Unelma omasta leipomosta muuttui painajaiseksi, 80 tunnin työviikko poltti nuoren yrittäjän loppuun

Oma leipomo oli Michaela Salmisen pitkäaikainen haave. Kun se vihdoin toteutui ja saatiin kannattavaksi, Michaelan voimat loppuivat.

Turkulaisen leipomon pihaan alkoi kertyä jonoa jo ennen avaamista. Michaela Salminen katsoi Taikinajuuri-leipomonsa ikkunasta ihmisiä, jotka värjöttelivät ulkona. Osalla oli kukkia mukanaan.

Michaela oli leiponut tarjolle suuren kasan suosikkejaan eli laskiaispullia, vaikka niiden aika ei ollut vielä. Oli joulukuun 30. päivä vuonna 2017. Leipominen ja paistaminen oli tuntunut tänä aamuna erityisen hyvältä.

”Tästä tulee ihana päivä”, Michaela ajatteli.

Siitä tuli myös Taikinajuuren, Michae­lan unelman, viimeinen päivä.

Lue myös: Kotiliesi selvitti vanhan leipäjuuren tarinan

Järkytys koulussa

Paraisilta kotoisin oleva Michaela, 29, on aina rakastanut leipomista, ruoan laittoa ja puhtaita raaka-aineita. Juurileivonnasta hän innostui yli kymmenen vuotta sitten, kun vatsa ei kestänyt hiivaan leivottuja, nopeasti nostatettuja ja lisäaineita sisältäviä leipiä.

Ammattia hän haki kuitenkin aluksi muusta käsityöstä. Hän opiskeli huonekalujen entisöintiä ja kävi vuoden mittaisen kurssin, jolla opetteli akvarelli- ja öljyväreillä maalaamista. Hän järjesti töistään myös näyttelyitä. Se ei kuitenkaan riittänyt.

”Kun olin muutaman vuoden maalannut yksin kotona tajusin haluavani tehdä työtä, jossa saan tavata ihmisiä päivittäin.”

Michaela ajatteli, että voisi tehdä harrastuksestaan ammatin. Ammattikoulun leipurilinjalla hän järkyttyi. Hän koki, että opiskelijoita opetettiin vain punnitsemaan valmisraaka-aineet ja painamaan sitten koneen nappia.

”Meille ei tarjottu edes vaihtoehtona sitä, että olisi tehty alusta saakka kaikki itse.”

Hän alkoi kerätä tietoa vanhoista leipomismenetelmistä. Sitten hän lähti työharjoitteluun Tukholmaan, josta hän tiesi saavansa haluamaansa oppia.

”Kotiin palatessani päätin, että minun on perustettava oma leipomo. Sain napattua koulusta mukaan myös kaksi opiskelukaveriani.”

Michaela kävi yrittäjyyden nettikurssin ja löysi leipomolleen paikan vanhan pizzerian tyhjäksi jääneestä tilasta. Leipomo Taikinajuuri avasi ovensa syyskuussa 2014.

Lue myös: Turkulainen leipomo Gryn leipoo juureen

Työt tehtiin juosten

Leipomo lähti käyntiin vauhdilla, jota Michaela ei osannut odottaa. Aluksi töissä oli hänen lisäkseen vain kaksi ihmistä, ja myös hänen äitinsä ja poikaystävänsä kävivät auttamassa. Neljän kuukauden jälkeen tiimiin saatiin muutama työntekijä lisää.

Michaelan työviikot olivat 70–80-tuntisia. Hän heräsi kolmelta aamuyöllä leipomaan ja tuli kotiin myöhään illalla.

”Etenkin loppuviikko oli hektistä, koska viikonloppuna leipomossa kävi eniten asiakkaita. Kyllä me kaikki silloin juoksimme, jotta ehdimme saada tuotteet tehtyä ja myytyä.”

