Muistisairaan, yksin asuvan Pentin, 78, lapset asuvat kaukana – ystäväpalvelun Raija pitää hänelle kerran viikossa seuraa
Muistisairaan Pentin lapset asuvat kaukana, mutta Raijan vierailujen ansiosta lasten ei tarvitse olla huolissaan.
Tämä kolkka Kuusamoa on Raija Hietalalle, 66, tuttu jo vuosikymmenten takaa. Kun hän oli 17-vuotias savolaistyttö, tällä samalla paikalla sijaitsi tanssilava.
Raija tuli Kuusamoon hoitamaan siskonsa lasta ja piipahti lavalla. Ensimmäiset tanssit ja ensimmäinen tanssimaan hakenut mies teki sellaisen vaikutuksen, että hän päätti jäädä siltä tanssimalta Kuusamoon loppuiäkseen. Ei auttanut, että äiti oli Pieksämäellä ankarasti toista mieltä.
”Tanssi jatkuu edelleen, 50 yhteisen vuoden jälkeen”, Raija kertoo.
Tanssilava purettiin rivitalojen tieltä jo vuosia sitten. Nykyisin Raija kaartaa Toyotallaan pihaan joka torstai tapaamaan Penttiä.
Pentti Laine, 78, on kuusamolainen, yksinasuva leskimies, jonka lapset lensivät pesästä aikaa sitten.
Pentti on ankaran kuntoilun jäljiltä fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta muisti alkoi takkuilla kahdeksan vuotta sitten. Siksi lapset ovat ostaneet valtakunnalliselta Seurana.fi-yrityksestä palvelun, joka tuo Raijan kyläilemään Pentin luo kerran viikossa.
Jokaviikkoinen vierailu alkaa tänäänkin siitä, että ensimmäiseksi napsautetaan kahvinkeitin päälle.
Pentin koti on vaalea ja viihtyisä. Tavarat ovat jämptisti paikallaan, kuntopyöräkin näemmä päivittäisessä käytössä, ei vaatetelineenä niin kuin monessa muussa huushollissa.
Pentti on kuvannut sekä videoita että valokuvia nuoresta lähtien
Kun kaksikko tapaa, Pentti on yleensä se, joka muistelee. Hänellä onkin mitä muistella, sillä hän on harrastanut valokuvausta koko ikänsä. Kun kahvit on juotu, Pentti ottaa usein esiin muistitikun, jolle hän on tallentanut kuviaan kymmenien vuosien ajalta: lapsista, Kuusamon maisemista ja perheen lomamatkoista.
Tänään on Raijankin vuoro muistella. Pentti hymyilee nuoremman naisen jutuille. Siihen aikaan, kun Raija riiasi tällä paikalla tulevaa puolisoaan, Pentti paineli pitkin Kuusamon pusikoita lintujen perässä. Talvella hän hiihti.
”Ettekös te tehneet monesti niin, että vaimo heitti sinut autolla Sallan rajalle, mistä sitten hiihdit kotiin”, Raija kysyy.
”Täällä oli aikanaan paljon latuja, ja yhtenä talvena päätin hiihtää ne kaikki, yli tuhat kilometriä”, Pentti vastaa.
”Pentti on ollut sekä työelämässä postinkantajana että muutenkin aina hyvin aktiivinen ihminen. Hirveän pedantti. Iloinen herrasmies”, Raija kuvailee.
Raija ei käy Pentillä siivoamassa tai hoivaamassa, vaan pitämässä seuraa
Mikään hoitaja Raija ei ole, eikä Pentti sellaista tarvitsekaan. Ruoka tulee ovelle päivittäin, ja siivoja käy pari kertaa kuukaudessa. Raija tulee pitämään seuraa ja vaihtamaan kuulumisia.
”Minun tehtäväni on tuoda Pentille hyvää mieltä”, Raija sanoo.
Muikea ilme sohvalta kertoo, että tehtävä tulee suoriteuksi.
”Taidan olla useimmiten odotettu vieras, koska Pentti ehtii avata oven ennen kuin ehdin soittaa kelloa.”
Tänään, tai itse asiassa tänäänkin kahvit juodaan olohuoneen puolella. Keittiön pöydän on vallannut maalausteline ja Raijan mukanaan tuomat akryylivärit ja pensselit.
