Sikke Sumari jättää ravintolansa ja Suomen pölyt – uusi bisnesidea Italiassa
Sikke Sumari ei koskaan haaveile, hän suunnittelee. Tänä keväänä on viimein toteutumassa suunnitelma, jota hän on kantanut mielensä pohjalla melkein syntymästään asti. ”Jotain pitää tehdä, muuten alkaa ikä painaa”, Sikke sanoo.
Millään hän ei malttaisi odottaa, että asiat etenevät. Kokki ja ravintoloitsija Sikke Sumari, 72, on heittänyt koukkuja virtuaalisille vesille ja ottaa puhelimen taskustaan tarkistaakseen, olisiko syöttiin tarttunut jotain.
Ikkunan takana Helsingissä orastaa kevät, mutta Siken mieli on jossain ihan muualla, oliivilehtojen keskellä, paahtavan auringon alla.
”Nyt on palo päällä. Silloin on toimittava, kun energia on tapissaan”, Sikke sanoo.
Kärsivällisyys ei ole hänen parhaita puoliaan. Nopeatempoisena hän haluaisi kaiken tapahtuvan äkkiä, äkkiä.
”Mutta se äkkiä on vasta sitten, kun tiedän varmasti.”
Idea on nimittäin muhinut ajatusten mullassa jo pitkään. Siitä on itänyt siemen, joka on nyt valmis puhkeamaan kukkaan.
Seuraavana Italia
Idea on ollut olemassa aina. Muutto Italiaan on ollut hänen ajatuksissaan ”varmaan syntymästä saakka”.
”Minähän olen jättänyt opiskelematta italian kielen, koska minulla on aina ollut mielessäni, että opin sen sitten, kun muutan sinne”, Sikke sanoo ja naurahtaa.
Aviomiehensä Tony Ilmonin kanssa Sikke on puhunut ulkomaille muuttamisesta alusta saakka. Pari on ollut yhdessä 1980-luvulta, ja heillä on kolme aikuista lasta. Kun lapset olivat pieniä, ulkomaille muutto ei tuntunut sopivan kuvioihin.
”Vaikka olen impulsiivinen ja jossain mielessä pelotonkin, muutto tuntui riskaabelilta lasten ollessa pieniä. Olisinko löytänyt sieltä töitä?” Sikke pohtii.
Suomessa töitä riitti, etenkin tv-alalla. Sikke on juontanut suosittuja televisio-ohjelmia, kuten Kokkisotaa, ja ollut tuomaroimassa Master Chef Suomi -ohjelmassa.
Sitten vain aika vieri ja vieri. Kunnes pandemian puhjettua Sikke ei voinut entiseen tapaan emännöidä omistamaansa majataloa Viron Saarenmaalla. Tuli aika luopua.
”Yhtäkkiä onkin sellainen vaihe, että… Miten olenkaan näin pitkään odottanut?” hän ihmettelee.
Nyt, 72-vuotiaana, hän ei enää odota vaan aikoo toteuttaa sen, mistä on haaveillut.
”Niin, tuo onkin mielenkiintoista. Onko se ollut haave vai suunnitelma? Minä en kyllä haaveile hirveästi. Teen suunnitelmia. Tämä suunnitelma on viivästynyt liian kauan”, Sikke sanoo.
Mielikuva kodista ja puutarhasta
Haussa on vuokra-asunto Italiasta pariksi kolmeksi kuukaudeksi. Aikomuksena on asua siellä pidempään, mutta vielä Sikke ei tiedä, minne päin maata haluaisi asettua. Ehkä pohjoiseen. Ajatuksena on kokeilla muutaman kuukauden jaksoja eri paikoissa.
”Koukkuja on vesillä” eli viestejä on lähtenyt Italiassa asuville tutuille. Toiveena on, että jollain olisi vaikkapa naapuri, joka haluaisi vuokrata kivan talon.
Mielikuva tulevasta kodista on selkeä. Sikke haluaisi asua talossa, jonka ovista voisi astua suoraan oliivilehtoon. Pihalla olisi tilaa myös kasvimaalle.
”Haluaisin keittiöpuutarhan, jossa kasvaisivat basilikat ja muut yrtit, ehkä salaatit. Sellaista, mitä itse tarvitsen. Ei mitään suurta.”
Sitten häntä alkaa naurattaa.
”No, loppujen lopuksi tässä käy varmaan niin, että omistan sieltä jonkin oliivitarhan.”
Juuri hänelle niin voisi käydäkin. Voisihan oikeanlaisen energian aistia juuri sellaisessa paikassa, jossa sattuu olemaan myös iso oliivitarha.
Eikä se Sikkeä pysäyttäisi. Parikymmentä vuotta sitten hän osti majatalonsa Saarenmaalta, Muhun saarelta, vain sen perusteella, että paikka tuntui oikealta. Vaihtoehtoja hän ei käynyt edes katsomassa.
