
Vadelma-vaahtokarkkileivokset
Gluteenittomat vadelma-vaahtokarkkileivokset vievät ykköspaikan söpöyskilpailussa. Hurmaaviin herkkupaloihi ei tarvita montaa ainesta.
- Valmistusaika
- yli 60 min
- Annosmäärä
- 15 annosta
- Gluteeniton
Ainekset
pohja
- 3 pkt (à 150 g) mantelimassaa
- 5 kananmunaa
Vadelma-vaahtokarkkimousse
- 1 ps (200 g) pakastevadelmia
- 1 dl vettä
- 4 rkl sokeria
- 1 ps (150 g) minivaahtokarkkeja
- 4 dl kuohukermaa
Pinnalle
- vadelmia
Valmistusohje
1. Nosta mantelimassat ja kanamunat monitoimikoneeseen, jossa on leikkuuterä, ja aja tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperoidun uunivuoan (20 x 30 cm) pohjalle. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasossa noin 20 minuuttia. Nosta jäähtymään.
2. Nosta vadelmat, vesi ja sokeri kattilaan ja keitä 2-3 minuuttia. Paseeraa liemi siivilän läpi toiseen kattilaan siemenettömäksi. Painele kaikki mehu talteen.
3. Kuumenna seos uudelleen kiehumispisteeseen. Nosta kattila syrjään ja lisää vaahtokarkit. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Jäähdytä kunnolla. Vaahdota kerma, ja nostele lopuksi vadelma-vaahtokarkkimassan joukkoon.
4. Valuta kermaseos mantelipohjan päälle, ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia. Leikkaa kunnolla hyytynyt piirakka annospaloiksi ja koristele leivokset vadelmilla.
Kokeile myös muita ihania leivonnaisia: Vaaleanpunaiset leivokset Sitruunakääretorttu Tuulihatut pistaasitäytteellä Ruoka.fi: Aleksanterin leivokset
Kommentoi
Kommentoi juttua: Vadelma-vaahtokarkkileivokset
Millä voisi korvata mantelimassan?? Näyttää ihanalta,mutta manteli/pähkinä allerkikkona ei voi tehdä
Melko varma , että mikä tahansa pohja toimii kyllä. Itse kokeilen sitä oheisella pohjalla.
150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/550465/Vadelmaleivokset/
Tuli todella mainio tuolla pohjalla ,jota ehdotin 🙂
Nä on ihan hemmetin hyviä!! Näitä voi syödä loputtomiin ja kun vaihtaa vadelmat vaikka sitruunaan joka on myös taivaallista ja se saa keltaisen pirteän värin 🙂
Voiko näitä pakastaa?
Kyllä varmaan voi
Onkohan asiantuntijan vastausta tuohon pakastamiseen?
Miten pohjan voin tehdä, jos ei ole monitoimikonetta?
Mä tein sauvasekoittimella, hyvin sain sössättyä!=). Ihania ovat.