Pitkistä asiakasjonoista ja hyvästä palautteesta huolimatta leipomon kaksi ensimmäistä vuotta olivat tappiollisia, eikä Michaela maksanut palkkaa itselleen juuri ollenkaan. Taloudellinen ­tilanne kuormitti henkisesti. Samalla piti olla luova ja kehittää uusia tuotteita.

Raskaimpia olivat hiljaiset päivät, jolloin raha-asiat pyörivät mielessä koko ajan.

”Niinä päivinä olin ärsyyntynyt. Päivittäisen myynnin pitää olla melko suuri, jotta saa palkat ja raaka-aineet maksettua. Hiljaisia päiviä piti sitten kompensoida leipomalla yhä kiivaammin silloin, kun asiakkaita kävi enemmän, mikä oli raskasta.”

Michaelan mielestä leipomoala on haasteellinen.

”Henkilökunta ja raaka-aineet ovat arvokkaita. En kuitenkaan halunnut tinkiä tuotteiden laadusta enkä määrästä.”

Michaela poikaystävänsä Willen kanssa

Aivot alkoivat sekoilla

Pitkät päivät ja vähäiset yöunet alkoivat kostautua. Michaela uupui.

”Työntekijät kuulivat minun usein sanovan, että kyllä minä jaksan. Ja minä ihan oikeasti kuvittelin jaksavani, koska tein työtä jota niin rakastin.”

Michaelalla ei ollut enää aikaa olla läheisten kanssa. Kotona hän vain lepäsi ja nukkui. Jossain vaiheessa hän huomasi, että aivot eivät pysyneet menossa mukana.

”Minulla on aina ollut huono muisti, mutta nyt aivoni alkoivat jotenkin sekoilla. Töissä vielä pärjäsin, mutta kun pääsin kotiin, istuin pöydän ääressä ja tärisin.”

Vanhemmat, veli ja poikaystävä Wille näkivät, kuinka uupunut hän oli.

”Varsinkin poikaystävä oli tukenani pahimpina hetkinä, kun en pystynyt olemaan yksin. Silloin päässäni pyörivät jatkuvasti synkät ajatukset. En nähnyt asioissa hyviä puolia, vaan käänsin kaiken negatiiviseksi.”

Aivot sekoilivat niin pahasti, että Michaela tiesi itsekin jotain olevan pahasti vialla. Hän ei jaksanut nousta aamuisin, työ ei tuntunut hauskalta ja kotona ollessaan hän itki.

Lopulta Michaela sai myös vatsahaavan. Tai ainakin kaikki oireet viittasivat siihen. Lääkäriin hän ei mennyt.

”En pitänyt sitä tarpeellisena, koska muutenkin haluan aina parantaa itseni luonnollisilla keinoilla, en lääkkeillä.”

Lopun jälkeen romahdus

Viime kesä osoittautui lopulta liian ­raskaaksi. Leipomolla oli töitä enemmän kuin koskaan, ja yhden leipurin lähdettyä yritys etsi uutta tekijää koko kesän.

Elokuussa uusi leipuri viimein löytyi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Michaela oli aivan lopussa.

Hän joutui tekemään raskaan päätöksen leipomon myynnistä. Hän ei nähnyt muuta mahdollisuutta.

Michaela etsi toimintaa jatkamaan sopivaa, samalla tavalla leipomisesta ajattelevaa leipuria. Sellainen löytyikin pian. Kun nimet olivat papereissa, Michaela tunsi valtavaa helpotusta.

”Viimeiset päivät töissä olivat aivan mahtavia. Löysin taas tutun ja rakkaan leipomisen riemun.”

Kaikki ei ollut kuitenkaan vielä kunnossa. Kun leipomon loppusiivous oli tehty, Michaela romahti.

Lue myös: Kun kriisit hiertävät, auttaako terapia?

