
Joululahjat – tee itse tai anna lahjaksi myös tekemisen iloa
Kääri pukin konttiin rakkaudella itse tehty joululahja tai anna lahjaksi myös ilo itse tekemisestä.
Kokosimme 13 ihanaa ideaa itse tehtyihin joululahjoihin, jotka onnistuvat vaivattomasti. Voit tehdä lahjat itse valmiista tarvikepaketista tai jos saaja on innostunut käsitöistä, anna lahjaksi tarvikepaketti sellaisenaan. Samalla annat myös tekemisen iloa.
1. Bowtie-rusetti
Korkkikankaasta tai tekonahkasta tehtävä rusetti on tyylikäs juhla-asuste perheen miehille. Rusetin voi valmistaa halutessaan hieman pienempänä lapselle. Tekeminen ei välttämättä vaadi ompelukonetta, sillä saumat eivät jää näkyviin. Materiaalit on pakattu säilytysrasiaan, jossa on läpinäkyvä kansi.
Tarvikepaketti sisältää:
- rusetin materiaaliin (korkkikangasta tai keinonahkaa)
- mustaa satiininauhaa
- rusetin metalliset säätösoljet
- työohjeen
- ekorasian muovikannella.
Lisäksi tarvitset vain ompelutarvikkeet.
Hinta on 11,90 euroa, Tuulia Design.
2. Nalle-huivi
Suloinen Nalle-huivi soveltuu myös aloitteleville käsityöntekijöille. Kaulahuiviin neulotaan suora huiviosa, johon kiinnitetään valmis pää, häntä ja tassut. Lankana on suloisen pehmeää pörrölankaa.
Tarvikepakkaus sisältää:
- valmiin pään
- tassut ja hännän
- langan
- ohjeen huivin neulomiseen
Nalle-huivin hinta on 23,10 euroa, teeteeshop.
3. Viidakko-tyyny
Kodin sisustaja ilahtuu kirjotusta Viidakko-tyynystä. Tyyny sopii sekä moderniin että perinteiseen kotiin. Kasviaiheisissa kuvioissa yhdistellään neljää erilaisia kirjontapistoa. Tyynyn materiaalit ovat 100% merinovillaa. Tiia Erosen suunnittelemassa tyynyssä on kaksi värivaihtoehtoja mustavalkoinen ja vihreä harmaalla pohjalla. Valmiin tyynyn koko on 50 x 30 cm.
Tarvikepaketti sisältää:
- merinovillahuopakankaan
- langat
- mallipiirroksen
- ohjeen ja neulan (ei tyynyä)
Tarvikepaketin mukana on selkeät ohjeet, miten pistot tehdään ja mallikuvan, johon pistot on merkitty oikeille paikoilleen.
Viidakkotyynyn hinta on 49 euroa, Taitoshop.
4. Shakkilauta ja nappulat
Itse tehty shakkilauta on jokaisen pelaajaan ylpeyden aihe. Tyylikäs lauta on valmistettu mosaiikiruuduista. Paloja ei tarvitse itse leikata, joten sen tekeminen sopii myös aloittelijalle. Laudan koko 18×18 cm, yksi ruutu 2×2 cm ja nappuloiden korkeus 2,6 – 5,1 cm.
Tarvikepakkaus sisältää:
- kaikki materiaalit
- ohjeen
- shakkinappulat
Pakkaus ei sisällä shakkipelin ohjeita. Hinta on 24,90 euroa, Mosaiikkimyymälä.
5. Helmi-pipo ja lapaset
Lämpimät asuteet ovat monen naisen toivelistalla. Helmi -pipo ja lapaset virkataan kiinteillä silmukoilla. Mallit on helppoja tehdä ja paketissa on mukana kuvalliset ohjeet. Ohjetta voi soveltaa myös pienempään ja isompaan kokoon. Setissä on yhdeksän värivaihtoehtoa.
Tarvikepaketti sisältää:
- Alize superlana maxi -lankaa 3 kerää (25% villaa, 75% akryyliä)
- keinonahkaisen Handmade-merkin
- muhkeaa keinoturkista tupsuun
- kuvalliset ohjeet pipoon, tupsuun ja lapasiin.
Lisäksi tarvitset virkkuukoukun nro 6 ja ompelutarvikkeet.
Hinta on 25 euroa, Tuulia Design.
6. Haiku-miniryijy
Haiku-miniryijy on kuin taulu, sillä ryijy asetetaan passepartoutiin eli kartonkikehyksiin. Ryijy tehdään kolmella värisävyllä. Se on helppo tehdä itse ja sen avulla pääsee kokeilemaan ryijyn ompelua. Ryijyn koko on kehyksen kanssa 20×20 cm, ryijyn koko 10×10 cm. Siinä on neljä eri värivaihtoehtoa.
Tarvikepaketti sisältää:
- Tuukka ryijylangat (100% villa)
- ryijynpohjaverkko
- neulan,
- lastan
- kehyksen ja taustapahvin
- ohjeet valmistukseen
Haiku-miniryijypaketin hinta on 19 e, Wetterhoff.
