Auli Viitala on kuullut erään tekopyhän neuvon rahasta monta kertaa – kertoo nyt, millaista elämä köyhänä oikeasti on

Köyhyydestä tulee mieleen tuskailu ruokakaupassa, mutta köyhyys vaikuttaa jokaiseen elämän osa-alueeseen, jopa kaikkein intiimeimpiin suhteisiin. Toimittaja Auli Viitala kertoo, miten raha ratkaisee.

Kotimaisia tomaatteja hintaan 1,49 e/kg, ah! Nyt syödään tomaatteja! Hintojen vertailu kaupassa ei ole vaikeaa. Suomessa kaikkiin tuotteisiin on pakko merkitä kilohinta, ja niitä seuraamalla kuka tahansa ja etenkin köyhä ihminen tietää kyllä, mikä on edullista.

Jos käy kaupassa illalla, punaiset laput hehkuvat kauas: yhdeksän jälkeen saa alennusta 30 ja myöhemmin jopa 60 prosenttia. Valmiit ruoat ovat kalliita, soijarouhe halpaa.

Perusjuttuja, ei mitään traagista. Silti jostain syystä köyhyydestä puhuttaessa usein voivotellaan, että ­joku joutuu kaupassa käydessä miettimään, mitä ostaa.

Se ei oikeastaan kerro köyhyydestä. Se kertoo siitä, että moni ihminen Suomessa elää niin uskomattomassa yltäkylläisyydessä, että ruokakaupassa ei tarvitse miettiä muuta kuin himoja ja dieettiä.

Me olemme niitä, jotka hihkuvat riemusta, kun tomaatit ovat halpoja

Kuitenkin joka kymmenes perhe elää toimeentulotuella. Sen lisäksi on ­koko joukko pienituloisia palkansaajia, etenkin yksinhuoltajia, joiden talous on kireämpi kuin viulunkieli.

Myös puolet yrittäjistä kuuluu pienimpään tulokymmenykseen, vaikka tekee töitä ympäripyöreää päivää, jotta pizzaa, kotisiivousta tai muita palveluita olisi tarjolla edulliseen ­hintaan.

Köyhyydellä on monenlaiset kasvot, mutta yksi asia yhdistää: ­rahapula. Meitä, jotka hihkumme riemusta, kun näemme tomaattien puolentoista euron kilohinnan, on paljon.

Lue myös: Maitotilallisten köyhä arki Suomessa: ”Kaikesta säästetään mistä voidaan”

Luokkaretki valkokaulustöistä köyhyyteen

Olen niin sanottu luokkaretkeilijä. Olen kasvanut keskiluokkaisessa opettajaperheessä, opiskellut yliopistossa, mennyt valkokaulustyöhön ja hankkinut omistusasunnon. Sitten sairastuin. Ja muutaman vuoden päästä erosin.

Minulla on käynyt tuuri. Pääsin asumaan niin sanottuun kohtuuhintaiseen vuokra-asuntoon. Se tarkoittaa, että vuokrani ei tuota kenellekään voittoa. Se tarkoittaa myös sitä, että asukasvalinnoissa on pakko huomioida hakijan taloudellinen tilanne. Toisin sanoen täällä asuu köyhien eliitti. Meillä ei ole rahaa, mutta ei myöskään suurin mahdollinen vuokra.

Asuminen on niitä isoja asioita, joihin köyhyys vaikuttaa. Asumistuki ei kata yksityisten markkinoiden vuokrasta kuin onnettoman pienen osuuden. Jos asuisin tuossa naapurissa samanlaisessa asunnossa kuin omani, joutuisin nipistämään jostain muusta yli 400 euroa kuussa. Mistä? En ­todellakaan tiedä!

Olisipa omaa tilaa rakastella muiden kuulematta

Meillä on pieni koti: 57,5 neliössä asumme minä, kaksi teini-ikäistä ja koira, toisinaan myös heilani. Mahdumme, kun minä nukun olohuoneessa, mutta välillä yksityisyyden puute raastaa. Oma tila, hiljaisuus ja mahdollisuus rakastella kotona muun perheen kuulematta ovat kaikki asioita, joihin tarvittaisiin rahaa.