Raija innostui itse harrastamaan maalausta jäätyään yhdeksän vuotta sitten työttömäksi vakuutusyhtiöstä. Ikiaikainen haave toteutui, kun hän pääsi suorittamaan taideopintoja Kuusamo-opistoon ja Lapin avoimeen yliopistoon.
Nyt hän on saanut Pentinkin innostumaan, vaikka lapset ensin arvelivat, ettei isä syty maalaamisesta.
Väärässä olivat. Raijan kehotuksesta Pentti kipaisee kaapista akryyliväritöitään, jotka kuvaavat Kuusamon jylhiä koskia, Jyrävää ja Kiutaköngästä.
Paikallisessa kulttuurikeskuksessa Kuusamotalossa järjestettiin keväällä harrastajataiteilijoiden näyttely, missä sekä Raijalta että Pentiltä oli esillä kaksi teosta. Seuraava näyttely alkaa, kun tämä lehti ilmestyy.
”Ensin kokeilimme yksinkertaista sokerimaalausta, mutta huomasin nopeasti, ettei Pentti halua vain töpötellä värejä sokeriliemen päälle, vaan ihan oikeasti maalata. Sitten toin omat maalit ja pohjat, ja siitä se lähti”, Raija sanoo.
Pentti ei ole koskaan tavannut isäänsä. Kirjahyllyssään hän säilyttää taidokkaasti veistettyä pientä hirvipatsasta. Se on muisto isän kädentaidoista.
”Määrätyllä tavalla maalaaminen on varmaan isän perintöä. Kun en enää muuten oikein pysty mitään tekemään, niin tuli mieleen, että voisihan sitä jotain kokeilla aikansa kuluksi”, Pentti sanoo.
Pentti maalaa malliksi kuvaajalle, mutta työ lähtee viemään mennessään
Tänään Pentin maalaustelineessä odottaa vielä keskeneräinen talvimaisema paikallisesta joesta. Malliksi kuvaajalle Pentti tarttuu pensseliin, mutta työ vie pian mennessään.
”Lumi ei ole koskaan valkoista. Voisit laittaa valoisiin kohtiin turkoosia ja tummempiin tätä toista sinistä”, Raija neuvoo vieressä.
Pentti tekee työtä käskettyä, sekoittaa tummaan siniseen tilkan valkoista.
”Tämä on hyvä sininen”, hän päättää.
”Niin, et sinä minun neuvojani enää tarvitse”, Raija sanoo.
Pentti pärjää vielä yksin, vaikka palvelutaloon muuttoakin harkittiin
Raijan viikoittaisilla vierailuilla on iso merkitys, sillä niiden ansiosta Pentti pystyy yhä asumaan yksin. Jossain kohtaa lasten kanssa mietittiin sitäkin, että muistisairas isä olisi muuttanut läheiseen Porkkatörmän palvelutaloon, mutta lopulta päätettiin, että isä pärjää, kun saa ruoan kotiin ja arjessa on rutiineja. Raijan vierailun lisäksi Pentti ajaa kerran viikossa taksilla Porkkatörmään viettämään kuntoutuspäivää.
Raija jäi virallisesti eläkkeelle kolme vuotta sitten. Hän puolestaan ajatteli, että säännölliset rutiinit tuovat elämään tolkkua.
”En tunne itseäni vielä millään tavalla vanhaksi. Voin tehdä vielä kaikenlaista, minkä koen merkitykselliseksi”, hän sanoo.
Raija on tähänkin asti tehnyt vaikka mitä. Päätettyään jäädä Kuusamoon hän teki töitä puolisonsa kotitilalla. Sen jälkeen hän pyöritti puolisonsa kanssa omaa possutilaa.
Toukokuussa Raija lupautui ainakin kesän ajaksi töihin Kuusamon vastaanottokeskukseen, hänelle jo ennestään tuttuun taloon.
Tapaamiset Pentin kanssa jatkuvat silti.
”Onnistumiset maalaamisessa ja taidenäyttelyissä ovat itsellenikin tärkeitä, tämän hetken huippuhetkiä. Ja saan siitä lisää iloa, kun näen niiden olevan merkityksellisiä myös Pentille”, Raija ajattelee.
