Yksi saa virtaa, toinen tietoa, kolmas pääsee piiloon ja neljäs välttää kiukun: monta syytä laittaa napit korville
Mitä Mikko, Henrik, Minja ja muut kuuntelevat? Miksi heillä ja pian meillä kaikilla on kuulokkeet korvissa ja mitä siitä seuraa?
Tampereen keskustassa on keskellä päivää ihmeellisen äänetöntä. Antti Tuisku vakuuttaa teatteriravintolan kaiuttimissa, että elämä kantaa baby, mutta muut ovat hiljaa.
Liikenne toki mölyää, mutta ihmisistä ei kuulu ääntä. Se tuntuu ihmeelliseltä, koska ollaan yli 250 000 asukkaan kaupungissa, sen vilkkaimmassa ytimessä.
Torin laidalla bussia odottava Mikko Leinonen, 48, on aivan omissa maailmoissaan. Hänen korvissaan jytisee puolalainen blackmetalli. Me muut emme sitä kuule, sillä Mikolla on kuulokkeet korvissaan.
Kuulokkeita tai korvanappeja näkyy myös monilla muilla. Mitä niistä kuunnellaan? Ja miksi?
Mikko Leinonen kuuntelee raskasta heviä aina kun voi ja joskus ihan tietystä syystä
Raskas metallimusiikki ei sovi joka kulkijan aamupäivään, mutta Mikolle se on elämäntapa. Hän on kantanut musiikkia taskussaan jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin korvalappustereot tulivat markkinoille.
”Se on tietynlaista matalan kynnyksen terapiaa”, hän perustelee.
Mikon sydäntä ja korvia lähellä on siis raskas rockmusiikki, huonona päivänä hyvin raskas, hyvänä hiukan kevyempi. Minkäänlaisena päivänä hän ei kuitenkaan poistu kotoaan roskalaatikkoa pidemmälle ilman korvanappejaan.
”Tykkään musiikin kuuntelusta, mutta kyllä kuulokkeet ovat myös tietynlainen kupla ja pakokeino. En ole hirveä ihmisten rakastaja. Viihdyn hyvin yksin, ja jos ei kiinnosta jutella, voi vain näyttää, että on napit korvissa”, hän tunnustaa.
Musiikkiin voi siis piiloutua.
Liikenteen melu tappaa, koska se aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja
Pääkatua jyrisevät bussit hiertävät hermoja. Miltähän Tampereen keskustassa kuulostaa 20 vuoden kuluttua, kun polttomoottoreiden sijaan liikkeellä on sähköautoja?
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan liikenteen melu on pienhiukkasten jälkeen toiseksi suurin terveyshaittoja tuottava ympäristöongelma. Se aiheuttaa muun muassa sydän- ja verisuonitauteja.
Ja hitto soikoon, pian emme ole hiljaa edes kotona. Komennamme äänellämme television ja saunan päälle ja seurustelemme astianpesukoneen kanssa, joka ulvoo kun pesu on valmis.
Henrik Löfberg ei ole mikään pikakuuntelija, joskus korvissa soi tunteja kestävä livetaltiointi
Henrik Löfberg on pysähtynyt kadunkulmaan juttelemaan veljensä kanssa. Molempien kaulalla lepäävät muhkeat kuulokkeet.
Vapaan ja työpäivän hybridiä viettävä Henrik on varautunut siihen, että kuulokkeisiin saattaa tulla myös töihin liittyvä puhelu.
Henrik tekee töitä malminetsinnän parissa ja kuuntelee enimmäkseen konemusiikkia. Hänen lajinsa ovat tunnista viiteen tuntiin kestävät konserttien livetaltioinnit.
Eikö kaupungissa kuule tarpeeksi koneita ilman kuulokkeitakin? Henrik vastaa, että juuri siksi hän peittää korvansa musiikilla.
Hän kävelee paljon, noin 20 000 askelta eli 15 kilometriä päivässä. Lähes päivittäin hänen lenkkinsä johtaa Kaupin metsän läpi Näsijärven rannalla sijaitsevaan Kaupinojan saunaan.
”Silloin en suinkaan kuuntele musiikkia tai puhu puhelimessa. Varsinkin näin kesällä haluan kuunnella lintuja tai veden liplatusta. Talvella, kun on paljon hiljaisempaa, tulee kuunneltua enemmän.
Onko vaikea olla hiljaa?
Ensin Henrik vastaa ei. Sitten hän hoksaa, että televisio menee kotona helposti päälle, vaikkei sitä katsoisi.