Asuntorakentaminen, muuttoliike, kaupungistuminen, kaupunkisuunnittelu – kaikki tuollaiset valtavat ja vaikeat asiat vaikuttavat köyhyyteen enemmän kuin maidon hinta. Ja ne ovat tosi kaukana köyhän ihmisen vaikutusmahdollisuuksista.

Vaatteita saa kirpparilta ja kaurapuuro on itse asiassa aika ravitsevaa, mutta asuntopolitiikkaan yksilö ei voi vaikuttaa, vaikka asumiseen liittyvä epävarmuus tekee arjesta tuskaisaa ja myös pelottavaa.

Kuvituskuvia Kotilieden juttuun. Kuva: Pekka Holmstr￯?

Kuvituskuva. Kuva: Pekka Holmström

Köyhä ei kaipaa yllätyksiä: kivatkin yllätykset tietävät rahanmenoa

Väitetään, että köyhyydessä pahinta olisi häpeä. Se kertoo enemmän sanojasta kuin köyhyydestä, sillä köyhyydessä on pahinta rahapula. Kun rahaa on liian vähän, sitä joutuu miettimään ihan koko ajan.

Liittyy siihen toki tunteitakin. Itselläni päällimmäisinä ovat vitutus ja pelko. Pelko siitä, että jotain yllättävää sattuu, sillä yllättävät asiat vaativat aina ylimääräistä rahaa. Etenkin ikävät yllätykset, esimerkiksi koiran sairastuminen, mutta myös kivat yllätykset, kuten kutsu häihin.

Lapsilla ja etenkin nuorilla häpeä voi olla lamaavaa, koska ikäkauteen kuuluu porukkaan sopeutuminen. En halua altistaa kielteiselle julkisuudelle yhtäkään lasta enkä etenkään omiani, joten haastattelin aiheesta vähävaraisia lapsiperheitä auttavan Hope ry:n vapaaehtoista Hanna Ahlbladia.

Hänen mukaansa köyhän perheen lapsen haaveissa korostuvat kaverisuhteet: “Että olisi välillä niin kuin muutkin.” Kunpa pääsisi Linnan­mäelle kaverin kanssa; kunpa olisi kunnolliset jalkapallokengät, että pääsisi mukaan potkimaan; kunpa joskus voisi mennä kavereiden mukaan kahvilaan.

“Pyrimme esimerkiksi antamaan kaksi huvipuistoranneketta. Nuorten toiveena on, että voisi pitää hauskaa kaverin kanssa”, Alhblad kertoo.

Lue myös: Köyhä opiskelija: ”Kopioin asiat kavereiden kirjoista”

Eräs nuorukainen pyysi junalippua rakkaan luo

Hope välittää vähävaraisille lapsiperheille myös käytettyjä vaatteita ja tavaroita. Sen lisäksi Hopella on ­joka vuosi kampanja, jossa asiakasperheiden 12–17-vuotiaat nuoret saavat esittää täsmätoiveita.

Sellainen toive on jäänyt mieleen, että anoreksiasta toipunut tyttö haaveili rintaliiveistä, jotka hän saisi hankkia käyttämättöminä kaupasta.

Toiveiden moninaisuus kertoo siitä, miten moneen asiaan rahapula vaikuttaa. Eräs rakastunut nuorimies toivoi junalippua, jotta pääsee tapaamaan tyttöystäväänsä, ja sai sen.

“Sellainen toive on jäänyt erityisesti mieleen, että anoreksiasta toipunut tyttö haaveili rintaliiveistä, jotka olisivat juuri sopivat hänelle ja jotka hän saisi hankkia käyttämättöminä kaupasta”, Hanna Ahlblad kertoo.

Sekin haave toteutettiin ja parit pikkupöksyt päälle.

Ahlbladin oma syy olla mukana käytännön auttamistyössä on hänen mukaansa hyvin yksinkertainen.