Jostain pitää luopua
Tuosta tilasta tuli Nami Namaste, majatalo, jossa Sikke vietti kesät kahdenkymmenen vuoden ajan – majoitti vieraita, suunnitteli ruoat ja sisustuksen, emännöi kursseja ja illanviettoja.
Vaikka hän rakasti paikkaa, siitä luopuminen ei tehnyt kipeää. Luopuminen ei ylipäätään ole Sikelle vaikeaa.
”Tiedätkö, minulla oli niin kauniita astioita Saarenmaalla, mutta minulla ei ollut mitään ongelmaa jättää niitä. Ne kuuluivat sinne.”
Yhden maljakon hän otti mukaansa, suuren ja lasisen, josta hän pitää hurjasti. Kaupunkikodissa maljakko ei kuitenkaan ole oikein löytänyt arvoistaan paikkaa. Se todisti, että hän oli tehnyt oikein jättäessään kaiken Saarenmaalle.
Uusi omistaja, virolainen yrittäjä, osti tilan irtaimistoineen.
”Tilan löysi juuri oikea ihminen. Hänen mielestään paikka oli ihana, ja hän näki jo itsensä emännöimässä sitä. Kaikki se, mitä olin siellä tehnyt, ei mennyt roskiin vaikka luovuin siitä.”
Lue myös: Sikke Sumarin Nami Namaste -majatalosta Muhun saarella
Eniten Sikke jäi kaipaamaan puolen hehtaarin kokoista keittiöpuutarhaa majatalon pihapiirissä. Siinä kasvoivat salaatit, juurekset ja yrtit, joita majatalon ruoissa käytettiin.
”Kaipaan sitä, että sain seurata kasvamista. Ja että sain kaiken luomuna omasta puutarhasta. Maku oli ihan toista kuin muualla.”
Puutarhaa hoiti virolainen nainen, jolla oli syvällinen tieto siitä, mitä kannatti milloinkin istuttaa.
”Sain nauttia puutarhan hedelmistä. En olisi pystynyt hoitamaan sitä yksin.”
Avioparin yhteinen päätös
Vähä vähältä Sikke on järjestellyt töitään, raivannut tilaa uudelle ehkä vähän alitajuisestikin. Luovuttuaan Namastesta hän pyöritti vielä ravintola Haukilahden helmeä Espoossa. Siellä hän lopetti viime vuonna.
”Haukilahteen piti aina ajaa autolla. Niinkin yksinkertainen asia kuin työmatka saattaa johtaa siihen, että työstä tulee rasite.”
Mutta oli muutakin.
”Bisnes vaatii tietyn energian. Jos tuntuu, ettei sitä ole, on tehtävä jotain muuta, mistä saa energiaa ja mille pystyy antamaan energiaa.”
Sikke asuu Helsingin kantakaupungissa Punavuoressa. Hänen nimikkoravintolansa Sikke’s on aivan kulman takana. Maaliskuun lopussa Sikke jättää senkin. Kun löytyi sopiva jatkaja, päätös oli lopulta helppo.
Suomessa häntä ei pidättele enää mikään. Tony lähtee mukaan Italiaan, kun hänen aikataulunsa antavat periksi.
”Tony ei ole koskaan jarruttanut tekemisiäni. Päätökset teemme aina yhdessä. Minä olen jollain lailla primus motor, mutta Tony lähtee heti mukaan kaikkeen. Italiaan muuttaminen on ollut meidän yhteinen ajatuksemme.”
Pohjois-Italia houkuttelee pariskuntaa osittain siksi, että se olisi lähellä Sveitsiä. Toinen heidän lapsenlapsistaan asuu Zürichissä. Toinen asuu Suomessa.
Mielessään Sikke näkee tulevan talonsa keskellä maaseutua. Sukulaisten ja ystävien lisäksi sinne olisivat tervetulleita muutkin vieraat.
”Haluan perustaa pikkuisen bed and breakfastin tai vastaavan. Ihanteellista olisi, jos siinä olisi pari huonetta, jotka voisin sisustaa ja vuokrata. Rakastan tehdä paikkoja kauniiksi. Ja tiedän, että olen aika hyvä siinä.”
Kun Sikke sanoo sen noin, se ei kuulosta omakehulta vaan toteamukselta. Hänellä on silmää kauneudelle. Sisustustaidot ovat äidin peruja, joka teki kodista aina kauniin.
Sikke jatkaa vision maalaamista.
”Tekisin vieraille maailman ihanimman aamiaisen. Tai Tony tekisi, jompikumpi.”
Italialta hän toivoo sitäkin, että pääsisi sukeltamaan entistä syvemmälle maan ruokakulttuuriin ja vierailemaan paikallisissa keittiöissä. Hän haluaisi kokata paljon nykyistä enemmän. Tarvitaan siis kunnon keittiö.
”Olen niin täynnä tätä ajatusta, että odottaminen on vaikeaa. Kun oikea paikka löytyy, raivaan esteet tieltäni ja häivyn.”
