Omaisten hyvinvoinnista vastuun kantaminen uuvutti Merjan – lue asiantuntijan neuvot vaikeaan elämäntilanteeseen

Merja, 55 on aloittanut hiljattain vaativassa työssä. Samanaikaisesti hänen äitinsä joutui saattohoitoon ja isä on menossa pallolaajennukseen. Merja miettii, miten hän selviää tilanteesta.

”Olen ollut ihanteellisessa tilanteessa, kun kahdeksankymppiset vanhempani ovat olleet terveitä ja omatoimisia.

Sanon terveitä, vaikka toki heillä on ollut monenlaista pientä kremppaa. He ovat kuitenkin päässeet yksin tai yhdessä terveyskeskukseen ja apteekkiin. Ylipäätään he ovat selvinneet arjesta itsenäisesti.

Kummallakin on myös pää pelannut ilman muistihäiriöitä – viime vuoteen asti.

Vanhukset käsi kädessä

Asun toisella paikkakunnalla, enkä edes pääsisi auttamaan heitä nopealla aikataululla. Olen järjestellyt heidän asioitaan puhelimitse, soittelemalla pankkiin, virastoihin, milloin mihinkin.

Sitten tuli käänne: Puoli vuotta sitten äitini joutui hoitokotiin. Kävely alkoi olla epävarmaa ja oleminen muutenkin honteloa. Hän kyseli samoja asioita jatkuvasti.

Hänelle langetettiin tukku diagnooseja.

Vointi huononi vähitellen ja nyt hän on saattohoidossa. Se tarkoittaa tutkimusten ja hoitojen lopettamista.

Jos hän saa jonkun kohtauksen, häntä ei elvytetä eikä kytketä koneisiin.

Isäni on puolestaan menossa pallolaajennukseen. Kutsu tulee todennäköisesti seuraavien kuukausien aikana.

Yksin selvittävä

Mietityttää, selviääkö vanha ihminen toimenpiteestä. Myös toipuminen on oma juttunsa.

Isäni on sanonut, että hän ei halua olla kotihoitajan avun varassa. Mutta ei hän halua mennä kuulemma hoitokotiinkaan; isäni ei ole ihminen helpoimmasta päästä.

Omaan kotiini en voi häntä ottaa. Kuka häntä siellä hoitaa?

Tuskin se olisi viisastakaan: Kollegani otti huonokuntoisen äitinsä kotiinsa viikonlopuiksi. Ennen pitkää kollega uupui, kun hänellä ei ollut enää ollenkaan omaa aikaa.

Sisareni asuu Amerikassa. Lapseni opiskelee toisella paikkakunnalla. En voisi muutenkaan ajatella, että nuori, elämänsä alussa oleva ihminen, joutuisi järjestelemään omaisten asioita.

Sukulaisten elämäntilanteista johtuen vastuu lankeaa minulle, eikä se ole kenenkään syy. Kukaan ei varsinaisesti laista tilanteesta. Vai vaadinko muilta liian vähän?

Vanhus avustajansa kanssa

Vihdoin pomona

Hieman ennen äitini kunnon heikkenemistä, aloitin työt vastuullisessa projektissa, jossa olen vieläpä päällikköasemassa. Työhön kuuluu jonkin verran myös ulkomailla matkustamista.

Miten selviän tilanteesta? Osaanko jakaa aikani? Kuinka paljon voin ajatella vain itseäni? Tiedänkö tahot, josta saan apua?

Kauhistuttaa, hautaanko molemmat vanhempani tänä vuonna.

Ollessaan vielä kunnossa äitini teki vieraslistan, keitä niin hänen kuin isän hautajaisiin pitää kutsua. Lista ei ole lyhyimmästä päästä.

Yritän olla päästämättä päähäni koko kakkua kerralla… Jos isäni ei selviä leikkauksesta ja kuolee, asunto pitää myydä tai vuokrata ja tavarat viedä jonnekin. Mistä ottaa sellainen energia, surun keskellä?

Olen miettinyt jopa sitä, pitäisikö jättäytyä projektista pois tai ottaa siinä kevyempi rooli. Toisaalta sisäinen feministini sanoo, että se ei ole oikea ratkaisu. Olen jo pitkään halunnut ja ollut mielestäni oikeutettu työpaikallani saamaan esimiesasemaan. Toivon, että tilanteesta selvitään joustavammalla järjestelyllä.”