“Tätä tehdään siksi, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.”

Tekopyhä neuvo: tärkeimpiä asioita ei saa rahalla

Minua viehättää tuo yksinkertaisuus: se on totta, mutta sitä kuulee harvoin. Olen kuullut useammin lauseen, ­joka kuulostaa sydämelliseltä mutta on oikeasti tekopyhä neuvo: tärkeimpiä asioita ei saa rahalla.

Lause innostaa minut listaamaan, mitä rahalla saa. Rahalla saa kodin ja ruokaa ja pääsee tapaamaan rakastettuaan. Köyhä voi siis vetää elämästään yli nämä kolme tärkeää asiaa, joita rahalla saa.

Rahaa tarvitaan mukana olemiseen hyvin monella tavalla. Liikkuminen maksaa, kulttuuri maksaa, kahvilassa tapaaminen maksaa. Kun ihminen köyhtyy, sellaiset ystävät katoavat itsestään, joiden kanssa yhdessäolo on perustunut yhteisiin harrastuksiin tai kiinnostuksen kohteisiin.

Kukaan ei hylkää ystävää tahallaan, mutta helposti sitä tulee pyydettyä teatteriin mukaan sellaista kaveria, jolla on varaa lippuun.

Maksuttomia harrastuksia saa hakemalla hakea, koska yhteiskuntamme perustuu siihen, että raha vaihtaa omistajaa. Itse olen löytänyt avantouinnin. Ei sekään täysin ilmaista ole, sillä ystäväni maksaa kulut autosta, jolla kuljemme rantaan. Mutta kun puemme ja riisumme taivasalla säästä riippumatta, en joudu maksamaan satasta pukuhuoneen avaimesta.

Lue myös Seura.fi:n juttu: Näin neljän lapsen köyhä yksinhuoltaja saa 1800 euron palkan riittämään: ”En käy kaupassa – tilaan ruoat netistä kotiin”

”Menisit töihin”, köyhä kuulee, mutta usein kehotus on turha

Rahalla saa myös terveyttä. Yksityinen terveydenhuolto paikkaa julkista vain niiden kohdalla, joilla on siihen varaa, ja työterveyshuolto koskee tietenkin ainoastaan niitä, joilla on työ. Suomessa ja koko maailmassa terveyspalveluita käyttävät eniten kaikkein terveimmät.

Rahapula huonontaa terveyttä myös itsessään, sillä siitä aiheutuva pitkäkestoinen stressi on terveysuhka, joka huonontaa niin mielenterveyttä kuin sydänterveyttäkin ja niiden kautta kaikkea muuta.

On myös havaittu, että alhainen sosiaalinen status on itsenäinen kuormitustekijä, olemmehan laumaeläimiä, joille oma paikka yhteisössä on keskeinen hyvin- tai pahoinvoinnin tekijä.

Minulla se meni toisinpäin. ­Sairaus on aiheuttanut köyhtymisen. Hyvin tavallinen syy syrjäytyä yhteiskunnasta onkin pitkäaikaissairaus, johon ei ole saanut riittävästi kuntoutusta.

Kaikki köyhät eivät ole sairaita, mutta hyvin moni on. Se tekee myös tyhjäksi neuvon, jonka saan joka ikinen kerta, kun kirjoitan rahasta: menisit töihin, niin saisit rahaa.

Opiskelijat jakautuvat kahteen kastiin

Kaikkein huolestuttavinta minusta on, että raha vaikuttaa niin valtavasti tulevaisuuden suunnitteluun ja vaikutusmahdollisuuksiin. Kumpikin on ihan keskeinen asia siinä, tunteeko ihminen elämänsä mielekkääksi.

Koulutus on Suomessa maksutonta, mutta opiskelijat jakautuvat silti kahteen kastiin, sillä jokainen vanhempi haluaa auttaa lastaan, mutta osa voi ja osa ei.