Se, että seuranpidosta vähän maksetaankin, oli varsinkin alussa Raijan mielestä myös tärkeää.
”Olen tullut tänne joka torstai ikään kuin töihin enkä lähtenyt metsiin vaeltamaan tai muualle humputtelemaan”, hän sanoo.
Joka torstai kaksikkoa ei huvita maalata. Joskus paistetaan lettuja, lähdetään kävelemään tai kylille. Hyvällä säällä kiivetään lintutorniin tai käydään Pentin vaimon haudalla.
Raijaa naurattaa, että joka torstai hän lähettää Pentin lapsille WhatsAppissa pienen päivityksen kuin päiväkodissa.
”Näin hekin saavat tietää, mitä kaikkea olemme touhuilleet.”
Raija on tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä myös SPR:lle
Ennen kuin kaveruus Pentin kanssa alkoi, Raijaa hirvitti, miten hän tulee juttuun vanhemman miehen kanssa.
”Naisten kanssa on niin helppo lähteä liikkeelle vaikka siitä, että laitetaan papiljotit tukkaan, mutta miesten kanssa yhteisen puuhan löytäminen on vaikeampaa.”
Penttiä huvittaa, että häneltä puolestaan kysellään, miten hän pärjäilee naiskaverin kanssa.
Porkkatörmän kuntoutustapaamisessa käy pelkästään naisia, ja sielläkin hän on pärjäillyt ainoana miehenä ilman ongelmia.
”Menin jo 16-vuotiaana rahastajaksi Pohjolan linjojen bussiin. Silloin turismi oli Rukalla aivan alussa ja busseissa istui vaikka minkälaista porukkaa. Hyvin olen ihmisten kanssa pärjännyt.”
Kun Raija kulkee Kuusamon raitilla, katukuvasta erottuvat kongolaiset maahanmuuttajat tervehtivät häntä kuuluvasti. Juuri maahanmuuttajilta vastaanottokeskuksessa ja SPR:n vapaaehtoishommissa Raija kertoo oppineensa ihmisten kanssa olemista.
”Siellä ei voi yhtään tietää, mistä toinen ihminen on tullut, millainen hän on tai millaisessa tunnetilassa. Sitä on vaan mentävä tutustumaan omana itsenään”, Raija sanoo.
Hetken mietittyään hän jatkaa, että ihmisten kohtaaminen on itseasiassa hyvin helppoa.
”Pentti on jakanut postia, joten homma sujuu häneltäkin, vai mitä?”
Pentti nyökkää samanmielisyyden merkiksi.
Kumpikaan ei laula, mutta tekemistä löytyy muutenkin
Yhtä asiaa kaksikko ei yhdessä tee. Pentin kirjahyllyssä hymyilee vaalea nainen. Hän on Pentin vuonna 2019 kuollut vaimo Ritva. Raija on kuullut Ritvasta monta tarinaa ja tietää, että tämä oli kova laulamaan, sekä kuorossa että kotona.
Ennen Penttiin tutustumista Raijaa hiukan hirvitti, koska Seurana.fin ystävätoiminnassa on käynyt selväksi, että moni seuraa kaipaava vanhus haluaa laulaa.
”Minä en laula”, Raija sanoo.
”Enkä minä”, vastaa Pentti.
Laulaminen naurattaa molempia. Toissa joulun alla Pentin olohuoneessa tosin laulettiin, koska Raija pyysi kuorolaulua harrastavia ystäviään laulamaan.
”Huomasin, että Penttikin tapaili sanoja, mutta minuun vilkaistessaan hän napsautti suunsa kiinni.”
Lue myös Seura.fi: Lea, 95, saa seuraa ystäväpalvelun avulla: ”Yksinäisyys on sitä, ettei tiedä kelle soittaisi.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/2023.
Juttua on muokattu 20.6.2023, korjattu Ritva-vaimon kuolinvuosi 2006 -> 2019.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Muistisairaan, yksin asuvan Pentin, 78, lapset asuvat kaukana – ystäväpalvelun Raija pitää hänelle kerran viikossa seuraa