Tarinat

”Kato, siellä on ihminen!” Leena, 68, pelasti vedenrajasta tukea tarvinneen tytön – auttaminen on hänelle arkea

Kun vaikeaan paikkaan joutunut kaipaa apua, Leena Heino tarjoaa olkapäätä ja keittää kahvit. 

Pieni mytty maassa. Sellaisen Leena Heino, 68, näki vilaukselta Vammaskosken sillan kupeessa, kun hän oli miehensä kanssa matkalla Vammalan eläkkeensaajien kerhoon. Järkytys iski nopeasti tajuntaan. Mytty oli ihminen.

Aiotko mennä katsomaan, Leenan mies kysyi. Ilman muuta, Leena vastasi epäröimättä.

Lue myös: Sydämensiirto pelasti elämälle – harvinaiseen kardiomyopatiaan sairastunut Armi, 66, ehti jo käydä kuoleman porteilla

Mytty istui vettä valuvana joen rannassa ja nojasi sillan kaiteeseen. Reppu lojui jonkin matkan päässä. Nostaessaan katseensa varovasti maasta, hapsottavan tukan takaa paljastuivat hädin tuskin 16-vuotiaan tytön kasvot.

Ei oo väliä, ei oo väliä, mulla ei oo mitään väliä, tyttö toisteli. Kaikki on minun syytäni. En pystynyt edes tähän, kävin vedessä, mutta en pystynyt siihen.

Lokakuisessa viimassa nuoren kauhtunut, possunpinkki farkkutakki ei riittänyt lämmikkeeksi, ja hentoinen tyttö yritti kiskoa villapaitansa hihoja kohmeisten käsiensä suojaksi.

Leenaa ei pelottanut. Hän meni kyykkyyn tytön viereen ja sanoi: Sä tarttet apua.

”Aloitin sanomalla, että ’mä tiedän, että sua vituttaa’, koska tiesin, että sillä lailla nuoret höpöttävät. Sanoin, että tapahtuu mitä tahansa, minähän en sinua tähän jätä. Velvollisuuteni lähimmäisenä on auttaa sinua”, Leena muistelee.

Leena sai tytön lopulta nostettua ylös maasta puoliksi kainaloonsa. Lähes käsikynkässä he kävelivät autolle. Nuori oli huolissaan siitä, että hän kastelisi Heinojen auton märillä vaatteillaan. Pienen suostuttelun jälkeen hän kuitenkin nousi autoon ja esittäytyi autossa odottavalle Leenan puolisolle. Matka kohti terveyskeskusta alkoi.

Perillä tyttö pääsi lämpimään. Lääkärin pakeilla häntä pidettiin kauan. Sillä välillä Leena ehti hakea SPR:n kirpputorilta uuden, mustan toppatakin tytölle. Taskuun hän livautti tsemppilapun ja tiedon siitä, että takki on Punaisen Ristin lahjoitus. Leena halusi varmistua siitä, ettei tyttö joudu hankaluuksiin yhtäkkiä ilmestyneestä upouudesta takista.

Henkinen tuki tulee avuksi kriisitilanteisiin

Leena Heino on Suomen Punaisen Ristin henkisen tuen ryhmän vapaaehtoinen. Vuodenvaihteessa hänet valittiin SPR:n Satakunnan alueen vuoden vapaaehtoiseksi. Yksi syy palkitsemiselle oli juuri tuo lokakuinen pelastusoperaatio.

Leena on jo kuuden vuoden ajan vetänyt työparinsa Hilkka Suntilan kanssa Sastamalan seudulla SPR:n henkisen tuen ryhmää. Se tarjoaa keskusteluapua onnettomuuksien uhreille, kriisin kokeneille ja heidän omaisilleen. Vapaaehtoiset tukevat viranomaisten työtä kriisipaikoilla, kuten tulipalojen tai auto-onnettomuuksien keskellä. He toimivat olkapäänä järkyttyneille omaisille, auttavat soittamaan heidän tutuilleen ja keittävät vaikkapa kupin kahvia. Joskus yhdessä tirautetaan pienet itkutkin.