Se, minkä verran ja millaista työtä joutuu tekemään opiskelun ohella, vaikuttaa menestykseen ja opiskelu­tahtiin. Opintovalmennus ei koske enää vain yliopistojen pääsy­kokeita, vaan maksullista tukiopetusta tarjotaan jo peruskoululaisille.

Keskiluokkaisesta vanhemmasta kuulostaa “järkevältä” maksaa muutama 60 euron tukiopetustunti kuukaudessa, jos lapsi ei pärjää tai saa haluamaansa numeroa englannista tai matematiikasta. Ja sitten kuitenkin systeemi asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. Sitä ei varmaan kukaan vanhempi varsinaisesti toivo. Ihmiset käyttävät omia rahojaan asioihin, joita arvostavat, eikä oppiminen ole ollenkaan huono sijoitus.

Kaikki kasautuu: koulutus, raha ja valta

Jos perhetaustoista johtuvia eroja haluttaisiin madaltaa, vähävaraisempien perheiden lasten pitäisi oikeastaan saada enemmän opetusta kuin muiden. Vanhempien, etenkin äidin koulutustaso nimittäin vaikuttaa koulumenestykseen myös ilman valmennustunteja.

Minä ja minun lapseni olemme tässä asiassa malliesimerkkejä. Koulutettu äitini opetti minulle aina ennen kokeita mielestään olennaisimmat asiat, ja niin minäkin toimin omien lasteni kanssa. He saavat etumatkaa siitä, ­että osaan opettaa peruskoulun matematiikat ja muut, ja vanhempana tahdon tietenkin tukea lapsiani heidän kaikissa haasteissaan.

Tulevaisuus masentaa ja pelottaa. Samaa kituuttamista on edessä eläkkeelle asti, ja sitten eläkekin on pieni.

Pulmana on se, että vain harvoin korkea koulutus ja matala tulotaso kulkevat samassa paketissa. Yleensä kaikki pääoma kasautuu: taloudellinen, koulutuksellinen ja kulttuurinen valta on samoilla ihmisillä.

Haaveileeko köyhä? Vai onko unelmat pidettävä ikuisesti niukkoina?

Tulevaisuuden suunnittelu on muutakin kuin opiskelua, se on erilaisia haaveita ja tavoitteita. On ihan eri juttu, uskooko köyhyyden joskus helpottuvan, vai näyttääkö siltä, ­että unelmat on pidettävä lopun ikää niukkoina.

“Tulevaisuus masentaa ja pelottaa. Samaa kituuttamista on edessä eläkkeelle asti, ja sitten eläkekin on pieni”, sanoo Virpi Hyttinen.

Hän on mukana tänä vuonna aloittaneessa Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmässä. Ihmisoikeusliitto on koonnut ryhmään köyhyyttä kokeneita ihmisiä eri puolilta Suomea.

”Ei minulla ole tulevaisuuden toivoa. Ruoan ja bensan hinta on noussut, ja pelottaa, että se nousee lisää”, Virpi sanoo.

Mistä saisi toivoa, kun ilmankaan ei voi elää?

“Ystävät ja sisko laittavat joskus bensarahaa, jotta pääsen tapaamaan heitä”, Virpi sanoo.

Hän on mukana myös järjestötoiminnassa. Kun matkat kokoukseen maksetaan, pääsee samalla muutenkin liikkeelle.

Virpin lapset ovat jo aikuisia. ­Minä taas uskon talouteni helpottuvan hiukan, kun lapset muuttavat omilleen. Eläkkeen lapsikorotus 22 euroa ei nimittäin kata lasten kuluja. Ja sekin loppui, kun kuopus täytti 16 vuotta.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 15/2022.

Avainsanat

Keskustelu

Auton ja koirien pitäminen on tosi kallista luksusta, joihin ei tosi köyhillä ole ollenkaan varaa, ja joista voi vaan unelmoida !
Maila

Kommentoi juttua: Auli Viitala on kuullut erään tekopyhän neuvon rahasta monta kertaa – kertoo nyt, millaista elämä köyhänä oikeasti on

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X