
Kun Yoda-koira pelastettiin pentutehtaalta, se sai ihan uuden elämän – omistaja Leena kertoo, millaista arki rescuekoiran kanssa on
Moskovasta pelastettu rescuekoira Yoda sai uuden kodin Helsingistä. Vähitellen siitä on kasvanut rohkea ja leikkisä kotikoira, joka ei enää arastele kaupungin ääniä.
Kun 2-vuotias chihuahuamix Yoda kisailee touhukkaana toisten koirien kanssa helsinkiläisessä koirapuistossa, ei mistään voi arvata, mitä kaikkea pieni rescuekoira on nähnyt elämänsä aikana.
Vielä viime vuonna Yoda asui Venäjällä Moskovassa. Siellä koiran koti oli pentutehtaassa, jossa samassa tehtaassa saattoi asua kaksisataa koiraa.
Keväällä 2019 pentutehtaan omistaja hylkäsi Yodan. Todennäköisesti pitäjä halusi päästä koirasta eroon, koska se ei tuottanut tehtaalle pentuja, kertoo Yodan nykyinen omistaja Leena Yliportimo.
”En tiedä, saiko Yoda tehtaalla pentuja vai ei. Ehkä se ei tullut kantavaksi tai synnytti kuolleita pentuja. Yodasta ei ollut pentutehtaan pitäjälle enää hyötyä, joten hän halusi hankkiutua koirasta eroon”, Leena kertoo.
Matka Moskovasta Suomeen
Pentutehtailu on arvioiden mukaan maailman kolmanneksi suurin laiton bisnes. Esimerkiksi Venäjällä toiminta rehottaa, koska siellä pentutehtailua ei ole laissa kielletty.
Pentutehtailussa oleellisinta ei ole eläimen hyvinvointi vaan taloudellinen hyöty. Tehtaissa eläimiä kohdellaan hyvin huonosti.
”Jos koira ei kykene saamaan pentuja, se hylätään kuolemaan. Kuolleet koirat saatetaan jopa jättää muiden koirien keskelle, kuten tapahtui pentutehtaassa, josta Yoda on tullut”, Leena kertoo.
Koirien onneksi on myös aktiivisia eläinsuojelijoita, jotka auttavat pentutehtaista hylättyjä eläimiä. Sellaisia on myös Venäjällä. Suurin osa eläinsuojelijoiden auttamista koirista on hylätty kaduille, teiden laidoille, metsiin tai koiratarhoille.
Joukko eläinsuojelijoita oli valppaana silloin, kun pentutehtailija halusi päästä eroon Yodasta ja muutamista muista koirista. Tehtailija kantoi eläimet häkissä pentutehtaan ulkopuolelle. Siitä eläinsuojelijat pääsivät pelastamaan koirat.
Pentutehtaan ahtaissa oloissa koko elämänsä viettäneet koirat olivat huonossa kunnossa. Eläinsuojelijat veivät koirat koiratarhalle, jossa ne hoidettiin kuntoon. Sen jälkeen ne annettiin adoptoitavaksi Suomeen.
Kun Yoda tuli Suomeen, se asui ensin rescueaktiivi Sini Isakssonin kanssa.
”Olemme tehneet venäläisten eläinsuojelijoiden kanssa yhteistyötä jo vuosia. Yoda tuli Suomeen Eläinten suojakoti Toivo ry:n kautta luokseni kotihoitoon etsimään uutta kotia”, Sini kertoo.
Sini on ollut rescuetoiminnassa mukana jo 18 vuotta. Vuosien aikana hänen luonaan on asunut lukuisia rescuekoiria odottamassa uutta kotia. Rescuetoiminnan ydinajatuksena on vähentää kodittomien koirien määrää maailmassa valistamalla ja tukemalla paikallisia sterilointeja.
Urakka on valtava, koska maailmassa on lukematon määrä kodittomia koiria. Adoptoinnit ovat yhden koiran auttamista ja eettinen vaihtoehto koiraa haluavalle.
Kun koira ja uusi omistaja kohtaavat
Leena oli haaveillut omasta pienestä koirasta jo vuosia. Mitä enemmän hän näki juttuja adoptoiduista koirista, sitä varmempi hän oli siitä, että rescuekoira olisi hänelle oikea vaihtoehto.