Leena osallistui ensi kerran SPR:n henkisen tuen koulutukseen 11 vuotta sitten. Jo aiemmin Leena oli pyörinyt SPR:llä vapaaehtoisena toimivan äitinsä kanssa milloin keitellen kahvia, milloin ikkunoita pesten. Palo auttamiseen syttyi jo silloin.

”Nyt minulla on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta. Vanhempanikin olen jo hautaan saattanut. Tässä vuosien varrella on tullut elämänkokemusta. On tullut tunne, että ei sitä tiedä, koska itse tarvitsisi jonkinmoista apua. Yhtä hyvin nuorisokin sitä tarvitsee”, Leena sanoo.

Auttamisen taustalla on muutakin. Leenan veli katosi syksyisenä päivänä vuosia sitten. Myöhemmin hän löytyi menehtyneenä autostaan Jämsästä. Ongelmat avioliitossa ja terveydentilassa olivat ajaneet ratkaisuun.

”Selvisi, että hänellä oli syöpä. Hän oli päättänyt, että häntä ei kenenkään tarvitse lähteä hoitamaan.”

Järkytys ja suru musersivat. Siihen aikaan Leena oli töissä Matkahuollon tiloissa Onnibus-baarissa Vammalassa. Tuntui pahalta, kun kaikki kävivät jatkuvasti kyselemässä, että joko veli oli löytynyt. Mitä se teille kuuluu, Leenan teki mieli vastata. Kerran hän purskahti itkuun kesken päivän baarin takahuoneessa.

”Jälkeenpäin moneen kertaan mietin, että jos olisi ollut henkistä tukea, kuinka paljon apua siitä olisi ollut. Joten kun Satakunnan piiriin tuli ilmoitus henkisen tuen koulutuksista, olin heti että joo. Olen tulossa.”

Lue myös Seura.fi: ”Yksinäisyys on ongelma ympäri Suomea” – Ulla Ström ryhtyi itse vapaaehtoiseksi ja näin toisten auttaminen pelasti hänet yksinäisyydeltä

On jokaisen vastuulla auttaa

Nyt Leenan ja Hilkka Suntilan vetämään henkisen tuen ryhmään kuuluu noin kymmenen vapaaehtoista. Uudet auttajat ovat tervetulleita, ja heille Punainen Risti järjestää koulutuksia ja kursseja. Työssä vastaan voi tulla mitä vain, joten koulutus on välttämätöntä. Henkinen tuki voi olla keskusteluavun lisäksi myös ensiaputyötä.

Leena muistuttaa, että henkinen tuki on muutakin kuin järjestäytynyttä toimintaa. Jokainen voi arjessaan pitää silmät auki ja auttaa apua tarvitsevia.

Kriisitilanteen keskellä kannattaa miettiä, mitä toivoisi, että joku sanoisi, jos olisi itse samanlaisessa tilanteessa. Voi kysellä, tarvitseeko toinen apua. Onko hätä? Voinko tehdä puolestasi jotain?

”Väkisin ei kannata tuppautua seuraan, mutta apuaan voi tarjota. Pienikin kysely ihmeesti aukaisee ihmisiä. Silti omaa turvallisuutta ei saa unohtaa”, Leena sanoo.

Jo pienet, jokapäiväiset asiat voivat auttaa. Ystävällisyys, katsekontakti ja keskustelu. Asiat, joihin ei välttämättä edes kiinnitä itse huomiota.

”On tärkeää, että hädän hetkellä toinen kokee, että nimenomaan hän saa apua – että hän on jonkin arvoinen.”

Yksi hetki

Mitä tapahtui sillan kupeesta löytyneelle tytölle?

Tapahtuneen jälkeen Leena ei ole tyttöä nähnyt, ja niin sen kuuluukin mennä. Henkisen tuen tarjoama apu keskittyy vain akuuttiin hetkeen, sen jälkeen kuvaan saapuvat terveydenhuollon ammattilaiset. Liika kiintyminen voi aiheuttaa ongelmia. Auttajienkin tulee huolehtia omasta jaksamisestaan.

”Vaikka oli tosi hyvä mieli siitä, että sain tytön sairaalaan, teki mieli tehdä vielä enemmänkin hänen puolestaan. Täytyy kuitenkin hyväksyä, että se oli vain se yksi hetki, ja toivoa, että siitä hetkestä on apua pidempäänkin.”