalan, harjoituksen ja kulutetun kalorin. Kalorien kulutusta hän seurasi sykekellon avulla.
”Mittasin sillä vain treenin aikaista kulutusta. Silloin en osannut miettiä, miten paljon keho kuluttaa muulloinkin kuin harjoitellessa.”
Näin vihkoon jäi kirjaamatta iso osa päivän energiankulutuksesta. Kun Nana ei osannut ottaa huomioon syömisissään kokonaiskulutustaan, hän sai aivan liian vähän ravintoa.
”Siihen tuli päälle vielä vähäenerginen kisadieetti. Kroppa meni ihan tilttiin ja jouduin toipumaan siitä useamman vuoden. Mittaaminen voi viedä pahasti metsään, jos ei ole tietoa, eikä ketään opastamassa”, hän sanoo.
Niinpä hän nyt, alalle monipuolisesti kouluttautuneena valmentajana, puuttuu herkästi mittaamisen synnyttämiin ajatusvääristymiin ja sen vahingollisiin seurauksiin. Mitkään laitteet eivät esimerkiksi osaa tulkita käyttäjänsä kokonaiskuormitusta.
”Jos elämässä on kuormaa monelta suunnalta, kova ja kuluttava treeni ei tuo terveysvaikutuksia. Päinvastoin. Silloin polttaa kynttilää molemmista päistä. Edessä voi olla loukkaantumisia, ylikunto ja alipalautumistila.”
Kaikkea ei voi mitata, ja laitteet oppivat
Nana Heikkilä on huomannut, että moni peruskuntoilija tekee saman ajatusvirheen kuin hän nuorena: liikuntasuorituksen kuvitellaan olevan sitä hyödyllisempi mitä enemmän kaloreita palaa.
Mittalaitteet sopivat hyvin juoksun kaltaisen aerobisen liikunnan tueksi, mutta esimerkiksi kuntosaliharjoittelua ne eivät juuri osaa mitata. Lihaskuntoharjoittelussa syke ja kalorinkulutus ovat usein matalampia kuin juoksulenkillä. Tästä ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että kuntosaliharjoittelu ei olisi tehokasta tai vaikutuksiltaan tärkeää.
”Lihaskuntoharjoittelulla rakennetaan suorituskykyä, ehkäistään sairauksia ja kiputiloja. Sillä pidetään huolta toimintakyvyn säilymisestä myös tulevaisuudessa”, Nana Heikkilä sanoo.
Urheilupsykologi Satu Kaski on samoilla linjoilla.
”Mittalaitteet ovat aika rajoittuneita. Niitä kannattaa käyttää siihen, mihin ne on tarkoitettu.”
Nykyiset mittalaitteet ovat oppivia. Ne oppivat käyttäjänsä tavat ja normaalin aktiivisuustason ja kannustavat näiden tietojen pohjalta liikkumaan tai lepäämään.
Laitteiden rajat tulevat vastaan esimerkiksi silloin, kun sairastuu. Ensin laite patistelee potilasta liikkeelle ja opittuaan matalamman aktiivisuustason jarruttelee parantunutta käyttäjää ottamaan rauhallisesti silloinkin kun ei tarvitse.
Muitakin rajoituksia on. Koska laitteet mittaavat aktiivisuuden käden liikkeestä, ahkera kutoja saa päivän liikunta-annoksen täyteen ottamatta askeltakaan.
Läpi harmaan kiven on suomalainen sanonta
Viisi vuotta sitten muusikko-kirjailija Milja Kaunistolle, 47, tuli mitta täyteen. Kiloja oli kertynyt niin, että kengännauhojen solmiminen oli hankalaa.
Milja ei ymmärtänyt, miten niin oli voinut käydä, koska hän ei syönyt enempää kuin ennen. Jos hän olisi mennyt lääkäriin, painonnousun syyksi olisi paljastunut kilpirauhasongelmat. Hän ei kuitenkaan mennyt, vaan alkoi urheilla hullun lailla.
