Naiset eivät päässeet ravintolaan ilman miestä ja maalaiset eivät saaneet tilata viiniä – listasimme oudot ravintolasäännöt menneiltä vuosilta
Ravintolat ja alkoholi liittyvät yhteen ja se on ollut Suomessa vaikea asia. Ongelmaa ratkaistiin sillä, että yksinäiset naiset ja maalaiset pidettiin pois alkoholin äärestä. Asiakkaiksi päässeille pakkomyytiin voileipää.
Suomalainen menee ravintolaan, kun on syytä juhlaan. Illanvietto ravintolassa ei kuulu meillä arkeen samalla tavalla kuin monissa Euroopan maissa pubit, tavernat, bistrot ja trattoriat kuuluvat.
”Meille ei päässyt syntymään yhteisöllisiä olohuoneita. Lieneekö tässä yksi syy sille, että suomalaiset kokevat aika paljon yksinäisyyttä”, suomalaista ravintolakuttuuria väitöskirjassaan tutkinut Somero-opiston rehtori Merja Sillanpää sanoo.
Suomalaisten omintakeisen ravintolasuhteen juuret ovat kaukana 1800-luvulla ja raittiusaatteessa.
Rahvaan heikko viinapää
Vuonna 1866 rahvaalta vietiin lain suoma oikeus polttaa viinaa kotona. Syyksi sanottiin holtiton juopottelu, mutta painavampi syy oli se, että alkoholin valmistus haluttiin kaupallistaa.
”Todellisuudessa kansan alkoholin käyttö oli tuolloin hyvin ritualisoitua ja liittyi vain tiettyihin tilanteisiin”, Merja Sillanpää sanoo.
Samaan aikaan raittiusaate sai tuulta siipien alle. Se ajoi käsitystä, jonka mukaan suomenkielinen rahvas ei osaa käyttää alkoholia ja sitä on rajoitettava tiukasti. Ja niin tehtiinkin, vuosikymmenien ajan. Liikkeen ajama kieltolaki oli ensimmäisiä lakeja, jotka vasta itsenäistynyt Suomi sääti.
Ravintola oli fiini
Ravintoloista tuli 1800-luvulla leimallisesti kaupunkilaisia ja yläluokkaisia paikkoja. Maaseudun kuivannut raittiusaate ei juuri näkynyt pääkaupungin ravintolasalongeissa.
”Vallalla oli ajatus, että sivistyneistö kykeni käyttämään alkoholia ilman ongelmia”, suomalaista ravintolakulttuuria tutkinut Merja Sillanpää sanoo.
Kuva on vuodelta 1915 Bulevardin ja Erottajan kulmassa sijainneen ravintola Gradinin parvekkeelta. Alla näkyy Mannerheimintien alkua. Rakennus tunnetaan nykyisin Raken talona. Gradin oli sosieteetin paikka. Siellä myös yläluokkaiset naiset saattoivat lounastaa keskenään ilman aviomiehiään. Alempisäätyisellä rouvalla ei ollut asiaa mihinkään anniskeluravintolaan pelkässä naisseurassa.
Kieltolain aikaan 1920-luvulla meno muuttui. Paikalla toimi tuolloin ravintola Palladium. Se oli jazzluola, josta sai kovaa teetä, ja jonka seinillä roikkui pirtupoliisien karikatyyrejä.
Olutkuppilat syntyvät
Vuosi 1969 merkitsi suurta muutosta suomalaiselle ravintolalle. Uusi alkoholilaki kumosi kieltolain rippeet myös maaseudulla. Siihen asti alkoholia ei ollut saanut myydä eikä anniskella maalla. Poikkeus olivat olleet paikkakunnat, joissa oli turismia, mutta niissäkään paikalliset asukkaat eivät saaneet tilata ruokansa kanssa olutta tai viiniä.
Lappilainen sairaanhoitaja muistelee, miten hän meni 1960-luvulla eteläsuomalaisten kurssikavereidensa kanssa kotikulmillaan ravintolaan juhlistamaan jälleennäkemistä. Kaverit joivat ruoan kanssa viiniä, mutta hänelle, oman kylän likalle, ei tarjoiltu.
Vuosi 1969 vapautti muutakin: sai perustaa olutkuppiloita. Kuvassa kanta-asiakkaat istuvat puolen päivän aikaan parantamassa maailmaa, ehkä myös krapulaa, keväällä 1971 helsinkiläisessä Kolkka-baarissa.
Työväki ruodussa
Raittiusliikkeessä pidettiin maalaisväestön lisäksi myös työväestöä kyvyttömänä käyttämään alkoholia. Tämä johti luokkajakoon myös ravintoloiden suhteen. Ensimmäisen luokan ravintolat olivat paremmalle väelle, eikä duunari ollut tervetullut niihin.
Työväestö kävi omissa kolmannen luokan ravintoloissaan. Niitä säädeltiin tiukasti. Oli vaiheita, jolloin työläiskaupunginosiin ei edes saanut perustaa anniskeluravintoloita. Syödä sentään sai. Kuvassa työväki lounastaa 1950- luvulla Elannon ravintola nro 5:ssä Helsingissä Kallion työläiskaupunginosassa.