Varusmiesten kuulo on tutkimusten perusteella huonontunut 1980-luvun jälkeen
Melusta on aina oltu huolissaan. Työterveyslaitoksen eläköitynyt tutkija ja tekniikan tohtori Rauno Pääkkönen muistelee, että kun korvalappustereot keksittiin, puhuttiin paljon riskeistä, joita ne voivat aiheuttaa kuuloelimille.
Sittemmin on huomattu, että varusmiespalvelustaan suorittavien nuorten miesten kuulo on 1980-luvulta tosiaan heikentynyt hiukan. Tästä ei voi kuitenkaan syyttää pelkästään kuulokkeita.
Metsästäjänä Rauno tietää, että kuuloa kiusaavat myös moottoriurheilu, metsästys, tehdastyö ja äänekkäät konserttitilanteet.
Katariina Lappalainen huomaa, että omassa ja pikkusiskon kuuntelussa on vissi ero
Hämeenpuistoa halkoo urheilutamineissaan nuori nainen, joka etenee hymyillen. Askel on reipas ja rento.
”Ruisrockin listaa vielä fiilistelen”, kertoo Katariina Lappalainen, 25, joka on edellisenä iltana kotiutunut rockfestareilta ja yhä voipunut.
Jos hän olisi normaalissa iskussaan, hän juoksisi, mutta tänään riittää reipas kävely, jolle poppi antaa virtaa.
”Tykkään lenkkeillä luonnon äänissä, se rentouttaa, mutta jos tarvitsen energia niin kuin tänään, musiikki auttaa tosi paljon.”
Katariinan mielestä hänen oma ikäluokkansa ei harrasta pakonomaista musiikin tai videoiden kuuntelua.
”Mutta seitsemän vuotta nuoremmalla siskollani on aina napit korvassa. Nuorempien on vaikea olla missään ilman hälinää.”
Asiantuntija kehottaa antamaan korville myös tarpeeksi aikaa elpyä
Mitä jatkuvasta kuuntelusta seuraa nykyisille lapsille ja nuorille? Vai seuraako mitään?
Akustiikan tutkija ja professori Tapio Lokki Aalto-yliopistosta arvelee, että saamme vastauksen aikaisintaan 30 vuoden kuluttua. Emmehän me tiedä vielä pitkään aikaan sitäkään, mitä jatkuva puhelimen selaaminen ja visuaalinen tulva tekee aivoillemme.
”Ihmisen fysiologia on metsästäjä-keräilijä -ajalta. Ennen muinoin oudot äänet tarkoittivat lähestyvää vaaraa, jolloin piti olla valppaana. Edelleen ne pitävät yllä pientä stressiä.”
Tapio korostaa, että ääniympäristön pitää olla ihmiselle turvallinen. Yksi kokee turvalliseksi sen, että radio soi koko ajan, toista se ärsyttää.
Työterveyslaitoksen Rauno Pääkkönen puolestaan arvelee, että jatkuva piippailu, sihinä ja ulina tekevät meistä väsyneitä.
”Jos käyttää ahkerasti korvakuulokkeita, pitäisi kiinnittää huomiota elpymisaikoihin, jolloin korva ei saa minkäänlaista äänirasitusta”, Rauno sanoo.
Hänkin huomauttaa, että kuulo on jo kivikaudelta ollut ihmisen tärkeimpiä aisteja. Kun muut aistit ovat nukkuessa levänneet, korvat ovat aistineet lähestyviä vaaroja. Siksi hälinä vaikuttaa herkillä ihmisillä myös uneen. Ja kaikki me tiedämme, mitä siitä seuraa, jos ei saa nukuttua kunnolla.
”Tutkimuksissa on osoitettu, että välillä hälinästä olisi hyvä yrittää elpyä. Olla vaikka puoli vuorokautta tai vuorokausi ilman ärsykkeitä”, Rauno sanoo.
Jarmo Nieminen nautti työstään yläkoulussa, siellä oppi sietämään jatkuvaa meluakin
Raitiovaunussa istuu mies, jonka kirkkaankeltainen paita imaisee mukaansa. Mies on eläkkeellä oleva Jarmo Nieminen, joka on tehnyt työuransa ruotsin ja englannin opettajana. Eli kuunnellut meteliä skymmeniä vuosia.
Professori Tapio Lokki huomauttaa, että hälykuulo heikkenee iän myötä. Puheen ymmärtäminen kaikuisassa ympäristössä heikkenee, kun ikää alkaa olla 50 vuotta.
”Heikentyminen ei välttämättä riipu ulkoisista tekijöistä, mutta opettajat ja muut melussa työskennelleet ovat vaaravyöhykkeellä, koska ovat saaneet altistusta koko työelämänsä.”
Jarmon kuulo on kuitenkin tallella. Hän on suorastaan nauttinut äänekkäistä ja eläväisistä nuorista.
