Kun Jaana otti ensimmäisen adhd-lääkkeensä nelikymppisenä, olo rauhoittui niin, että hän itkeskeli ilosta koko illan – myös puoliso helpottui
Jaana Sinersalon adhd:ta hoidettiin pitkään masennuksena. Oikean diagnoosin saaminen helpotti, mutta sai myös miettimään, olisiko elämä mennyt toisin, jos tarkkaavaisuushäiriö olisi huomattu aiemmin.
Nyt se sitten selviää, olenko vain tyhmä ja laiska, mietti Jaana Sinersalo seitsemisen vuotta sitten psykiatrille kävellessään.
Tyhmyyden ja laiskuuden lisäksi mielessä siinsi toinenkin vaihtoehto, josta Jaana oli etsinyt tietoa jo useamman vuoden ajan.
Mitä enemmän Jaana oli asiaan perehtynyt, sitä vakuuttuneemmaksi hän oli tullut: hänellä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd, tarkemmin sanottuna sen tarkkaamaton muoto, jota kutsutaan myös lyhenteellä add.
Hiljaisten tyttöjen adhd:ta ei tunnisteta
Moni muukin on viime vuosina alkanut pohtia samaa kuin Jaana. Onko syy elämän hallitsemattomuuteen adhd:ssa?
Nyt apua etsivät etenkin naiset, joiden ongelmat ovat saattaneet aiemmin jäädä huomaamatta. Se ei ole tavatonta, sillä adhd:n ja etenkin naisille ja tytöille tyypillisemmän add:n diagnosoimisessa ja hoidossa on edistytty kunnolla vasta 1990-luvun jälkeen.
Add eli tarkkaamaton adhd tarkoittaa nimensä mukaisesti ongelmia keskittymisessä. Sitä poteva ihminen on herkkä reagoimaan ulkopuolelta tuleviin häiriöihin. Uusia, etenkin tylsiä hommia on hankala aloittaa tai toisaalta tehdä loppuun, ja asioita on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Toisaalta ihminen voi uppoutua johonkin puuhaan niin, että ajantaju katoaa täysin.
Vaikka adhd:n on perinteisesti ajateltu tarkoittavan impulsiivista käyttäytymistä, sen tarkkaamaton muoto add on yleisempi. Tyttöjen ja naisten adhd – joka on usein add:ta – tunnistetaan yhä huonosti. Ajatuksiinsa uppoutuvat, yksikseen piirtelevät kiltit tytöt eivät herätä huomiota samalla tavoin kuin hyperaktiiviset pikkupojat.
Lue myös: Miten adhd näkyy aikuisella? Nämä oireet voivat olla merkki tarkkaavaisuushäiriöstä
Miksi opinnot jäivät aina kesken?
Jaana on nyt 46-vuotias. Hän kiinnostui adhd:sta alettuaan miettiä, miksi Tampereen yliopistossa parikymmentä vuotta sitten aloitetut informaatiotutkimuksen opinnot olivat jumiutuneet lupaavan alun jälkeen.
Takana oli monia muitakin kesken jääneitä koulutuksia, jotka eivät alkuinnostuksen jälkeen enää tuntuneet omilta.
Jaana oli saanut useita masennusdiagnooseja, ensimmäisen parikymppisenä. Tuolloin hän toipui suhteesta, joka oli johtanut vauhdilla kihloihin ja muuttunut väkivaltaiseksi.
”Silloin kyse varmaan olikin masennuksesta, mutta myöhemmin ei enää”, Jaana sanoo.
Hän pääsi suhteesta irti ja oli 22-vuotias tavatessaan nykyisen miehensä. Elämä alkoi mennä parempaan suuntaan.
Hillittömiä aktiivisuuden ryöppyjä
Silti haasteita riitti. Koulussa Jaanaa oli pidetty lahjakkaana, mutta pari-kolmekymppisenä alkoi tuntua, että hän junnaa paikallaan, kun muut ikätoverit valmistuivat ammattiin ja menestyivät työssään.
”Tein asioita eri tavalla kuin muut, purskahduksittain. Minulla oli kauheasti ideoita: kuinka luen, opiskelen, aloitan kursseja, maalaan, harrastan ja urheilen. Vaihtoehtoja sinkoili päässäni niin paljon, etten osannut valita. Lopulta makasin sohvalla lamaantuneena siitä kaikesta.”