Tavoitteena oli mahtua vanhoihin farkkuihin, joihin hän oli pukeutunut silloin, kun oli omasta mielestään oikean kokoinen.
Milja asuu keskiaikaisessa kylässä Etelä-Ranskassa. Nyt hän otti tavoitteekseen juosta päivittäin raskas kuuden kilometrin lenkki vuorilla, ja vähä vähältä hän pääsi tavoitteeseen. Milja mittasi tyytyväisenä vyötäröltä hupenevia senttejä.
Aika pian Miljan polvet kuitenkin alkoivat kipeytyä. Hän päätteli tarvitsevansa lisää lihaskuntoa ja alkoi tehdä juoksemisen ohella päivittäistä lihaskunto-ohjelmaa oman kehon painolla. Jokaisen suorituksensa hän kirjasi ylös. Hän myös etsiytyi ohjatulle lihaskuntotunnille, jota veti huippukuntoinen nuori urheilija. Milja teki kaikkensa pysyäkseen ohjaajan tahdissa.
Ei mennyt pitkään, kun urheilusta katosi ilo. Milja sai hetken kestävää tyytyväisyyttä vain siitä, että paineli läpi harmaan kiven ja suoritti päivän liikunta-annoksen, vaikka polviin sattui ja väsymys oli kovaa.
”Tämä on niin suomalainen asenne. Ranskassa ei edes ole sellaista sanontaa kuin läpi harmaan kiven.”
Jos päivän liikunta-annos jäi suorittamatta, seurasi armoton itseruoskinta ja syyllistäminen. Kun et tätäkään saanut aikaiseksi!
Vasta työtuttavan sanat pysäyttivät Miljan.
Perfektionisti stressaa myös mittalaitteiden kanssa
Oletko ajatellut, että olet ylikunnossa, tämä tuttava kysyi. Ylikunto kertoo siitä, että on urheillut yli voimavarojensa. Tilassa on paljon samaa kuin työuupumuksessa. Silloin ei hyödy liikunnasta vaan levosta.
Milja tunnisti itsensä kuvauksesta heti. Muutosta ei silti ole ollut helppo tehdä. Miljan mielestä hänen kaltaisensa itseään kohtaan vaativa perfektionisti vain stressaantuu liikunnan mittaamisesta.
”Täytyy olla rehellinen itselleen, mikä on tosi vaikeaa. Jos olisin osannut kuunnella itseäni, en olisi rikkonut polviani.”
Niinpä Milja ei enää juokse vaan sauvakävelee. Hän tekee lenkin joka päivä, mutta sen pituisen kuin hyvältä tuntuu. Hän ei ota mukaansa enää edes kännykkää, vaan uppoutuu maiseman kauneuteen.
”Kun suoritin lenkkiä, en edes huomannut metsän jumalaisia tammia ja kuohuvaa koskea. Nykyisin luonnon kauneus on iso syy lähteä kävelylle.”
Lue myös Anna.fi: Näin valitset tavoitteisiisi sopivan aktiivisuusrannekkeen – itselle turhista ominaisuuksista ei kannata maksaa
Urheilukello ei sovi neurootikolle
Satu Kasken mielestä herkästi addiktoituvien tai pakkoneurooseista kärsivien ei kannata tarttua mittareihin, koska niistä tulee helposti vääränlainen pakko. Mutta tässäkin kolikossa on toinen puoli.
”Toisaalta mahdollisuus mitata urheilusuorituksia voi olla hyvä keino opetella sitä, miten olla tekemisissä addiktoivien asioiden kanssa ilman, että päästää niitä niskan päälle.”
Tämä on huojentava ajatus. Ehkä itsekin tohdin hankkia urheilukellon, vaikka olen kehittänyt riippuvuuden pelkkään askelten mittaamiseen.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 1/2024
Kommentoi
Kommentoi juttua: Urheilukello saa tutkitusti liikkumaan enemmän – mutta yhdelle ihmistyypille suoritusten mittaaminen ei sovi