Nähtyään kuvan Yodasta Eläinten suojakoti Toivon nettisivuilla, Leena päätti laittaa viestiä Toivon yhteyshenkilölle.
”Olin iloisesti yllättynyt saadessani vastauksen, sillä arvelin, että Yodasta olisi moni muukin kiinnostunut. Koira näytti kuvassa niin pieneltä ja suloiselta.”
Muutaman päivän kuluttua Leena näki Yodan ensimmäisen kerran Sinin luona. Yoda oli hieman arka ja varautunut, mutta otti kontaktia ja tykkäsi olla rapsuteltavana.
”Se selvästi nautti saadessaan olla sylissäni, eikä olisi halunnut lainkaan pois”, Leena muistelee viime heinäkuista ensitapaamista.
Lue myös: 5 syytä, joiden takia kannattaa omistaa koira
Rescuekoira ensimmäistä kertaa uudessa kodissa
Ennen lopullista adoptiopäätöstä rescueaktiivi Sini vei koiran Leenan luokse kylään. Siellä Sini ja Leena halusivat nähdä, miten Leenan Pupu-kissa suhtautuu koiraan.
Kissa ja koira tulivat alusta alkaen hyvin toimeen.
”Yoda rentoutui luonani ja nukahti pitkäksi aikaa sohvalle viereeni.”
Se sama paikka sohvalla on vieläkin Yodan oma paikka.
”Päätimme Sinin kanssa Yodan vierailun jälkeen, että miettisin asiaa vielä yön yli, mutta en miettinyt enää mitään. Tiesin, että haluaisin juuri Yodan. Seuraavana päivänä soitin Toivoon ja kerroin, että ottaisin Yodan mielelläni.”
Leena allekirjoitti rescueyhdistyksen kanssa sopimuksen, jossa sovittiin, että koiraa ei saisi luovuttaa eteenpäin tai lopettaa ilmoittamatta yhdistykselle. Samalla sovittiin, että Toivon rescuetoimijat voisivat jatkossa kysellä Leenalta Yodan kuulumisia.
Myös Leenalla on ollut mahdollisuus kysyä rescueyhdistyksen aktiiveilta neuvoa kiperissä tilanteissa, joita varsinkin alussa tuli vastaan useampia.
Lue myös: Ahdistunut koira tuhoaa omistajan tavarat – eläinlääkäri neuvoo eroahdistuksen hoidossa
Aluksi Yoda oli hyvin arka ja säikkyi kaupungin ääniä ja erityisesti miehiä.
”Jouduin kantamaan Yodan koirapuistoon muutaman sadan metrin päähän, koska se oli niin peloissaan. Olihan se jännittävä paikka pienelle koiralle, joka oli viettänyt siihenastisen elämänsä ahtaassa häkissä maaseudulla.”
Leena yllättyi iloisesti huomatessaan, että koira olikin sisäsiisti.
”Olin miettinyt erilaisia taktiikoita, miten opettaisin sen sisäsiistiksi, mutten tarvinnut niitä.”
Reipas ja oppivainen rescuekoira
Nykyään pentutehdastaustaa ei huomaa touhukkaasta pikkukoirasta millään tavoin.
Yoda tottui muutamissa viikoissa kaupungin hälyyn ja rohkaistui tepsuttelemaan Leenan vierellä kadulla.
”Se pelkää edelleen joitakin asioita, mutta on luonteeltaan reipas ja oppivainen. Tuntui todella palkitsevalta, kun koira alkoi vähitellen rentoutua ja nauttia elämästä. Oli upeaa nähdä, miten kaltoin kohdellulle koiralle alkoi tulla elämäniloa ja rohkeutta”, Leena kertoo.
Silti rescuekoiran kanssa vastaan voi tulla monenlaisia tilanteita. Eläimen kanssa täytyy etenkin alussa varautua käyttämään runsaasti aikaa.
Vaikka Yodan kanssakin on ollut haasteita, Leena on adoptiopäätökseen hyvin tyytyväinen.
”En ole kertaakaan katunut rescuekoiran ottamista, sillä olen päässyt paljon vähemmällä kuin olisin arvannut.”
Lue myös: Harkitsetko koiraa lemmikiksi? Huomioi nämä asiat ennen päätöstäsi!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kun Yoda-koira pelastettiin pentutehtaalta, se sai ihan uuden elämän – omistaja Leena kertoo, millaista arki rescuekoiran kanssa on