Hyvinvointi

Tutkija paljastaa 4 harrastusta, jotka tekevät hyvää aivoille – torjuvat muistisairautta, auttavat palautumaan ja kehittävät aivoja

Mielekäs ja sopivasti haastava harrastus on mitä mainiointa treeniä aivoille. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miten eri harrastukset vaikuttavat aivojen hyvinvointiin.

Aivot ovat ihmisen kalleinta pääomaa. Niihin on tallentunut sekä ihmisen muistot että minuus eli ihmisen oma käsitys siitä, kuka on. Siksi aivoista kannattaa pitää huolta, sanoo kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta.

Omaa pääkoppaa voi helliä ja treenata esimerkiksi harrastamalla. Harrastuksissa yhdistyvät monet aivojen hyvinvointia tukevat elementit, kuten vapaaehtoisuus, itsensä toteuttaminen, palautuminen ja uuden oppiminen. Huotilaisen mukaan oppiminen motivoi paremmin, kun opeteltava asia kiinnostaa itseä eikä sitä ohjaa pakko tai nolatuksi tulemisen pelko.

”Ihmisellä saattaa olla itsestään hyvin kielteinen kuva oppijana vanhanaikaisten kansakoulujen opetusmenetelmien vuoksi. Mutta ei ihminen voi osata vaikkapa laulaa, jos ei ole koskaan laulanut”, Huotilainen sanoo.

Parhaimmillaan harrastuksista saadut onnistumisen kokemukset voivat kohottaa ja korjata itsetuntoa. Tässä jutussa Minna Huotilainen vinkkaa neljä harrastusta, jotka tekevät erityisen hyvää aivoille.

aivotutkija Minna Huotilainen
Aivotutkija Minna Huotilainen on kirjoittanut aivojen hyvinvoinnista tietokirjoja. © Pekka Nieminen

1. Kuorolaulu lisää empatiaa ja virkistää muistia

Soittaminen, laulaminen, tanssiminen ja muu aktiivinen musisointi vahvistavat aivoalueita niin vauvoilla kuin vaareillakin. Vahvat aivot suojaavat pienten verisuonitukosten ja solukuolemien aiheuttamilta vaurioilta. Jopa musiikin kuuntelu edistää aivoinfarktista toipumista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että yhdessä laulaminen torjuu myös muistisairautta. Lauluhetki virkistää erityisesti muistisairaalla lyhytkestoista työmuistia, johon tallentuvat sillä hetkellä tapahtuvat asiat ja ajatukset.

Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä. Kuorolaulu on matalan kynnyksen musiikkiharrastus: on paljon kuoroja, joihin ei ole pääsyvaatimuksia. Yhdessä laulaminen tuo ihmiset yhteen ja luo siteitä ihmisten välille. Toisten ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen tunnistaminen puolestaan aktivoi aivojen empatiaa säätelevää järjestelmää.

kuorolaulu on aivojen hyvinvointia tukeva harrastus
© iStockphoto

2. Päiväunet auttavat aivoja palautumaan

Kiire kuormittaa ja saa ihmisen säheltämään. On huomattu, että luovassa ja ongelmanratkaisua vaativassa työssä työteho on parempi, kun tehtävien välissä pitää tauon. Päiväunet katkaisevat kiireen tunteen, laskevat kierroksia ja nollaavat aivot. Siksi eteläeurooppalaisten siestan pitäisi olla osa myös suomalaista kulttuuria ja jokaiselta työpaikalta pitäisi löytyä päiväunihuone tai -tuoli.

On tärkeää, että päiväunia ei nukuta liian myöhään. Hyvä hetki päiväunille on puolenpäivän maissa lounaan jälkeen tai kellon kahden kahvitauon tienoilla. Jos toimistoaikaan työskentelevä nukkuu päiväunet vasta työpäivän jälkeen, ne voivat haitata yöunia.

Päiväunet eivät saa olla liian pitkät. Sopiva pituus on noin vartti. Päiväunia nukkuvan kannattaa laittaa itselleen herätyskello, jotta kellon vahtiminen ei estä rentoutumista.

päiväunet
© Marjo Tynkkynen

3. Polkupyörän huolto kehittää ongelmanratkaisukykyä

Polkupyörän tai suksien huolto ja korjaaminen kehittävät ongelmanratkaisuun tarvittavaa kolmiulotteista ymmärrystä ja kädentaitoja. Lopputuloksena saadaan lisäksi väline, joka kannustaa liikkumaan.

Ihmisen kaltaisten kädellisten nisäkkäiden aivoista iso osa on varattu käsillä tekemiseen. Liikeaivokuori ja silmä-käsikoordinaation alueet vaativat kolmiulotteista ajattelua ja kädentaitojen harjoittelua. Meillä on paljon töitä, jotka eivät näitä alueita aktivoi. Siksi haaste on haettava harrastuksista.

Ongelmanratkaisukyky tukee ihmisen psyykkistä hyvinvointia. Se, että tietää, miten tyhjentynyt kumi täytetään, tuo hallinnan tunnetta. Myös abstrakti ajattelu ja ideointi ovat riippuvaisia konkreettisesta tekemisestä. Jokin pidempään vaivannut ongelma saattaa ratketa paremmin pyörää rassatessa kuin väkisin tuskailemalla.

polkupyörän huolto
© Tommi Tuomi

4. Marttailu tarjoaa turvallisen tavan oppia uutta

Aivojen perustehtävä on uusien asioiden opettelu. Oppimista helpottaa se, että opettelu on kiinnostavaa mutta sopivasti haastavaa. Esimerkiksi Marttojen julkaisemat ajankohtaiset reseptit ja käsityöohjeet ovat hauska tapa opetella uusia taitoja.

Käsitöissä saa vapaasti epäonnistua. Pieleen menneet silmukat voi purkaa ja neuloa uudestaan. Työ- tai opiskeluelämässä samanlaiselle turvalliselle epäonnistumiselle ei välttämättä ole sijaa. Jos epäonnistuminen tuntuu vaaralliselta, ihminen pelaa varman päälle ja tekee vain asioita, jotka hän osaa. Silloin aivoissa ei tapahdu kehitystä.

Jos ihminen uskaltaa mennä harrastuksissa epämukavuusalueidensa ulkopuolelle, hän saa todennäköisesti rohkeutta toteuttaa haaveitaan. Lisäksi hän kehittää itseään myös muilla elämän osa-alueilla.

Lue myös Anna.fi: Oletko sinäkin sanaristikoiden ystävä? 3 hyvää syytä, miksi niiden tekeminen kannattaa!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tutkija paljastaa 4 harrastusta, jotka tekevät hyvää aivoille – torjuvat muistisairautta, auttavat palautumaan ja kehittävät aivoja

Allis

”Aiksi eteläeurooppalaisten siestan pitäisi olla osa myös suomalaista kulttuuria”
Ennen oli Suomessakin tapana ottaa päiväunet, ettoset, mutta ruukin patruunat ja teollistuminen tappoivat tavan. Silti edelleenkin löytyy duunareita, joilla on tunnin ruokkis, ja moni käyttää osan siitä nokosiin.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.