
Sitruunakääretorttu
Sitruunakääretorttu on helppo ja herkullinen leivonnainen, johon unikonsiemenet tuovat ihanan rasahtelevan suutuntuman.
- Valmistusaika
- alle 30 min
- Annosmäärä
- 10 annosta
Ainekset
Sitruunakääretorttu:
- 4 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- ¾ dl perunajauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- ½ dl unikonsiemeniä
- 1 sitruunan kuori
Täyte
- 1 dl kuohukermaa
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 1 dl lemoncurdia eli sitruunatahnaa
Pinnalle
- tomusokeria
Valmistusohje
Sitruunakääretorttu leivotaan näin:
1. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahdon joukkoon. Lisää unikonsiemenet ja sitruunankuori ja nostele kevyesti tasaiseksi taikinaksi.
2. Levitä kääretorttupohja leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa puhtaalle ja kevyesti sokeroidulle leivinpaperiarkille. Anna jäähtyä.
3. Vaahdota kerma. Vatkaa jogurtti ja sitruunatahna keskenään. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto. Levitä kermaseos tasaisesti kääretorttupohjalle. Kääri tiukalle rullalle paperin avulla. Peitä huolella ja nosta kylmään vetäytymään vähintään tunniksi tai yön yli.
4. Sirottele kääretortun pintaan koristeeksi tomusokeria. Leikkaa sitruunakääretorttu annospaloiksi.
Kokeile myös muita ihania leivonnaisia: Pikapullat pähkinätäytteellä Mehevä limettikakku Donitsit uunissa
Lue myös Anna.fi: Näin leivotaan suklaa-kääretorttu
Kommentoi
Kommentoi juttua: Sitruunakääretorttu