”Yläasteella oli ihana opettaa, siinä oli vielä rock’n’rollia. Lukiossa oli tappavan tylsää, ja ala-asteella piti keksiä muutamasta sanasta 45 minuuttia asia”, hän sanoo.
Jarmon kuulokkeissa soi kotimainen rapmusiikki, vaikka iän puolesta voisi soida humppa.
”Rapissa on hyvä tempo, joka sopii kesään.”
Jarmo ei kauhistele tulevaisuutta, koska hän muistaa liian hyvin ajan, jolloin radion kanavavalikoima rajoittui yleiskanavaan ja rinnakkaiskanavaan. Musiikkitarjonta oli hirvittävän suppeaa.
Hänkin kuuluu niihin ihmisiin, jotka nappaavat korvanapit mukaansa lähtiessään ulos. Kuin takin.
”On mukava kuunnella jotain, askelkin nousee kevyemmin.”
Asiantuntija erottaa akustiikassa pienenpienetkin erot
Professori Tapio Lokki muistuttaa, että ihmisten välillä on isoja eroja siinä, miten korva erottelee ääniä. Toisen korva on tarkempi kuin toisen.
Tapio kuuntelee itsekin musiikkia pyöräillessään tai laittaessaan ruokaa. Hän nauttii kuulokkeista, joissa on nykyisin loistava äänenlaatu.
Entisen klarinetistin ja nykyisen akustiikan ammattilaisen korvat ovat kovassa käytössä. Hän kuulee maailman konserttisaleissa pienetkin erot. Esimerkiksi Helsingin Musiikkitalosta Tapiolla on selkeä mielipide. Sali ei herätä musiikkia eloon. Tunnelma on lattea.
Hänen viestinsä kuuluu: toisille meistä korviin tulviva musiikki ja korkea äänentoiston laatu ovat silkkaa nautintoa.
”Voi toki ajatella, että olisi rauhoittavaa kuunnella linnunlaulua tai luonnonääniä, mutta nuoret ihmiset ovat aina kuunnelleet musiikkia. Heille se voi olla hyvin rauhoittava juttu.”
Safwane Benbba palaa musiikin avulla mukaviin viisumuistoihin
Ratikkaan tupsahtaa nuori henkilö, jolla on korvissa napit ja kasvoilla leveä hymy. Hän on Safwane Benbba, 24-vuotias Tampereella opiskeleva tuleva ohjelmistoinsinööri, ja hän on matkalla tapaamaan ystäväänsä keskustaan.
Safwanen kuulokkeista selviää hänen hyvän tuulensa lähde. Hän kuuntelee Euroviisuja, parhaillaan on vuorossa Serbian kappale.
”Tykkään euroviisujen helpoista ja mukaansatempaavista melodioista. Tänä vuonna katsoimme kisoja yhdessä ystäväni kanssa. Nyt pääsen musiikin avulla uudelleen siihen mukavaan tunnelmaan.”
Safwane kertoo opiskelevansa suomea, mutta se sujuu viiden vuoden Suomessa olon jälkeen vielä kehnosti. Eikö hänen kannattaisi kuunnella ympäristöään, suomenkielistä puhetta?
”En ymmärtäisi siitä kuitenkaan mitään”, hän sanoo.
Yksi asia ympäristössä kuitenkin miellyttää häntä. Äänimatto. Suomessa se on paljon miellyttävämpi kuin hänen synnyinmaassaan Marokossa, missä liikenteessä soivat torvet ja ihmiset puhuvat kovalla äänellä.
”Tykkään Suomen rauhallisesta tunnelmasta.”
Nina Linnalahti nappasi kuulokkeet korvilleen, koska lapset kehottivat
Yksi asia ihmetyttää. Kuulokkeita näkee nuorilla sekä vanhemmilla miehillä, mutta missä ovat kuulokkeita kantavat kypsät naiset?
Heitä kyllä on, sillä äänikirjojen kuuntelijoista enemmistö on naisia. Tämän voi päätellä vaikka äänikirjapalelu Bookbeatin tilastoista. Kuunnelluin suomalainen kirjailija on historiallisista kertomuksistaan tunnettu Enni Mustonen.
Mutta kas, tuolla yksi kypsä nainen jo tuleekin. Tampereen juna-aseman laituria harppoo Nina Linnalahti, 48, jonka korvista roikkuu johdot.
”Lapset kehottivat kokeilemaan musiikin kuuntelemista, etten olisi niin kireä, kun tulen töistä”, hän sanoo.
