Päätyikö koiran suuhun liljaa tai krysanteemia? Nämä huonekasvit ovat koirille myrkyllisiä

Osa kotoa löytyvistä kasveista voi aiheuttaa koirille niin pahoinvointia, suolisto-ongelmia kuin vakavia hengitysvaikeuksiakin. 

Monet kodin sisustusta piristävät ja silmää miellyttävät huonekasvit aiheuttavat koirille myrkytyksen oireita. Osa kasveista voi olla jopa tappavan myrkyllisiä nelijalkaisille ystävillemme, minkä takia koiralle myrkylliset kasvit on syytä tuntea.

Evidensian Espoon eläinsairaalan johtaja eläinlääkäri Tiina Wright kertoo koirien haukkailevan huonekasveja usein yksin kotona ollessaan.

”Tämä saattaa olla etenkin nuorista koirista hauskaa tekemistä. Etenkin, jos kotona on pentu tai nuori koira, kannattaa ennen kasvien hankkimista kotiin selvittää, mitkä kasvit eivät ole koirille myrkyllisiä.”

Kokosimme yhteen listan joistakin suosituista huonekasveista, jotka aiheuttavat koirille myrkytysoireita. Lisäksi listasimme vastaavan määrän lemmikkiystävällisiä kasvivaihtoehtoja, joita voi huoletta hankkia koiratalouteen.

Lisää lemmikkieläimille myrkyllisiä kasveja löytyy listattuna esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kasviluettelosta.

Lue myös: Kissalle myrkylliset kasvit on syytä tuntea – nämä tavalliset kasvit voivat olla lemmikille hengenvaarallisia

Koirille myrkyllisiä huonekasveja

1. Liljat

Kuva: Hanna Maunuksela / OM-arkisto

Kuva: Hanna Maunuksela / OM-arkisto

Liljat aiheuttavat syötynä koirille voimakasta pahoinvointia. Useimmiten oireet alkavat hyvin nopeasti, jopa muutamissa minuuteissa.

2. Krysanteemi

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

Krysanteemin syömisestä seuraa koiralle suolisto-oireita ja mahdollisesti myös tasapainohäiriöitä.

3. Limoviikuna (viikunalajikkeet)

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

Aiheuttavat tyypillisesti ainoastaan lieviä mahasuolikanavaoireita.

4. Amaryllis

Kuva: Jarmo Wright / OM-arkisto

Kuva: Jarmo Wright / OM-arkisto

Erityisesti tämän suositun joulukasvin sipulit ovat myrkyllisiä. Lievemmät oireet ovat usein mahasuolikanavan oireita, mutta kasvi voi aiheuttaa myös levottomuutta, hengitysvaikeuksia tai kouristelua.

5. Atsalea

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

Atsalea aiheuttaa syötynä koiralle mahasuolikanavaoireita. Lisäksi sen nauttimisesta saattaa seurata myös sydän- ja verenkierto-ongelmia, kuten verenpaineen laskua tai rytmihäiriöitä.

Koirille turvallisia huonekasveja

1. Areca-sukuiset palmut

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

2. Kirjorönsylilja

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

3. Maijat

Kuva: iStockphoto

Kuva: iStockphoto

4. Paavalinkukat

Kuva: Leena Kuoppa-aho / OM-arkisto

Kuva: Leena Kuoppa-aho / OM-arkisto

5. Saniaiset

Kuva: Kristiina Kurronen / OM-arkisto

Kuva: Kristiina Kurronen / OM-arkisto

Lue myös Anna.fi: Kannattaako hankkia koira? Nämä asiat yllättivät ensimmäisen vuoden aikana

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Päätyikö koiran suuhun liljaa tai krysanteemia? Nämä huonekasvit ovat koirille myrkyllisiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X