Kirjailija Riikka-Maria Rosenberg ihastui "maajussiin Hämeestä" – sitten selvisi, että miehen suku omistaakin kokonaisen kartanon
Riikka-Maria Rosenberg on kulkenut pitkän matkan epävarmasta koulutytöstä tohtoriksi ja kirjailijaksi. ”Hyvä elämä on sitä, että tekee, vaikka pelottaa."
Jykevä kustavilaisenharmaa ovi narahtaa. Sen takaa kurkistaa kirjailija Riikka-Maria Rosenberg. Hän rientää halaamaan ja toivottaa tervetulleeksi Hakoisten kartanoon. Sen päärakennuksen aleissa kimaltavat kristallikruunut vievät aikamatkalle menneeseen.
Hakoisissa Janakkalassa sijaitsevan kartanon päärakennus valmistui noin vuonna 1810. Tiluksilla on viljelty maata aina 1200-luvulta alkaen, ja moni kartanon muinaisista omistajista toimi käskynhaltijana Hämeenlinnassa.
Nyt Hakoisten mailla asuu historiallisia romaaneja kirjoittava Riikka-Maria puolisonsa Max Rosenbergin, kuusivuotiaan tyttärensä Alexandran ja kaksivuotiaan saksanmetsästysterrieri Fridan kanssa.
Kartanon rouvalla on jalassaan kumisaappaat. Toisessa kädessä hän roikottaa korkokenkiä kuvauksia varten.
”Täällä ei normaalisti todellakaan sipsutella korkokengissä”, Riikka-Maria sanoo ja naurahtaa.
270 hehtaaria viljeltyä maata ja runsaat sata nautaa pitävät huolen, ettei tekeminen lopu kesken. Vanhat rakennukset kaipaavat jatkuvaa kunnossapitoa ja viljelykset hoitamista. Pelkästään nurmikonleikkuu, joka kuuluu Riikka-Marian askareisiin, on kahden päivän urakka.
Sieviläinen pariisitar
Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla 1980-luvun omakotitalossa kasvanut Riikka-Maria ei lapsena osannut aavistaa, että hänestä tulisi vanhan maatilan emäntä. Kauneutta hän tosin rakasti jo nuorena. Hän katseli kirjoista kuvia menneistä ajoista ja oli tarkka vaatteistaan.
Kun viisivuotias Riikka-Maria suuttui, hän pukeutui ruudulliseen villakangastakkiin, valkoisiin hansikkaisiin ja hyppäsi keltaisen polkupyöränsä selkään. Vanhemmilleen hän ilmoitti lähtevänsä Pariisiin.
Isoäidin vanha kiiltonahkakäsilaukku pyöränsarvessa keikkuen tyttö sotki kohti läheistä meijeriä. Hän murjotti hetken meijerin luona olevalla penkillä ja palasi kotiin.Pariisi edusti pikkutytölle hyvää elämää: tyylikkyyttä, kauneutta ja katukahviloita.
Suuri haave kävi toteen, kun Riikka-Maria yksitoistavuotiaana matkusti lomamatkalle Pariisiin äidin, isän ja kahden pikkuveljensä kanssa.
”Olin miettinyt tarkoin asun, johon pukeudun unelmieni kaupungissa. Se oli pinkki hame patellavyöllä.”
Eiffel-torni, riemukaaret ja kaupungin taianomainen tunnelma tekivät Riikka-Mariaan lähtemättömän vaikutuksen. Myöhemmin hän on palannut Pariisiin opiskelun, työharjoittelun ja lomamatkojen merkeissä.
”Minua kiehtovat kaupungin kerroksellisuus, historia, arkkitehtuuri, museot, ruoka ja kauneus – hyvä elämä. Ikävöin aina pikkuisen Pariisiin.”
Historioitsijasta kirjailijaksi
Myös kirjailijan ura tuli Riikka-Marialle yllätyksenä. Iltaisin äiti auttoi häntä kotona tavaamaan aapista, sillä lukemaan oppiminen tuotti ekaluokkalaiselle vaikeuksia. Äidinkielentunneilla hän odotti kädet hikoilleen, milloin koittaisi oma vuoro lukea ääneen.
”Olin ujo lapsi, jolla oli huono itsetunto. Minulla ei ollut ajatusta siitä, mitä minusta tulisi isona.”
Kun kirjainten arvoitus lopulta ratkesi, Riikka-Marialle aukeni uusi maailma. Lukemisesta ja kirjoittamisesta tuli rakkaita harrastuksia.
Lukion jälkeen nuori nainen muutti Helsinkiin ja aloitti historian opinnot Helsingin yliopistossa. Riikka-Maria innostui alasta niin paljon, että väitteli tohtoriksi perehtyen aatelispariisittarien kunniaan 1600-luvulla.
Väitöskirjan jälkeen Riikka-Maria pohti tulevaisuuttaan. Hän ei tuntenut kutsumusta tutkijan uralle.