Mutta kyllä Jaana myös teki. Aktiivisina hetkinä hän ryhtyi toimeen ärhäkästi. Siivotessa hän esimerkiksi tyhjensi kaikki laatikot ja kaapit yhtä aikaa, mutta oli pian jo maalaamassa seinää.
Sitten tuli mieleen pestä pyykkiä ja huomasi, että jossain vaatteessa oli tahra, joka ei lähtenyt pesussa. Mitä sille voisi tehdä? Hakea toista pesuainetta tai värjätä vaate. Seuraavaksi Jaana ampaisi kauppaan, jossa ketjureaktio jatkui.
Aktiivisuusryöppyjen jälkeen kotona oli kaaos, kun yhtään asiaa ei ollut viety loppuun. Sen keskellä Jaana ihmetteli, mitä ihmettä oikein oli tapahtunut.
Miksi opinnot jäivät aina kesken?
Välillä Jaana kävi töissä, välillä opiskeli. Opinnot etenivät tuskastuttavan hitaasti keskittymisvaikeuksien vuoksi.
Kun Jaana haki apua haasteisiinsa, terveyskeskuslääkärit totesivat toistuvasti hänen kärsivän masennuksesta. Kymmenen vuoden aikana kertyi useita depressiodiagnooseja.
”Lääkärit varmaan katsoivat aiempia tietojani. En itsekään osannut sanoittaa tuntemuksiani muuten kuin että olin väsynyt eikä mikään suju.”
Pikkuhiljaa Jaana alkoi epäillä, että häntä vaivaa jokin muu kuin masennus. Adhd:sta tietoja kaivaessaan hän tunnisti monet oireista omikseen.
”Aloin olla varma siitä, että adhd on elämäni selitys.”
Jaana alkoi säästää päästäkseen yksityisen, adhd:hen erikoistuneen psykiatrin vastaanotolle.
”En uskaltanut enää ottaa sitä riskiä, että saan julkiselta puolelta taas uuden masennusdiagnoosin. Pelkäsin myös tyrmäystä toiveelleni päästä tutkimuksiin. En tiedä kuinka kauan olisi kestänyt ennen kuin olisin saanut itseni taas koottua uuteen yritykseen.”
Näin voi erottaa, onko kyse stressistä vai adhd:sta
Kaikilla ei ole varaa yksityislääkäriin. Tiedon lisäännyttyä adhd:tä itsellään epäilevien määrä on suorastaan räjähtänyt, ja jonot tutkimuksiin ovat venyneet julkisella puolella. Muutama viikko sitten uutisoitiin koululaisesta, joka oli odottanut tutkimuksiin pääsyä jo kaksi ja puoli vuotta.
Lapsilla adhd-tutkimukset ovat helpompia kuin aikuisilla, joille diagnoosin saaminen edellyttää kattavaa psykiatrista tutkimusta ja monia tapaamisia: haastatteluja, kyselylomakkeiden täyttöä ja systemaattista tiedonkeruuta, mahdollisuuksien mukaan myös läheisten haastatteluja. Usein on käytävä myös neuropsykologin pakeilla.
Tutkimuksilla saadaan vastaus siihen, onko aikuisella kyse adhd:sta. Toinen vaihtoehto ovat muisti- ja keskittymisvaikeudet, joiden syy on stressaava ja yhä uusia vaatimuksia eteen tuova elämäntapa. Stressin lisäksi oireita voivat aiheuttaa myös univaikeudet, ahdistus, masennus ja sosiaalisen median liikakäyttö.
Lue myös: Moni kärsii nyt keskittymisongelmista ja pohtii, kertovatko oireet ADD:stä
Ero adhd:n ja ”itse hankittujen” keskittymisongelmien välillä on sinänsä selkeä. Adhd ei puhkea yllättäen, vaan ihminen on oirehtinut lapsuudesta asti. Adhd:n oireet alkavat kuitenkin usein pahentua aikuistumisen vuosina, kun omasta elämänhallinnasta pitäisi ottaa koppi.
Huima apu lääkkeestä
Jaanan aavistukset osoittautuivat oikeiksi: hän sai add-diagnoosin vähän ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä. Sen mukana tuli lääkeresepti ja lähete kuntouttavaan terapiaan.
Kaikille adhd-diagnoosin saaneille lääkkeitä ei määrätä. Oireiden on oltava keskivaikeita eli tavanomaista arkea haittaavia, jotta lääkityksestä todennäköisesti on hyötyä.
