Reseptit
yli 60 min
14

Tahmeat pekaanipähkinäpullat

Pecanpähkinäpulliin tulee himo. Sokeri muuttuu tahmeaksi ja karamellimaiseksi uunissa.

Ainekset

Lisää kauppalistalle

Tahmeat pekaanipähkinäpullat

1/2 annosta pullataikinaa

Väliin:

2 dl fariinisokeria
1-2 tl jauhettua kanelia
2 dl pekaanipähkinöitä

Koloihin:

50 g voita
3/4 dl ruokosokeria

Voiteluun:

1 kananmuna

Kuorrutus:

1 dl tomusokeria
tilkka vettä tai sitruunamehua

Valmistusohje

1. Tee pullataikina ohjeen mukaan.

2. Vaivaa taikinasta ilmat pois, ja kauli levy jauhoja apuna käyttäen. Ripottele levylle fariinisokeria, kanelia ja hienonnettuja pekaanipähkinöitä. Kääri rullalle ja leikkaa noin 12–14 osaan.

3. Sulata voi ja sekoita siihen ruokosokeri. Lusikoi voi-sokeriseosta jokaiseen muffinipellin koloon. Laita pulla leikkauspinta ylöspäin vuokaan.

4. Kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa peitettynä. Voitele pullat vatkatulla munalla.

5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki. Ota pois vuoasta, ja lusikoi pohjalle jäänyt karamelli pullien päälle. Sekoita tomusokeriin vesi tai sitruunamehu, ja valuta kuorrutusta pullien päälle.

Resepti on julkaistu Kotiliedessä 24/17.

Leivotaan pullaa:

Pähkinäpullat

Pähkinäpullat

Nutella_pulla

Nutella-pullapitko

pekaanipähkinäbriossi

Pekaanipähkinä-briossit

Ruoka.fi: Tahmapullat

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tahmeat pekaanipähkinäpullat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X