”Minulla on siihen liikaa mielikuvitusta. Tutkijan tulee pysytellä lähdemateriaalin tiedoissa.”
Historiallisen romaanin kirjoittaminen oli käynyt mielessä vain salaisena haaveena. Tohtorikaronkassa kustannustoimittajaystävä ehdotti, että Riikka-Maria hyödyntäisi väitöstä varten keräämäänsä aineistoa kirjoittamalla romaanin. Hetki oli käänteentekevä.
”Aloin ensimmäistä kertaa uskoa, että ehkä minusta olisi kirjailijaksi.”
Vuonna 2021 ilmestynyt Ninon – rakkauden mestari kertoo, miten pariisilaistytöstä kasvaa hovimiesten himoitsema nainen ja ruumiillisten nautintojen puolustaja.
Kohtalokas baari-ilta
Syksyllä miltei yhdeksän vuotta sitten Riikka-Marian katse hakeutui yhä uudestaan pitkänhuiskean miehen ruskeisiin silmiin ja leveään hymyyn helsinkiläissä ravintolassa.
Illan edetessä he ryhtyivät juttusille. Pikkutakkiin ja taskuliinaan sonnustautunut mies kertoi olevansa maajussi Hämeestä. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli Hakoisten kartanon nuori isäntä Max Rosenberg.
Kun pariskunta alkoi tapailla, Riikka-Maria vieraili usein Maxin luona Hakoisten kartanon mailla. Historiaa ja estetiikkaa rakastava nainen arvosti, että sai vaellella historiallisissa maisemissa.
Seurustelusta pidettiin aluksi matalaa profiilia. Eräänä sunnuntaina Maxin vanhemmilta tuli kutsu saapua lounaalle päärakennukseen. Siitä lähtien Riikka-Maria on kuulunut kartanon väkeen.
Kuusi vuotta sitten syntyi pariskunnan Alexandra-tytär. Äitinä Riikka-Maria haluaa asettaa selkeät rajat.
”Pidän arvossa hyviä käytöstapoja. Pitää osata tervehtiä, sanoa kiitos, anteeksi ja ole hyvä.”
Samalla Riikka-Maria on lempeä.
”Kehun lastani ja kerron hänelle usein, kuinka paljon rakastan häntä. Yritän pitää huolen siitä, että tyttäreni voi kääntyä puoleeni joka asiassa niin hyvinä kuin huonoina aikoina.”
Lue myös: Rakastetun Vihervaaran Annan nimi muuttuu – kustantamon päätös jakaa rankasti mielipiteitä
Aarre salahuoneessa
Hakoisten kartano on tarjonnut Riikka-Marialle paitsi rakkauden myös historiallisten romaanien näyttämön. Trilogiassaan kirjailija herättää menneisyyden kiehtovat naiset eloon. Sarjasta on ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa: Hakoisten Anna ja Vapaaherratar. Kolmatta osaa Amelie Riikka-Maria kirjoittaa parhaillaan.
”Valitsin kolme kartanolla elänyttä naista tietämättä etukäteen, mitä saan heistä aikaan.”
Kirjailija käyttää kirjoissaan lähteitä niin paljon kuin niitä on saatavilla – ja kuvittelee loput. Tehtävää helpottaa, että Riikka-Maria voi Hakoisissa katsella samoja maisemia kuin romaanihenkilönsä.
”Sitten, kun ryhdyn kirjoittamaan, näen kohtaukset kuin elokuvana edessäni. Näen, millainen valo laskeutuu huoneisiin, miten tila on sisustettu ja miltä henkilöt näyttävät juuri sinä hetkenä. Mitä he syövät ja juovat. Tunnen, miltä viinimarjan oksat tuoksuvat maljakossa.”
Mukana on ollut myös uskomattomia onnenkantamoisia. Kun Riikka-Maria oli aloittanut sarjan toisen romaanin kirjoittamisen, hän löysi kesken siivousurakan vanhoja kirjeitä kartanon ullakolta ja kaapin taakse kätketystä ”salahuoneesta”.
Yli kaksisataa vuotta vanhat kirjeet oli osoitettu kartanon aiemmalle valtiattarelle Helena von Burghausenille – Vapaaherratar-romaanin päähenkilölle – ja hänen tyttärilleen.
Perheen upseeripoika kirjoitti koskettavasti Suomen sodasta (1808–1809). Hänen kirjeistään huokuu kaipuu kotiin sodan epävarmuuden keskeltä. Margaret-tyttären kirjeet Tukholmasta vuosina 1810–1811 ovat puolestaan kuvaus nuoren aatelisnaisen elämästä, rahahuolista, sairaudesta, toivosta – ja kuolemasta.
”Emme voi ymmärtää nykyisyyttä, jollemme ymmärrä menneisyyttä. Historian tutkiminen lisää myös ymmärrystä itsestämme ja toisistamme”, Riikka-Maria sanoo.