Jaanaa lääke epäilytti. Jos se ei tehoa, mitä hän sitten tekisi? Lopulta hän rohkaisi mielensä, nielaisi ensimmäiset kapselit ja jäi odottamaan, mitä tapahtuu. Puolen tunnin päästä olo alkoi muuttua.
”Se oli käänteentekevä hetki. Miljoona kanavaa päässä hiljeni. Ero entiseen oli niin valtava, etten sinä päivänä tehnyt muuta kuin itkeskelin, että voiko tältäkin tuntua, voiko tällainen rauha olla mahdollista?”
Terapia antoi vielä lisää apua
Lääke yhdistettynä terapiaan on mahdollistanut sen, että Jaana saa nyt aikaiseksi asioita, joita hän haluaa tehdä, joskus paremmin, joskus huonommin.
”Pystyn valitsemaan lukuisista punaisista langanpäistä sen, jota alan seurata. Kun se on tehty, voin aloittaa seuraavan.”
Kolme vuotta kestäneessä psykoterapiassa Jaana sai työkaluja muuttaa haitallisia toimintamallejaan.
Hän kirjasi terapeutin kehotuksesta sisäisiä ääniään muistikirjaan. Se Jaana, joka on itse puikoissa ja päättää mitä haluaa, sai nimen Elävä Jaana. Luojan pieni varpunen taas oli huoleton pikkulintu, joka viserteli iloisena, että kaikki järjestyy.
Aatelisrouva puolestaan oli hahmo, joka tietää aina paremmin ja pitää muita vähän tyhminä. Kampittaja taas teki Jaanalle hallaa saamalla hänet tekemään asioita, jotka veivät päämäärää ja tavoitteita kauemmaksi.
Erityisen vahva ääni oli Auttajalla, joka jelppaili kavereita sellaisinakin aikoina, jolloin Jaanalla olisi ollut tärkeämpää tekemistä.
”Terapiassa puhuttiin paljon siitä, että minun täytyy opetella ajattelemaan myös itseäni ja sitä, mikä on hyväksi omille tavoitteilleni. Niitä ei tarvitse aina laittaa viimeiseksi.”
Terapeutti vertasi Jaanan aivoja akkuihin, jotka ovat add:n takia minikokoa. Energia ei yksinkertaisesti riitä samalla tavoin kuin muilla. Jos hän innostuu, väsymystä ei huomaa, mutta innostuksen jälkeen hän väsähtää täysin. Välillä pitää siis levätä, jotta taas jaksaa jatkaa.
Dramaattisia riitoja puolison kanssa
Adhd tuo haasteita ihmis- ja etenkin parisuhteisiin muun muassa kommunikaatiovaikeuksien vuoksi. Tutkimusten mukaan adhd-oireisilla on muuhun väestöön verrattuna kaksin- tai kolminkertainen riski erota.
Jaanan ja hänen aviopuolisonsa Timo Tuomolan parisuhde on kestänyt jo 23 vuotta.
Suhteen alussa molemmat olivat parikymppisiä, ja nuoruuden joustavuus ja halu tukea toista kantoivat pitkälle.
Yhteen muuttaessa Jaanan adhd-oireilu nousi esiin selvemmin. Riitatilanteissa parilla oli dramaattisen erilaiset lähestymistavat. Jaanalle oli tärkeää saada huomiota ja käydä riita loppuun, Timo taas vältteli konflikteja ja halusi vetää välillä henkeä.
”Siinä oli katastrofin ainekset kasassa, kun Jaana yritti tökkiä ja tökkiä, saada minusta irti jonkin reaktion”, Timo kertoo ja muistelee, kuinka Jaanan tunnetila muuttui toiseksi kuin kytkimestä napsautettuna.
”Kun minulta särkyi vahingossa kattolamppu, Jaana oli jo kirjoittamassa avioeropapereita. Joskus hän juoksi alasti rappuun perässäni, kun lähdin kävelylle rauhoittumaan.”
”Nyt Jaanan käytöstä on helpompi ymmärtää”
Timo arvioi parin pysyneen vaikeinakin aikoina yhdessä, koska Jaana piti huolen siitä, että riidat käsiteltiin loppuun asti, kun Timo taas rauhoitteli tilannetta.
”Jos Jaana oli kaasu, minä olin jarru. Täydensimme toisiamme.”
Diagnoosi on tuonut suhteeseen molemminpuolista hyväksyntää.