Ikä on mysteeri
Käy selväksi, ettei Sikke aio lähteä Italiaan lepäilemään. Päinvastoin. Bed and breakfast -suunnitelmilla hän haluaa varmistaa, että jotain on koko ajan tekeillä.
”Jotain pitää tehdä, muuten alkaa ikä painaa. En tunne itseäni ollenkaan 72-vuotiaaksi. Minulle on täysi mysteeri, miten vuosia voi olla noin paljon niskassa. Ehkä olen vähän kehittymätön”, Sikke vitsailee.
Kai seitsenkymppisyys jollain lailla eroaa kuusikymppisyydestä? Onko energiatasossa tapahtunut muutosta?
”Olen vähän laiskistunut liikunnan suhteen. Tiedän, että pitää liikkua, mutta en viitsisi millään. Etenkään tällä säällä”, Sikke vilkaisee ulos harmaaseen katumaisemaan.
Hän tiedostaa, että jossain vaiheessa kremppoja tulee, mutta vielä niitä ei ole. Lastenlasten kanssa telmiminen ottaa kuitenkin jo voimille. Pojat ovat 4- ja 5-vuotiaita ja käyvät välillä yökylässä.
Sikke pyrkii kyllä liikkumaan: joka aamu hän jumppaa ennen kuin ryhtyy mihinkään muuhun puuhaan. Hän kiinnittää huomiota siihen, miten syö tai juo. Eikä hän polta.
”Haluan pitää huolta itsestäni, koska haluan kuolla saappaat jalassa.”
Lue myös Anna.fi: Sikke Sumari 68 vuotta: ”Ei ole ikää, jossa en voisi elää omannäköistäni elämää”
Oikeita elämänvalintoja
Lähteminen on paitsi rohkeaa myös etuoikeutettua. Sikke sanoo keräävänsä nyt satoa valinnoista, joita on elämänsä aikana tehnyt. Virhevalintoja hänellä ei ole ollut, ei ainakaan mitään, mikä olisi jäänyt harmittamaan.
”Elämässäni ei ole ollut hirveästi dramatiikkaa.”
Sikke on kiitollinen saamastaan luonteesta.
”En tarraudu menneisiin enkä vello negatiivisissa lammissa. Olen iloinen siitä, että olen aika kevyt. Olen saanut syntyä sellaiseksi, joka näkee asioissa enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Ehkä sen tähden olen saanut helpon elämän.”
Moni ihailee Sikessä sitä, miten aikaansaava hän on. Milloin hän laittaa pystyyn majatalon, milloin ravintolan, välillä kirjoittaa kirjan. Sikke ei epäröi. Hän uskaltaa kokeilla.
”En pelkää epäonnistua. Voin aivan hyvin tulla takaisin ja todeta, ettei Italiassa pidemmän päälle ollutkaan niin kivaa. Jos se ei onnistu, jokin muu kyllä onnistuu.”
Lue myös: Kun Sikke Sumari suuttuu, hän on kuin samppanjapullo
Omistaminen ei ole tärkeää
Sikke aikoo lähteä matkaan kevein pakaasein.
”Haluan rakentaa Italiaan uuden elämän, en raahata täältä vanhaa mukanani.”
Vuokra-asunnot ovat usein jo valmiiksi kalustettuja. Mutta eiköhän niihin mahdu myös löytöjä kirpputoreilta ja antiikkiliikkeistä.
”Olen usein Italiassa käydessäni miettinyt, miten ihanaa olisi sisustaa sinne oma koti. Aion tehdä kodin niistä elementeistä, mitä löydän.”
Vaikka Sikke rakastaa kauniita esineitä, hänellä ei ole tapana kiintyä tavaraan eikä tarvetta omistaa.
”Yksi asia mitä en ainakaan halua: En halua omistaa taloa Italiassa. Haluaisin kaikesta omistamisesta irti. Usein juuri omistaminen pitää ihmisen kiinni jossakin.”
Namasten myymisestä Sikke sai pesämunan, jonka turvin hän pystyy suunnittelemaan muuttoa. Pelkällä eläkkeellä hän ei pärjäisi. Esimerkiksi asuntoa hän ei ole omistanut koskaan.
”En ole halunnut myöskään hienoa autoa tai venettä. Se ei ole ollut minulle tärkeää. Minun täytyy tehdä töitä kuolemaani saakka, jotta pärjään. Mutta se on vain hyvä asia: en ymmärrä mitä muutakaan tekisin, jos en töitä.”
Sikke uskoo, että elämä kantaa. Ja aina hän voi vaikka kirjoittaa kirjan, jos ei muuta tekemistä ole.
”Olen iloinen, etten ole käyttänyt kapasiteettiani siihen, että tienaisin mahdollisimman hyvin. En olisi onnellisempi, vaikka minulla olisi linna Italiassa.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/2024.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Sikke Sumari jättää ravintolansa ja Suomen pölyt – uusi bisnesidea Italiassa