Kravatti kyllä, lenkkarit ei
Ravintolaan ei sopinut tulla ”sellaisena kuin olet”. Tiukat pukeutumissäännöt hellittivät vasta 1970-luvun mittaan. Mikä siis oli kiellettyä pukeutumista takavuosina? Nainen ei ollut tervetullut illalliselle villapaidassa, eikä kauppakassin kokoinen laukku käsipuolessa. Mies tarvitsi solmion ja mielellään pikkutakin. Lenkkitossut olivat pannassa kaikkein pisimpään, jopa 1990-luvulle.
Ravintola oli kuin tapakoulu, joka muokkasi asiakkaasta salonkikelpoisen. Portieeri oli muokkauksen toteuttaja. Kravatinkin saattoi saada portsarilta lainaan.
Kuvassa helsinkiläisen Paasi-ravintolan ovimikko tarkkailee katuelämää vuonna 1971.
Muistatko pakkovoileivän?
Kieltolain loputtua 1932 ravintoloille tuli tiukat säännöt. Yksi säännöistä määräsi, että ravintolassa ei saanut juoda ellei myös syönyt. Sääntöjä sovellettiin monella tavalla, ja ne myös muuttuivat usein.
Vähintään oli kuitenkin tilattava pakkovoileiväksi kutsuttu käntty. Sääntö hölleni vähitellen. Helsingissä opiskellut nainen muistaa, että vielä vuonna 1980 Vanhan ylioppilastalon ravintolassa piti ostaa leipä oluen kanssa.
Kuvassa nautitaan pubiateriaa uudessa ravintola Britanniassa Helsingin Kannelmäessä 1973.
Jokainen hakee juomansa itse
Naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, mutta vasta kuusikymmentä vuotta myöhemmin he pääsivät ravintolaan ilman miesseuraa. Vuonna 1967 Alko lähetti Hotelli- ja Ravintolaliitolle kirjeen, jossa linjasi, että naisen voi päästää ravintolaan yksin, eikä yksinäinen nainen laske ravintolan tasoa.
Asian omaksuminen otti aikansa, sillä vielä 1980-luvulla oli portsareita, jotka saattoivat evätä naisporukalta pääsyn ravintolaan. Naisia myös saatettiin sijoittaa istumaan salissa siten, että henkilökunta pystyi tarkkailemaan heitä: etteivät vain lirkuttelisi miesasiakkaille.
Säännöt kielsivät myös juomien kanssa liikkumisen pöydästä toiseen. Jos paikassa oli itsepalvelu, jokaisen piti hakea juomansa itse. Tuohon aikaan ei voinut olla höveli ja tuoda koko pöytäseurueelle juomaa samalla kun hakee itselleen.
Kuvassa asiakkaat jonottavat Helsingissä ravintola Vanhan Kellariin vuonna 1975.
Anniskelualue päättyy
Ravintoloita koskevat säännöt alkoivat hellittää 1980-luvun lopulta lähtien. Esimerkiksi ravintolassa liikkuminen helpottui: saattoi vaihtaa pöytää ja siirtää juomansa pöydästä toiseen itse.
”Lievennykset on meillä tehty aina kokeilujen kautta. Ensin kokeiltiin, ja kun todettiin, että maailma ei romahtanut, höllennys jäi voimaan”, Merja Sillanpää sanoo.
Vielä on kuitenkin jäljellä sääntöjä, joihin ei maailmalla törmää. Jos tilatusta viinipullosta osa jää juomatta, sitä ei saa mukaan kuten saa syömättä jääneen ruoan. Ravintolasta ei myöskään saa ostaa viiniä muualla nautittavaksi. Suomessa anniskelualueella on rajat. Terassilta ostetun juoman kanssa ei istahdeta viereiselle puiston penkille.
Kuvassa nautitaan kesästä joensuulaisen ravintola Birran terassilla 1980–90-lukujen taitteessa.
Lue myös Seura.fi: Ravintola tarjoaa Kajaanissa: Mökötysnurkka ja raittiuspiiri – ”Usealta kähinältä on säästytty”
Maailman maut saapuvat
Muiden maiden keittiöt hiipivät Suomeen, kun maa selvisi sotavuosista ja rahaa alkoi liietä kulutukseen. Ensimmäinen kiinalainen ravintola avattiin vuonna 1953 Hotelli Tornissa Helsingissä. Seuraavaksi saapuivat pizzat. Haminassa sai pizzaa jo vuonna 1961, Lappeenrannassa 1964.
Kreikkalaista ruokaa tarjoiltiin Helsingissä vuodesta 1966 lähtien ja japanilaista pari vuotta myöhemmin. Ensimmäinen kebabravintola avasi ovensa Porissa 1982. 1990-luvulla katukuvaan ilmestyivät thaimaalaiset ja nepalilaiset ravintolat. Massasuosion saavuttivat ensimmäisinä pizzeriat ja sitten kebab-paikat.
Nykyisin suomalainen erikoispiirre on etnisten keittiöiden yhdistäminen. Pizza-kebab-ravintola on niin suosittu konsepti, että sellainen löytyy pieneltäkin paikkakunnalta.
Kuva on vuodelta 1973 helsinkiläisestä Pizzeria Rivolista.
Lähteet: Merja Sillanpään haastattelu, Naisten nurkka -ohjelma 1965, Suomi syö ja juo -sivusto, MTV3:n juttu Vallan merkillinen ravintolahistoria.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 25/2023.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Naiset eivät päässeet ravintolaan ilman miestä ja maalaiset eivät saaneet tilata viiniä – listasimme oudot ravintolasäännöt menneiltä vuosilta