Voimaa kommuunista

Nyt Taikinajuuren sulkemisesta on kulunut puolisen vuotta. Ensimmäisen kuukauden Michaela­ lähinnä nukkui, päivisin viltin alla ­Sitten hän lähti toipumisreissulle ­Tukholmaan, syömään laskiaispullia.

Oli sekä ihanaa että raskasta tajuta, että nyt oli aikaa levätä. Ettei tarvinnut välittää mistään muusta.

”Olin niin kauan kuvitellut, että minun on jatkettava muiden takia. Mutta nyt minulla ei ollut kiirettä mihinkään. Ajattelin, että toipuminen kestää niin kauan kuin kestää.”

Usein loppuunpalamiseen liittyy tunne siitä, että on pettänyt itsensä ja myös muut ihmiset. Michaela ei kuitenkaan koe niin.

”Luulen, että tilanteeni olisi nyt toinen, jos en olisi löytänyt leipomolle jatkajaa.”

Michaela arvelee, ettei olisi saanut voimiaan takaisin näin nopeasti, jos hän olisi asunut yksin. Michaela ja ­Wille asuvat viiden hengen yhtei­sös­sä. Kipinä kommuuniasumiseen syttyi, kun heidän ystävänsä erosi ja Michaela­ ja Wille ottivat hänet kaksioonsa. Pian­ he alkoivat haaveilla isommasta­ ­kommuunista ja löysivät nykyisen ­talon.

”Kommuuniasuminen on ihanaa. ­Ystäviä löytyy aina kotoa, eikä koskaan tule yksinäistä oloa.”

Michaela myöntää, ettei voi vieläkään sanoa olevansa täysin kunnossa, mutta hyvällä tiellä siihen suuntaan. Hän on kerännyt voimia esimerkiksi mehupaastoilla.

”En suunnittele päiviäni etukäteen. Jos täytän kalenterini asioilla, alan stressata niitä. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä, vaikka en saisi moneen päivään tehtyä mitään.”

Apua mielenhallintaan

Jos Michaela Salminen perustaisi ­leipomon nyt, hän tietäisi täsmälleen, mitä hänen pitäisi oppia ennen kuin leipoisi leivän leipää. Ajan ja mielen hallintaa. Michaela kokee, että häneltä puuttui kyky käsitellä stressiä.

”Stressaantunut olo ei helpottanut ollenkaan. Olin ärtynyt enkä pystynyt sulkemaan työasioita pois mielestä edes kotona.”

Nyt Michaela on alkanut joogata ja meditoida. Hän on miettinyt, että ehkä yrityksen pyörittämistä olisi helpottanut, jos mukana olisi ollut joku toinen.

Niin, joku toinen. Taikinajuuren tilalla­ – leipomo Mannassa – uusi yrittäjä vastaa nyt siitä, että jauhot pöllyävät ja uuni käy kuumana. Miltä se tuntuu?

”Ei pahalta eikä haikealtakaan. Minun työni oli jo tehty, ja sain leipomolle hyvän jatkajan. Käyn siellä usein kahvilla.”

Omavaraiseksi

Michaela leipoo yhä lähes päivit­täin ja haluaa jakaa oppejaan muil­le. Hän on pitänyt muutaman verkkokurssin kotileipureille ja aikoo jatkaa opetus­ta.

”En voi kuvitella lopettavani leipomista, varsinkin kun juurileivonnan taito on pitkälti kadonnut.”

Michaela haaveilee isommasta kommuunista. Hän haluaisi elättää itsensä leipomalla ja viljelemällä yrttejä ja kasviksia, joita myisi omasta pihapuodista.

Suurista rahoista Michaela ei haaveile, sillä hän pyrkii kuluttamaan mahdollisimman vähän. Hän yrittää olla ajattelematta tulevaisuutta. Ja elää tässä hetkessä.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Unelma omasta leipomosta muuttui painajaiseksi, 80 tunnin työviikko poltti nuoren yrittäjän loppuun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X