Asiantuntija Sanna Aavaluoma neuvoo

1. Luopuminen osa elämää

Luopuminen omista vanhemmista on osa elämän ja perheen kehityskulkua. Varhaislapsuudessa alkava eriytyminen jatkuu koko elämän ajan tapahtuvana itsenäistymisenä.

Vanhempien kuoleman jälkeen siihen kuuluu itse perheen vanhimpien joukkoon siirtyminen.

Olette kaikki suuressa käännekohdassa. Isäsi joutuu luopumaan puolisostaan, äitisi teistä ja elämästä, sinä vanhemmistasi, joihin voi tukeutua.

Luopuminen on kaikille kivuliasta.

Käsi kädessä, vanhus ja omainen

 

2. Kaikilla on oikeus saada apua

Iäkkäillä ihmisillä kaikkiin toimenpiteisiin liittyy riskejä. Hyvin sujuessaan pallolaajennus parantaa isäsi vointia ja toimintakykyä.

Suru ja sopeutuminen elämään yksin voivat myös vaikuttaa hänen pärjäämiseensä. Mikäli isäsi ei selviydy arjesta yksin, kodin ulkopuolinen apu on tarpeen, vaikka se ei isästäsi tunnu mukavalta ajatukselta. Sen näyttää aika.

Käytännön vastuun jakaminen on tärkeää, ja myös sinulla on oikeus saada apua.

 

3. Keskustelkaa perheen kesken

Kerrot äidilläsi olevan useita sairauksia. Saattohoitopäätös tehdään tilanteessa, jossa kuolema on jo lähellä. Äitisi lähestyvä kuolema on akuutti asia, joka koskettaa koko
perhettänne.

Rohkaisen teitä keskustelemaan saattohoidon toteuttamiseen liittyvistä ajatuksistanne ja toiveistanne keskenänne sekä äitinne hoitopaikassa. Äidin kuoleman jälkeenkin teillä on perheenä monia asioita yhdessä päätettävänä.

 

4. Pidä omista unelmistasi kiinni

Ammatillinen eteneminen ja mielekkäiden työhaasteiden vastaanottaminen ovat sinulle tärkeitä ja vaikuttavat myös tulevaisuuteesi. Sinun kannattaa pitää omista unelmistasi kiinni. Elämää ei kuitenkaan voi hallita eikä suunnitella loppuun saakka valmiiksi.

Toivottavasti sinun työpaikallasi ymmärretään nyt asioiden tärkeysjärjestys. Vastuullisetkin työtehtävät ovat useimmiten järjesteltävissä ja neuvoteltavissa, kuolema ei odota sopivaa ajankohtaa.

Nainen pitämässä kokousta

Asiantuntijana Sanna Aavaluoma, perhepsykoterapeutti, vaativa erityistaso, psykoanalyyttinen paripsykoterapeutti

Juttu on julkaistu Kotiliesi 12/2017 -lehdessä.

Keskustelu

En saa mitään sille, että kadehdin tämön Merjan 55 vuotta tilannetta. Julmalta kuulostaa, tiedän sen, mutta omassa löhipiirissäni on meitä useita taloudellisesti ahtaalla olevia, Merjaa parikymmentä vuotta nuorempia naisia, joilla on yhtä iäkkäät ja sairaat vanhemmat kuin Merjalla. Osalla toinen vanhemmista jo kuollutkin. Osalla on lisäksi itselläänkin hyvin vakavia sairauksia tai puolisolla tai lapsella.

Merjan vastuuasema todennäköisesti tarkoittaa myös säännöllisiä ja hyviä työtuloja, joilla hän voi hankkia vanhemmilleen vaikka mitä apua. Itse en voi enää äitiöni auttaa, koska hän ehti jo kuolla avun puutteeseen, ja isäänikin katsomassa käydessäni joudun joka kuukausi kuluttamaan enemmän rahaa kuin olisi mitenkään varaa.

Toki ymmärrän stressin, mutta usein ihmettelen, miten ihmeessä vielä jaksankaan. Tai miten kukaan meistä jaksaa. Omalta kohdaltani tiedän jo, että mikäli elän Merjan ikäiseksi, minulla ei ole enää isääkään. Olen silloin yksin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.