Terveys

Polven nivelrikko muuttui piinalliseksi, kun Anna-Liisa, 65, ei huolehtinut itsestään – sitten hän oppi hidastamaan sen etenemistä

Anna-Liisa sairastui kolmekymppisenä polven nivelrikkoon. Toinen polvi sai tekonivelen, mutta nivelrikon etenemistä toisessa polvessa hän on onnistunut itse hidastamaan.

Polven nivelrikko on ollut Anna-Liisa Kemin, 65, seuralainen jo kolmen vuosikymmenen ajan. Liikkuminen ja vertaistuki ovat olleet hänelle parasta kivunhoitoa. Näin Anna-Liisa kertoo sairastumisestaan ja kokemuksestaan polven nivelrikon kanssa: 

”Olin vasta kolmekymppinen, kun sain nivelrikkodiagnoosin. Ensin polvi kipeytyi rasituksesta. Nuorena olin aktiivinen yleisurheilija, joten käveleminen ja juokseminen oli minulle itsestään selvää, kunnes ei yhtäkkiä enää ollutkaan.

Oikea polvi tähystettiin ja sain kuulla, että siinä oli alkava nivelrikko. Myöhemmin vasemmassa polvessa todettiin sama vaiva. Kahden pienen lapsen äitinä en kuitenkaan ehtinyt kiinnittää diagnoosiin huomiota. Olin niin keskittynyt perhe-elämään ja lasten hyvinvointiin, että oma hyvinvointini unohtui.

Kävin tuohon aikaan sambatunneilla. Nivelrikko aiheutti pistävää, viiltävää kipua, joka pahentui tans­siessa. Lopulta en selviytynyt tanssista ilman polvitukea, koska liikkeet sattuivat älyttömästi. Kärsin myös yöllisistä kivuista. Sänkyni oli täynnä tyynyjä, jotta sain jalan mukavaan asentoon.

Nivelrikon taustalla olivat luultavasti traumaperäiset syyt. Kasvoin nopeasti pituutta ja olin 12-vuotiaana jo 175-senttinen. Minulla oli polvet aina rikki, sillä kaatuilin jatkuvasti. Se on voinut vaurioittaa polvieni niveliä. Myös geeneillä on varmasti ollut vaikutusta. Äitini suvussa on nivelrikkoa runsaasti.”

Polven nivelrikko johti polven tekonivelleikkaukseen

”Ensimmäisen kerran polveni tähystettiin 90-luvun alussa, ja polvesta puhdistettiin rappeutunutta rustoa. Tähystys auttoi kuutisen vuotta. Sen jälkeen polvi tähystettiin uudestaan, mutta apu oli lyhytaikaisempi. Kolmas tähystys tehtiin vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen sain kuulla, ettei polvea voitaisi enää tähystää, vaan seuraavaksi edessä olisi tekonivelleikkaus.

Vuodet kasvattivat kipukynnystäni ja pärjäsin suuren osan ajasta kylmäpussien ja kipugeelien avulla. Rappeuman edetessä minulla alkoi olla vaikeuksia portaiden laskeutumisessa ja pitkillä kävelylenkeillä. Jalkateräni kääntyivät kävellessäni ulospäin. Polvi lukkiutui kivuliaasti, ja kyykistyminen oli hankalaa. Siivosin sängynaluset makaamalla sängyn päällä vatsallani.

Johdin tuolloin pientä ruokapalveluyritystä ja nostelin painavia kaalisäkkejä ja maitolaatikoita. Jouduin luopumaan työstäni, sillä se kävi ­liian raskaaksi.

Vuonna 2005 sain päätöksen oikean polven tekonivelleikkauksesta. Vasen polvi luvattiin leikata heti, kun se kipeytyisi. Huomasin ilokseni, että osa kivuista jäi leikkauspöydälle.

Aluksi liikkuminen oli työlästä ja liikuin ulkona kyynärsauvojen kanssa. Olin kävellyt väärässä asennossa niin pitkään, että kesti kauan opetella kävelemään oikein. Lähdin kuntosalille vahvistamaan lihasvoimiani heti, kun sain luvan liikkua enemmän.”

Lue myös: Lonkan nivelrikko alkaa usein jomottavana kipuna, joka pahenee liikkuessa – Katso ortopedin ohjeet nivelrikon hoitoon

Polven nivelrikko on hidastunut elintapojen ja liikunnan avulla

”Kuntoutuminen kesti puolitoista vuotta. Nykyään en edes muista tekonivelen olemassaoloa, sillä se toimii samalla tavalla kuin normaali nivel. Tekonivelelle annettiin 15–20 vuotta käyttöaikaa, joten leikkaus saatetaan joutua uusimaan. Nyt siitä on kulunut 17 vuotta, mutta nivel ei vielä oireile siihen malliin, että vaihto olisi ajankohtaista.

Vasempaan polveeni ei ole vielä tarvinnut laittaa tekoniveltä. Olen onnistunut hidastamaan nivelrikon etenemistä terveellisten elintapojen ja liikunnan avulla. Kävely, kuntosaliharjoittelu ja kotijumppa ovat olleet sopivia liikuntamuotoja. Minulla on nelijalkainen ulkoiluttaja, Alma-koira, jonka kanssa teen päivittäin lenkkejä.

Viime aikoina vasen polvi on kuitenkin alkanut ilmoitella itsestään ja pelkään, että se joudutaan jossain vaiheessa leikkaamaan.

Tulehduskipulääkkeitä en saa syödä, sillä sain lievän aivoinfarktin vuonna 2015. Käytän verenohennuslääkitystä, ja tulehduskipulääkkeet voisivat aiheuttaa verenvuotoa. Toistaiseksi kipu rauhoittuu pienellä levolla, ja aivan parasta kivunhoitoa ovat liikkuminen ja vertaistuki.

Kun kaipasin vertaistukea muilta nivelrikkoa sairastavilta, en löytänyt vertaistukiryhmää Oulusta, missä asun. Päätin perustaa sellaisen itse. Vaikka olisin kuinka kipeä tahansa, unohdan kipuni ja piristyn, kun pääsen juttelemaan vertaistukiryhmän kanssa.

Olen kokenut omakohtaisesti, miten tehokas vaikutus liikunnalla ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisella on. Nivelrikon takia ei silti kannata piiskata itseään. Jos haluaa istua sohvan nurkassa kirjan kanssa, sekin on sallittua, kunhan muistaa jo seuraavana päivänä taas lähteä liikkeelle.”

Lue myös Anna.fi: Piinaavat polvikivut vaikeuttivat Arjan, 55, liikkumista yli vuoden: ”Tekonivelleikkaukset antoivat minulle elämäni takaisin”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 19/2023.