Tampereella henkilökohtaisena avustajana työskentelevä Nina asuu Viialassa ja kulkee työmatkansa junalla. Vielä muutama vuosi sitten hän taivalsi päivittäiset matkansa paljain korvin, mutta äkkäsi sitten, että lapset ovat oikeassa. Kun kävellessään tai täpötäydessä junassa laittaa soimaan Haloo Helsingin, on helpompi olla. Näin välttyy myös kauheimmalta kohtalolta, kuuntelemasta tuntematon matkatoverin kailottavan junassa intiimejä asioitaan.
Nina on valmis tekemään vielä paljastuksen. Hän pystyy nukahtamaan, vaikka olisi aivan hiljaista, mutta aviomies ei pysty. Jos haluaa nukahtaa nopeasti, parhaiten toimii kuulemma Uuno Turhapuro-elokuvien ääniraita.
Minja Kaukoniemi on utelias ja siksi podcastien ja äänikirjojen suurkuluttaja
Äänikirjojen ohella podcasteja eli radio-ohjelmien kaltaisia sarjoja kuunnellaan vimmatusti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa mittausviikolla sellaista oli kuunnellut joka neljäs aikuinen.
Kuin omena puusta eteemme putoaa podcastien suurkuluttaja Minja Kaukoniemi, joka viettää lounashetkeään Kalevan kirkkopuistossa. Keskeytämme englanninkielisen podcastin, jossa kipupsykologi puhuu Minjan mielestä superkiinnostavasti kivunhoidosta.
Minja on juuri oppinut, että kipu on paljon muutakin kuin aistimus, josta yritetään päästä eroon särkylääkkeillä.
Paljon parjattua TikTokia hän kehuu vuolaasti.
”Sieltä saa vaikeasti saatavilla olevaa tietoa helposti avautuvassa muodossa ja sopivina palasina.”
Minja viihtyy myös äänikirjojen kanssa. Illalla, kun työpäivä kuvankäsittelijänä päättyy, hän aikoo kuunnella Mira Eskelisen Aavistusta, joka on ensimmäisiä transnaisen suomeksi kirjoittamia omaelämäkerrallisia romaaneita. Minja nauttii Aavistuksesta muun muassa siksi, että kirjailija lukee sen itse, tulee siis myös äänenä lähelle kuulijaa.
”Olen vasta aivan alussa, mutta se vaikuttaa hienolta ja mukaansatempaavalta. Ihana päästä kirjailijan pään sisään.”
Oudot äänet ympäristössä ja omassa kehossa tekevät levottomaksi
Kyselemme kaikilta vastaantulevilta kuuntelijoilta päivän aikana, millaisia ovat miellyttävät tai häiritsevät äänet. Kysymys on kieltämättä vähän höhlä. Kuka sellaista arjessaan miettii? Onhan kai selvää, että peipposen laulua ja tuulen huminaa kuuntelee mieluummin kuin viritettyä mopoa tai moottoritietä.
Tekniikan tohtori Rauno Pääkkösen mukaan ihmistä ärsyttävät äänet, joiden lähde jää selittämättömäksi.
”Totta”, huomaa myös tämän jutun valokuvaaja Sara.
Hän muistelee viime kesää, jolloin moni ihmetteli samassa naapurustossa kuuluvaa hiljaista mutta piinaavaa ininää. Facebookin kaupunginosaryhmässä arvuuteltiin, mistä se johtui, mutta syytä ei löytynyt.
Rauno huomauttaa, että viime aikoina on puhuttu esimerkiksi tuulimyllyjen luonnottomilta tuntuvista infra- ja ultraäänistä.
”Pientaajuiset äänet koetaan helposti kummallisina ja pelätään, että niistä tulee joitain vaikutuksia, vaikkei sellaisesta ole mitään näyttöä.”
Rauno on kohdannut urallaan useita ihmisiä, jotka valittavat melusta, jota kukaan muu ei kuule.
”Samaan kategoriaan kuuluvat kehon sisäiset äänet, korvien soiminen, kaulan alueen verisuonten virtaus tai rasituksessa kuuluvat sydänäänet. Ne herättävät pelkoa, koska niitä ei tunnisteta.
Aamupäivällä torilla tavattu puolalaisen metallimusiikin ystävä Mikko sanoi myös, että jos ihminen kuuntelee rannalla simpukkaa, ei sieltä mitään meren ääniä kuulu, vaan oma veren kohina.
Tätä jää väistämättä miettimään. Milloin sinä olet saanut viimeksi olla niin hiljaisessa tilassa, että olet voinut kuulla kehosi juttelevan?
Lue myös Seura.fi: Kuulokoje avuksi? – 10 kysymystä: Näin neuvoo korvalääkäri, kun kuulo heikentyy.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 16/23.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Yksi saa virtaa, toinen tietoa, kolmas pääsee piiloon ja neljäs välttää kiukun: monta syytä laittaa napit korville