Riikka-Maria Rosenberg on uuttera uranainen
Sen verran hyvin Riikka-Maria kotiutui opiskeluvuosiaan pääkaupunkiin, että hän on halunnut säilyttää siellä oman asuntonsa. Äiti ja tytär asuvat arkena Helsingissä, ja Max vierailee välillä heidän luonaan.
Aamulla Riikka-Maria vie Alexandran hoitoon. Yhdeksältä tai viimeistään puoli kymmeneltä hän aloittaa työnsä, lukee lähteitä ja kirjoittaa. Illalla äiti ja tytär viettävät yhteistä aikaa.
Iltaisin Alexandran nukkumaanmenon jälkeen Riikka-Maria lukee tunnin kaunokirjallisuutta. Siitä on sekä huvia että hyötyä omaan kirjoitustyöhön.
”Päiväni ovat kurinalaisia ja tomeria. Haluan saada paljon aikaan, ja hyvällä arjen suunnittelulla pääsee pitkälle.”
Viikonloppuisin Riikka-Mariaa odottavat kartanon monisataaneliöiset rakennukset ja työt pihamaalla.
”En makoile koskaan sohvalla. Palettini on tällä hetkellä niin iso, ette se velttoilemalla pysyisi kasassa.”
Välillä tarmokastakin naista väsyttää.
”En kuitenkaan pelkää, että uuvun, sillä saan nukkua yöni hyvin. Toista oli, kun Alexandra oli vauva ja saattoi herätä kahdeksan kertaa yössä. Jaksoin ajattelemalla, että tämä ei jatku loputtomiin.”
Riikka-Maria ei kaipaa lisää lomaa, vaan päinvastoin lomalla hän kaipaa usein töihin. Kirjailijan työ on intohimo.
”Opin koko ajan uutta, ja se on ihanaa.”
Lue myös Anna.fi: Vitriini, jossa ei tosiaan pidetä kirkkaita juomalaseja! Sirkan, Eeva-Leenan ja 7 muun upeat vitriiniesineet
Kannustavia sanoja itselle
Riikka-Maria tunnistaa sisällään sen pienen päämäärätietoisen tytön, joka suutuspäissään polki Pohjanmaalla Pariisiin. Yhtä lailla elossa on se ujo ja pelokas puoli, joka epäilee omia kykyjään.
”Olen joutunut työstämään epävarmuuksiani. Olen kulkenut pitkän matkan tilanteesta, jossa koululaisena jännitin muiden edessä puhumista niin paljon, että hengitykseni oli salpautua esitelmää pitäessäni.”
Tärkeä tujaus itsetunnon parantumisessa tapahtui Pariisissa, kun Riikka-Maria vietti siellä vuoden yliopistovaihdossa. Osallistuminen suullisiin tentteihin huonolla ranskan taidolla oli aluksi kammottavaa.
”Pikkuhiljaa aloin tuntea ylpeyttä siitä, että opinnot sujuivat.”
Edelleen epäily ottaa välillä vallan. Kun Riikka-Maria palauttaa tekstiä kustannustoimittajalleen, jännitys on hirveää. Kun kirja tulee painosta, sydän pamppailee. Jännityksen iskiessä Riikka-Maria sanoo itselleen, että hyvin sinä vedät ja tästäkin selvitään.
Aikuiselämän yhden suurimmista peloistaan Riikka-Maria voitti neljä vuotta sitten, kun hän uskaltautui pitkän tauon jälkeen hevosen selkään. Nykyään hän hyppää myös esteitä.
”Hyvä elämä on sitä, että tekee, vaikka pelottaa. Aina voi yllättyä itsestään positiivisesti.”
Jos kirjailijalla olisi enemmän aikaa, hän käyttäisi sen hevosten parissa.
”Ratsastus on minulle ainoa keino unohtaa kaikki muu. Satulassa en suunnittele juonenkoukkuja enkä mieti pihatöitä. Olen täysillä läsnä hetkessä.”
Tärkein oppi, jonka Riikka-Maria on saanut tutustuessaan Hakoisten naisiin, on että kartano on osa sukupolvien jatkumoa.
”Sukutila on vain lainassa omistajillaan. Päämääränä on hoitaa sitä hyvin ja siirtää se aikanaan seuraaville. Äitinä ajatus tuntuu todella merkitykselliseltä. Tyttäremme jatkaa joskus kartanon tarinaa.”
Riikka-Maria löysi lapsena haaveilemansa ”pariisilaisen hyvän elämän” Janakkalasta Hakoisten mailta. Tosin ikävä Ranskaan ei ole koskaan sammunut.
Eläkepäiviään kirjailija voisi viettää Provencessa Etelä-Ranskassa. Vanhassa kivitalossa, jonka ympärillä hehkuvat liilat laventelipellot.
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 8/2024.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kirjailija Riikka-Maria Rosenberg ihastui "maajussiin Hämeestä" – sitten selvisi, että miehen suku omistaakin kokonaisen kartanon