Terveys

Rasvamaksa voi uhata jopa normaalipainoista – kansantaudin taustalla erityisesti 2 syytä

Suomalaisista noin 40 prosentilla on geeni, joka altistaa rasvamaksalle. Lisäksi liikunnan puute ja erityisesti vyötärölihavuus rasvoittavat maksaa, ja joka neljännen suomalaisen aikuisen maksa onkin rasvoittunut. Professori kertoo, miten rasvamaksalta voi suojautua ja miten sitä hoidetaan.

Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus, joka voi aiheuttaa maksatulehduksen, sidekudoksen kertymisen maksaan ja jopa maksakirroosin ja maksasyövän. Rasvamaksa onkin maksasolusyövän tärkein syy.

”Rasvamaksa on tärkeä todeta ajoissa, koska se etenee yleensä hitaasti ja sen kulkuun voidaan vaikuttaa elintapaohjauksella ja tarvittaessa lääkehoidolla”, sanoo sisätautiopin professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta.

Aikainen toteaminen on usein hankalaa, sillä maksan rasvoittuminen ei yleensä aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt. Siksi se todetaankin liian usein vasta myöhäisessä vaiheessa.

Lue myös: Rasvamaksa yleistyy naisilla – näin ehkäiset sen

Ylipaino ja perimä rasvamaksan merkittävimmät aiheuttajat

Viimeisen 50 vuoden aikana maksasyöpään sairastuneiden miesten määrä on viisinkertaistunut ja naisten kaksinkertaistunut. Maksasolusyövän riski on sitä suurempi, mitä useampia metabolisen oireyhtymän osatekijöistä henkilöllä on.

”Osalle normaalipainoisistakin kehittyy rasvamaksa, mutta 90 prosenttia on kuitenkin ylipainoisia”, Yki-Järvinen sanoo.

Kaikille ylipainoisille ei kuitenkaan kehity rasvamaksaa, ja alttius saada rasvamaksa on osin geneettistä. Suomalaisista noin 40 prosentilla on geeni, joka altistaa rasvamaksalle.

Tyypin 2 diabeetikoilla on muihin verrattuna nelinkertainen riski saada rasvamaksa, joten metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen sairastuneiden maksan kunto olisikin tutkittava säännöllisesti.

Naiset ovat maksasairauksien erityisessä riskiryhmässä.

”Sukupuoli lisää riskiä sairastua maksasairauteen tai vaikuttaa ainakin sairauden kulkuun. Naisten terveystarkastuksissa pitäisikin mitata myös maksa-arvot verestä. Koholla olevien arvojen syy on aina selvitettävä”, sanoo HUS:n professori Martti Färkkilä tiedotteessa.

Terveelliset elintavat ehkäisevät ja hoitavat

Liikunnan lisääminen vähentää maksan rasvoittumista sellaisenaankin, mutta tärkeintä hoidossa on painonpudotus, jos potilas on ylipainoinen.

Ihmedieetit eivät puhdista maksaa tai vähennä sen rasvoittumista, vaan hoidossa tärkeintä ovat terveelliset kokonaiselintavat. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sokerin vähentämistä ja tyydyttyneiden rasvojen välttelyä.

Jos rasvamaksa on edennyt pitkälle, pelkkä elintapojen muutos ei enää riitä, vaan tarvitaan myös lääkehoitoa; äärimmäisessä tapauksessa jopa maksansiirtoa. Sairaalloinen lihavuus ja sydäntauti voivat puolestaan olla esteenä maksansiirrolle.

”Jopa kirroosivaiheeseen edennyttä rasvamaksaa voidaan kuitenkin hoitaa vielä esimerkiksi lihavuusleikkauksella”, Yki-Järvinen sanoo.

Pidä huolta maksastasi – muista nämä vinkit:

Lähteet: Munuais- ja maksaliitto, Mahtimaksa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rasvamaksa voi uhata jopa normaalipainoista – kansantaudin taustalla erityisesti 2 syytä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.