7. Siililapaset
Pörröiset siililapaset ovat hauska lahja lapselle. Villalangasta neulotut lapaset ovat lämpimät. Lapasissa on kolme värivaihtoehtoa.
Tarvikepaketti sisältää:
- kerän villalankaa
- koristelankaa
- sekä ohjeet Hinta on 11,90 €, Marks & Rosengren.
8. Valotähti
Lahjoita kaamoksen pimeytä karkoittamaan kaunis valotähti. Sen voi sijoittaa sisälle ikkunaan, parvekkeella tai pihalle. Halutessasi tähden voi koristella kristalleilla, mutta ne eivät kuulu pakettiin. Tähden valosarja on tehty mittatilaustyönä, joten se sopii pituudeltaan ja valojen tiheydeltään täydellisesti malliin. Tähden koko on noin 42 x 42 cm.
Tarvikepakkaus sisältää:
- tähden mittaan leikatut tarvikkeet
- 40 lampun led-valosarjan
- tekemisohjeet
Hinta 35 euroa, Taitoshop.
9. Huopakukkaro
Tulppaani-huopakukkaro säilyttää somasti kaikenlaiset pienet ja tarpeellset tavarat, esimerkiksi nappikuulokkeet. Kirjonnan teemavuoden 2018 kunniaksi suunniteltu huopakukkaron kuvio on saanut inspiraationsa Wetterhoffin historiallisesta tulppaanidamastikuosista. Kukkaron on suunnitellut Sari Aaltonen. Koko on 8,5 x 10 cm.
Tarvikepaketti sisältää:
- huopakankaan
- muliinilangat
- napin
- neulan
- valmistusohjeen.
Hinta on 16,50 euroa, Wetterhoff.
10. Valoamppeli
Pitsisestä palloamppelista saa herkän tunnelmavalon ikkunalle, kun sen sisään kieputtaa led-valosarjan. Amppeli virkataan ohuesta pellavalangasta. Pallon halkaisija noin 16 cm ja amppelin korkeus on noin 50cm.
Tarvikepaketti sisältää:
- 35g ohutta pellavalankaa
- ilmapallon
- ohjeen
Lisäksi tarvitset Erikeeper liimaa ja virkkuukoukun nro. 2. Valosarja ei sisälly pakettiin.
Valoamppelipaketin hinta on 7.50 euroa, Taitoshop.
11. Siiri & Myyry -pehmotyynyt
Ompele vauvan halikaveriksi Siiri ja Myyry. Anniina Isokankaan suunnittelemat pehmotyynyt ommellaan painokankaasta, josta kuviot voi leikata suoraan irti. Pehmon korkeudet ovat noin 26cm. Materiaali on 100% puuvillaa.
Tarvikepaketti sisältää:
- ompeluarkin
- ompeluohjeet
.Tyynyjen tekemiseen tarvitset lisäksi yleiset ompelutarvikkeet sekä täytteeksi askarteluvanua. Pakkauksessa on ompeluohjeet suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.
Pehmotyynypaketin hinta on 15,90 euroa, Paapii.
12. Minihuone, keittiö
Pientä näpertelyä rakastava ilahtuu nukkekotimaisesta minihuoneesta. Pikkukeittiön tuotteet ovat laadukkaita ja hienosti detaljoituja. Huoneen korkeus on 18,7 cm, leveys 19 cm ja syvyys 16,5 cm.
Tarvikepaketti sisältää:
- puisia osia ja huonekaluja
- pieniä koriste-esineitä kuten posliiniastioita
- pienen valaisimen
- pinsetit
- liimaa
- maalia ja siveltimiä sisustamiseen
- englanninkieliset ohjeet
Minihuoneita on saatavana myös ompelimona ja ateljeena.
Minikeittiön hinta on 29,95 euroa, Sinelli.
13. Retrovaunu ja kalusteet 1:24
Minikokoisen asuntovaunun saa itse koota kokonaan, myös kaikki tavarat. Koottava vaunu on käsittelemätöntä koivuvaneria. Sen korkeus renkaineen on 13 cm, pituus 14+4 (aisa) cm ja leveys 9.5 cm. Retrovaunua on saatavana myös koossa 1:48.
Tarvikepaketti sisältää:
- vaunun osat
- kalusteet: sohva/sänky, jääkaappi ja pieni liesi, kaksi tuolia, pikkupöytä ja porrasjakkara.
Muu kuvissa näkyvä rekvisiitta ei kuulu pakettiin. Tuolien, porrasjakkaran ja sohvan/sängyn kannet voit jättää aukeaviksi. Niissä on paljon tarpeellista säilytystilaa. Vaunussa on myös kapeat ylähyllyt molemmissa päissä.
Retrovaunupaketin ja kalusteiden hinta on 49.00€, Gepetto.
Katso lisää joululahjavinkkejä:
Herkkusuun joululahjat! Anna kotitekoista ketsuppia, maustettuja pähkinöitä, maustesuolaa tai hilloa
Kommentoi
Kommentoi juttua: Joululahjat – tee itse tai anna lahjaksi myös tekemisen iloa