”Aiemmin Jaanan käytös oli suuri mysteeri, mutta nyt sitä on helpompi ymmärtää. Räikeimmät väärinkäsitykset ovat kadonneet. Jaana on tehnyt siinä suurimman työn ottaessaan toimintamallinsa suurennuslasin alle”, Timo sanoo.
”Jos Jaana jumittuu johonkin asiaan, tunnistamme sen.”
Joskus Timoa painoi se, että hän kantoi yksin vastuun parin taloudellisesta toimeentulosta. Mitä sitten, jos hänelle käy jotain?
”Se oli vähän lohduton tunne, etten voi koskaan väsyä tai hellittää.”
Terapian ja lääkityksen ansiosta Jaanan impulsiivisuus on vähentynyt, mutta ei poistunut kokonaan. Jaanalla on ollut oppimista myös siinä, että kaikki eivät reagoi yhtä nopeasti kuin hän. Timo ei esimerkiksi anna riidan jälkeen anteeksi yhtä pian kuin Jaana sitä pyytää.
Menikö adhd-diagnoosin puuttuessa vuosia elämästä hukkaan?
Aikuisena saatu adhd-diagnoosi herättää usein pohtimaan tarkkaavaisuushäiriön merkitystä elämään. Olisiko kaikki mennyt toisin, jos diagnoosin olisi saanut aiemmin?
Jaanakin mietti, kuinka monia vuosia häneltä meni hukkaan. Miksi apu löytyi vasta nelikymppisenä?
”Päätin, ettei katkeruuteen kannata jäädä vellomaan. Eivätkä ne vuodet menneet hukkaan. Niiden ansiosta minusta tuli minä.”
Aika ajoin mieleen nousee kuitenkin se 18-vuotias nuori nainen, joka meni pikavauhdilla kihloihin pää täynnä unelmia ja suunnitelmia.
”Kuvittelin, että elämä menee kutakuinkin normaalisti. En olisi uskonut, etten 46-vuotiaana ole vielä valmistunut mihinkään ammattiin.”
Jaana ei voi tietää, miten elämä olisi edennyt ilman väkivaltaista suhdetta ja sen aiheuttamaa masennusta.
”Masennus oli tavallaan adhd-diagnoosini tiellä. Toisaalta toistuvien masennusdiagnoosien takia aloin itse miettiä, mikä minulla on. Aikuisten adhd:sta ei silloin vielä tiedetty.”
”En ole laiska enkä tyhmä, en vain sovi muottiin”
Nyt Jaanan elämä on hyvällä tolalla, vaikka kaikki asiat eivät olekaan edenneet sitä vauhtia kuin hän diagnoosin saatuaan toivoi.
Lue myös Seura.fi: Adhd hankaloittaa Terhin, 54, ihmissuhteita – ”On vaikea saada ystäviä, kun tuntuu, että olen kuin eri maailmasta”
Armollisuus itseä kohtaan on yhä vaikeaa, vaikka Jaana tajuaa, että vastoinkäymiset – muun muassa vuonna 2017 tapahtunut Timon vakava sairastuminen ja äidin samanaikainen Alzheimer – ovat syöneet voimavaroja opiskelun suhteen.
”Jotenkin ajattelen, että aikaansaamattomuus on yhä enemmän oma vikani, koska nyt minulla on lääkkeet ja takana kolme vuotta terapiaa. Tiedostan kuitenkin, että olen mennyt koko ajan eteenpäin.”
Informaatiotutkimuksen kandiopinnot ovat loppusuoralla, ja Jaanaa mietityttää, saako hän oman alansa alan töitä kirjastosta.
”Valmistumiseni määrittelee paljon. Eihän tämä elämäni nyt kovin hyvältä näytä: olen pian viisikymppinen ikuisuusopiskelija, jolla on rikkinäinen työhistoria.”
Yliopistopaperit ovat silti tärkeät. Aiemmin Jaana on jättänyt opintoja kesken, mutta näitä ei. Myös siitä Jaana on varma, että tyhmä tai laiska hän ei ole.
”En vain sovi muottiin. En täytä niitä vaatimuksia, joita nyky- yhteiskunta asettaa. Koska en tiettyyn ikään mennessä ole saavuttanut tiettyjä asioita, olen jotenkin vajavainen, vaikka omasta mielestäni minulla olisi paljonkin annettavaa.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/2022.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kun Jaana otti ensimmäisen adhd-lääkkeensä nelikymppisenä, olo rauhoittui niin, että hän itkeskeli ilosta koko illan – myös puoliso helpottui