Olisitko valmis 9 vuoden remonttiin? Anna ja Eero palauttivat 1800-luvun huvilan loistoonsa

Romahduksen partaalla ollut huvila hioutui Anna ja Eero Kojosen käsissä loistokkaaksi kodiksi, jossa voi tehdä aikamatkan 1800-luvulle.

Teksti Paula Bagge

Kuvat Ulla-Maija Lähteenmäki

Ensi silmäyksellä ei huomaa, että valtavien tammien katveessa oleva huvila on juuri kunnostettu. Kaikki näyttää suurta kuistia ja puutarhaa myöten menneiden aikojen huvilamiljööltä, jonka rakentamisessa ei ole säästetty taitoa tai rahaa.

Tuollainenhan vanhan huvilan kuuluukin olla. Kelloköynnökset rönsyilevät kuistilla muodostaen aukkojen ympärille romanttisen kukkaverhon. Samanlaiselta arvohuvila puutarhoineen ja vanhoine perennoineen on varmaan näyttänyt myös paroni Casper Wreden ja hänen vaimonsa Charlotten aikakaudella yli sata vuotta sitten, jolloin vapaaherra rakennutti huvilan perheensä kodiksi ja Gästerbyn kartanoksi.

Baronsiksi nimetty huvila on hyvin kansallisromanttinen ja muotokieleltään ilmeikäs kertaustyylien ja myöhemmin jugendin mukaisesti.

29.07.2021

X