
Mietityttääkö hiustenvärjäys kemikaaleilla? Hiusten kasvivärjäys on uusi luomuvaihtoehto – testasimme, peittääkö kasviväri harmaat
Hiusten jatkuva värjääminen synteettisillä aineilla huolestuttaa nykyään monia. Olisiko aika kokeilla kotimaisia myrkyttömiä kasvivärejä? Testasimme, miten kasvivärit onnistuvat peittämään harmaat hiukset.
Hiusten kasvivärjäys kotimaisilla kasviväreillä, toimiiko se?
Olen värjäyttänyt tukkaani niin kauan kuin muistan eli siitä lähtien, kun nuoruuden punainen tukkani alkoi haalistua. Olen niin tottunut punaiseen tukkaani, ettei harmaantuminen ainakaan vielä houkuta.
Ekohiustuotteista muistan vuosikymmenen takaiset luomusampoot, jotka eivät vaahdonneet ollenkaan. Olin siis aika epäluuloinen, kun sain kutsun testaamaan hiusten kotimaisia kasvivärejä.
Kasvivärjäys on myrkytön vaihtoehto
Testiä varten vietin kuumottavat 10 viikkoa ilman tukan värjäystä, jotta tyvikasvu laajeni tarpeeksi laajaksi. Päälaellani oli jo pienen letun kokoinen harmaa laikku.
Ekopharman hiuskouluttaja Marika Oinonen kertoi minulle, että kasvivärjäyksen lopputulos riippuu hiusten omasta väristä, hiuslaadusta ja harmaiden hiusten osuudesta.
No, harmaata minun tukassani alkoi olla jo enemmän kuin lääkäri määräsi.
Marika Oinonen kertoi, että asiakkaat kaipaavat kasvivärejä nykyään yhä enemmän.
”Luonnollisuutta arvostetaan. Ekologisesti valveutuneiden kuluttajien lisäksi synteettisille hiusväreille vaihtoehtoja kaipaavat voivat olla herkistyneitä tai allergisoituneita synteettisten aineiden kemikaaleille. He voivat myös haluta luonnollisempaa tai hellävaraisempaa tapaa värjätä hiuksiaan.”
Kasviväreissä on pienempi kemikaalikuorma kuin perinteisissä hiusväreissä, mikä voi kiinnostaa monia esimerkiksi raskausaikana.
”Kasvivärien etuihin kuuluvat niiden luonnollisuus, myrkyttömyys, ekologisuus sekä hoitavuus. Värit ovat täysin kasviperäisiä, ne eivät sisällä lainkaan synteettisiä väri- tai lisäaineita, säilöntäaineita tai hajusteita”, Marika Oinonen kertoi.
Ekopharman kasvivärit sisältävät kotimaisia marjoja ja yrttejä
Lähtötilanteessani harmaata oli siis hiusten päällysosassa alaosaa runsaammin. Latvat puolestaan olivat vaaleammat, ja tämä väri haluttiin säilyttää.
Marika Oinonen sekoittikin kolmea Ekopharman kasviväriä: kuparia, ruskeaa ja oranssia. Nämä kasvivärit sisältävät kotimaisia marjoja ja kotimaisia hiusyrttejä, lisäksi värit sisältävät sekoituksen perinteisiä intialaisia värikasveja.
Tavoitteena oli hehkuva kuparin sävy.
Kasviväri kehittyy kaksi päivää
Ekopharman kasvivärit ovat kotimainen hiusväriammattisarja kampaamokäyttöön. Koska värit eivät sisällä lainkaan hapetteita, ne reagoivat hapen kanssa ja väri kehittyy vielä 48 tuntia värjäyksen jälkeen. Hiusväri voi sinä aikana tasoittua, syventyä tai siihen voi tulla mukaan lämpöä värisävystä riippuen.
Väri sai olla päässäni noin tunnin ajan, ja yksi kerta riitti kuin riittikin peittämään harmaan tyvikasvuni.
Kaikkein eniten yllätyin tukkani kiillosta, joka kesti hiuksissani monta viikkoa.
”Kasvivärit kiinnittyvät hiusten pintaan, ja värjäystulos on luonnollinen ja vivahteikas”, Marika Oinonen sanoi.
Kotona ihmettelin, että parin päivän aikana hiuseni väri ikään kuin syveni. Onneksi myös upea kiilto säilyi.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mietityttääkö hiustenvärjäys kemikaaleilla? Hiusten kasvivärjäys on uusi luomuvaihtoehto – testasimme, peittääkö kasviväri harmaat
Itselläni on huonoja kokemuksia kasviväreillä värjäyksestä. Väri ei kestä harmaassa hiuksessa. Se lähtee jo parin pesukerran jälkeen pois suurimmaksi osaksi. Tässä yhteydessä on puhuttu, että väri kerrostuu useamman värjäyskerran myötä. Varmaan näin onkin, mutta aina esiin kasvavaa uutta harmaata hiusta se ei auta.
Lisäksi hiukseni muuttuivat erittäin kuiviksi kasvivärien käytöstä.
Samaa olen kuullut muutamalta tutultanikin.
Varmaan moni on tyytyväinen kasvivärjäykseen, onhan se toki myrkytön vaihtoehto. Itse en kuitenkaan aio kasvivärejä käyttää.
Itse otin kasvivärjäyksen kampaajalla niin kauan kuin markkinoilla oli Botanic-niminen väri. Sillä sai aikaan minunkin hiuksiini muuta kuin punaista. Kas, kun minulla on punaista pigmenttiä niin, että kemiallisetkin värit meinaavat muuttaa tukkani punaiseksi. Sitä en halua, onhan tukkani ollut luonnostaan kauniin vaaleanruskea/hiekanpunertava, nyt harmaiden hiusten raidoittama. Botanic ei muuttanut tukkaa kuivaksi ja antoi ohuelle vauvahiukselle hiukan ryhtiä. Miten lienevät nämä nyt kerrotut värit, saako niillä aikaan muuta kuin punaista?
Miten kasvivärit vaikuttavat kemikaaleilla värjättyihin hiuksiin? Pitääkö tälläinen käsitelty väri poistaa ennen kasvivärillä värjäämistä.