
Itse tehty pääsiäiskortti ilahduttaa monin verroin! Koristele kortit hamahelmistä tehdyin kuvioin
Pääsiäiskortti hamahelmistä eli silityshelmistä on veikeän värikäs ilmestys. Katso ohjeet erilaisiin hamahelmistä tehtäviin koristeisiin.
Pääsiäiskortti hamahelmistä on helppo tehdä itse. Hamahelmillä eli silityshelmillä askarteleminen on mukavaa puuhaa koko perheelle. Helmien käsittely vaatii kuitenkin sorminäppäryyttä ja keskittymiskykyä, joten se ei välttämättä sovellu perheen pienimmille.
Hamahelmien käytössä vain mielikuvitus on rajana. Helmistä voi askarrella esimerkiksi roikkuvia koristeita, lasinalusia tai joulukortteja.

Askartelukaupat myyvät erikokoisia biohajoavia silityshelmiä. Helmiä voi myös löytyä kirpputoreilta, kuten Kierrätyskeskuksesta.
Hamahelmillä askartelussa oleellista on, millaista helmialustaa käyttää. Tämän jutun koristeet on tehty neliön muotoisella helmialustalla. Askartelukaupat myyvät myös esimerkiksi pyöreitä helmialustoja.
Erimuotoisissa alustoissa piikit ovat hieman eri kohdissa, ja siksi koristeista tulee erimuotoisilla alustoilla erinäköisiä.
Pääsiäiskortti hamahelmistä – munakoriste
Tarvikkeet:
- Silityshelmiä
- Helmialusta
- Silitysrauta
- Pala leivinpaperia
- Kuumaliimaa tai vahvaa kaksipuolista teippiä
- (Kapeaa satiininauhaa)
- Korttipaperia
- Glitter-kynä
- Sakset

Lue myös: Pääsiäisaskartelu tuo kotiin juhlatunnelman – katso parhaat ideat ja ohjeet!
Tee näin:
- Tee ensin hamakoriste: Asettele silityshelmet helmialustalle munan muotoon. Voit tehdä munista yksivärisiä tai leikitellä värikkäillä pilkuilla ja raidoilla. Kun kuvio on valmis, aseta sen päälle pala leivinpaperia. Lämmitä silitysrauta 1-tason lämmölle ja painele työtä leivinpaperin lävitse tasaisesti parin minuutin ajan. Kun näet leivinpaperin läpi, että helmet ovat sulaneet yhteen, poista leivinpaperi varovasti. Jos helmet eivät ole kiinnittyneet yhteen, laita leivinpaperi takaisin ja jatka silittämistä. Kun helmet ovat kiinnittyneet yhteen, irrota työ helmialustasta ja kännä se. Laita työ tasaiselle alustalle ja silitä sitä leivinpaperipalan läpi vielä hetken toiselta puolelta. Näin työ pysyy varmemmin ehjänä. Anna työn jäähtyä.
- Tee kortti: Mallaile hamakoristetta kortin alaosaan ja kirjoita samalla glitter-kynällä toivotusteksti kortin yläosaan. Kiinnitä sitten hamakoriste kortin alaosaan kuumaliimalla. Jos haluat, että kortin saaja voi irrottaa koristeen ja käyttää sitä riippuvana pääsiäiskoristeena, pujota munan yläosan helmien läpi kapea nauhanpätkä ja sido se rusetiksi. Teippaa koriste kiinni kortin alaosaan vahvalla kaksipuolisella askarteluteipillä.
- Hyödynnä muna riippuvana koristeena: Käytä hamamuna myöhemmin roikkuvana pääsiäiskoristeena irrottamalla muna kortista ja rapsuttamalla kaksipuolisen teipin pois. Solmi satiininauha ripustuslenkiksi.
Pääsiäiskortti hamahelmistä – tipukoriste
Tarvitset:
- Keltaisia, oransseja ja mustia silityshelmiä
- Helmialusta
- Silitysrauta
- Pala leivinpaperia
- Kuumaliimaa tai kaksipuolista teippiä
- Kapeaa satiininauhaa
- Korttipaperia
- Glitter-kynä
- Sakset

Tee näin:
- Tee ensin hamakoriste: Asettele silityshelmet helmialustalle tipun muotoon. Voit katsoa mallia yllä olevasta kuvasta. Kun kuvio on valmis, aseta sen päälle pala leivinpaperia. Lämmitä silitysrauta 1-tason lämmölle ja painele työtä leivinpaperin lävitse tasaisesti parin minuutin ajan. Kun näet leivinpaperin läpi, että helmet ovat sulaneet yhteen, poista leivinpaperi varovasti. Jos helmet eivät ole kiinnittyneet yhteen, laita leivinpaperi takaisin ja jatka silittämistä. Kun helmet ovat kiinnittyneet yhteen, irrota työ helmialustasta ja kännä se. Laita työ tasaiselle alustalle ja silitä sitä leivinpaperipalan läpi vielä hetken toiselta puolelta. Näin työ pysyy varmemmin ehjänä. Anna työn jäähtyä.
- Tee kortti: Mallaile tipua kortin alaosaan ja kirjoita glitter-kynällä toivotusteksti kortin yläosaan. Pujota pätkä kapeaa satiininauhaa tipun toisen siiven kärjen helmien välistä tipun takapuolelle ja vielä toisen siiven helmien välistä takaisin etupuolelle. Sido nauha kortin taakse rusetiksi.
- Hyödynnä roikkuvana koristeena: Hyödynnä tipukoriste myöhemmin roikkuvana pääsiäiskoristeena pujottamalla satiininauhan tipun pään helmien välistä ja solmimalla nauha ripustuslenkiksi.
Satiininauha ja kaksipuolinen teippi: Sinelli
Kommentoi
Kommentoi juttua: Itse tehty pääsiäiskortti ilahduttaa monin verroin! Koristele kortit hamahelmistä tehdyin kuvioin