Älä palelluta käsiä ja jalkoja pakkasella! Paleltunut raaja palelee jatkossa herkemmin

Palellutitko kädet ja jalat lapsena ja sinusta tuntuu, että ne palelevat nyt aina? Kyse ei ole harhaluulosta, vaan paleltunut kehonosa on usein arka kylmälle. Paleltuma voi aiheuttaa jälkioireena myös nivelkipuja ja tuntohäiriöitä.

Pakkaskeleillä kehon suojaaminen on erityisen tärkeää. Mikäli iho paleltuu, paleltuma voi jäädä vaivaamaan vuosiksi.

”Jos palelluttaa jonkin alueen itsestään, kyseinen kohta on herkempi palelemaan jatkossakin. Jälkioire syntyy, koska paleltuma vaurioittaa kehon lämmönsäätelyjärjestelmää paleltuneessa ihossa”, yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalo Jyväskylästä vahvistaa.

Lue myös: Huono ääreisverenkierto aiheuttaa käsien ja jalkojen palelua – Taustalla sairaus, joka vaatii hoitoa

Paleltuma voi oireilla nivelkipuina tai liikahikoiluna

Vaikea paleltuma voi oireilla jälkikäteen myös nivelkipuina, tuntohäiriöinä ja liikahikoiluna. Kerran paleltunut alue paleltuu myös herkästi uudelleen.

Iho kannattaakin suojata pakkasella hyvin, sillä jälkikäteen paleltumalle ei enää voi tehdä paljoa. Ei ole olemassa esimerkiksi tehokasta niksiä, joka estäisi paleltunutta osaa kehosta palelemasta jatkossa.

”Paleltuman ennaltaehkäisy on kaikista tärkein asia. Siinä vaiheessa, jos huomaa, että iho muuttuu vaaleammaksi, sitä pistelee tai ihon tunto heikkenee ja se menee todella kylmäksi, paras keino on laittaa kylmettynyt kehonosa vähän kehonlämpöä lämpimämpään veteen ja pitää siinä parikymmentä minuuttia”, Halonen neuvoo.

Paleltumaa ei saa hangata eikä paleltunutta kehonosaa saa yrittää lämmittää avotulella palovammariskin vuoksi. Paleltumaan liittyvää kipua voi hoitaa tulehduskipulääkkeillä.

Lääkärin konsultaatiota tarvitaan silloin, jos iho muuttuu sinipunertavaksi ja iholle nousee rakkoja. Silloin kyseessä on syvempi kylmävaurio, joka vaatii kotikonsteja järeämpiä hoitokeinoja. Myös silloin, jos paleltuneen ihon tunto ja lämpö eivät ole palautuneet tunnin aikana, kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin.

Ennaltaehkäise paleltuma näin

Paleltumariskiä lisäävät tuulinen sää sekä märät tai kosteat vaatteet. Beetasalpaajalääkkeet, tupakointi sekä jotkin sairaudet kuten diabetes ja valtimosairaudet saattavat lisätä paleltumisen todennäköisyyttä.

  1. Oikeanlainen pakkaspukeutuminen on tehokas tapa ennaltaehkäistä paleltumia. Kasvot sekä kehon äärialueet kuten korvat, jalat ja kädet paleltuvat muita kehonosia helpommin. Kiinnitä siis huomiota näiden alueiden suojaamiseen kylmältä.
  2. Älä laita kasvoihin rasvaa tai pakkasvoiteita juuri ennen ulos menemistä. Ne voivat lisätä paleltumariskiä.
  3. Huolehti riittävästä nesteytyksestä ja ravinnonsaannista. Älä nauti alkoholia pakkasessa.

Lue myös: Miten lapsi pitää pukea pakkasella? Lue lastentarhanopettajan vinkit!

Asiantuntijana yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalo Jyväskylästä

Lähteet: Duodecim, Kylmäinfo, Mehiläinen

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Älä palelluta käsiä ja jalkoja pakkasella! Paleltunut raaja palelee jatkossa herkemmin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X