kesäkurpitsa-suklaakakku

Isänpäiväruoka, joka saa sankarin suun hymyyn – nyhtöpossu, inkivääriolut ja suklaakakku

Isänpäiväruoka on herkuilla hemmottelua läheisten seurassa. Leppoisaa juhlapäivää vietetään pitkän kaavan mukaan nauttimalla alkupaloista, nyhtöpossusta ja tietysti suklaisesta isänpäiväkakusta.

Isänpäiväruoka aloitetaan rennosti pikkusuolaisten parissa. Mausteiset chorizopiirakat ovat suloisia cocktailpaloja, joiden tuhti makumaailma on taatusti isän mieleen. Pohjataikina mehevöitetään rahkan avulla ja päälle kootaan runsaasti täytteitä: chorizomakkaraa, punasipulia ja säilykepaprikaa. Piiraat viimeistellään muna-ranskankermaseoksella ja nostetaan uuniin paistumaan.

Kasvisversiona tarjoillaan kauniita miniparsakaali-munakasmuffineita. Pikkuruiset cocktailpalat valmistetaan minimuffinipellissä, jolloin niistä tulee suuhun sopivia. Muffinivuoan kolot täytetään parsakaalilla, munakasmassalla ja kolmen juuston raastesekoituksella. Muffinit paistuvat uunin lämmössä kullanruskeiksi ja niiden annetaan jäähtyä hetki ennen tarjoilua.

Inkivääriolutjuoma

Isänpäiväruoka kaipaa seurakseen raikkaan juoman

Cocktailpalojen rinnalla siemaillaan raikasta shandya eli inkivääristä olutjuomaa. Perinteinen lager-olut nousee uudelle tasolle, kun joukkoon lisätään inkiväärillä höystettyä maustelientä. Kokonaisuus saadaan kuplimaan kivennäisveden avulla, jolloin pirteä kokonaisuus leikkaa mukavasti chorizomakkaran rasvaisuutta.

Alkoholittomana juomana tarjoillaan lasten rakastamaa karviaislimua. Karviaisten, mintun ja sitruunan aromit pääsevät oikeuksiinsa, kun niitä keitellään hetken aikaa. Raikas juomatiiviste laimennetaan sitruunanmakuisella kivennäisvedellä ja nautitaan ennen poreiden katoamista.

Pääruoaksi nyhtöpossua

Nyhtöpossu eli Pulled Pork on noussut suureen suosioon kulinaristien keskuudessa. Niinpä se on oiva valinta isänpäivän leppoisaksi pääruoaksi. Nyhtöpossussa yhdistyvät ylikypsä possun kassler ja mausteinen bbq-kastike, joiden miehekäs maku saa taatusti hymyn isän huulille. Italialaiset ciabattaleivät täytetään revityllä lihalla ja herkullisella coleslaw-salaatilla – ja rento pääruoka on valmis nautittavaksi.

 

191465-pulledpork_560.jpg

Makea päätös isänpäivän aterialle

Juhla-aterian päätteeksi pöytään nostetaan näyttävä Mustanmetsän kakku, joka on muunnos saksalaisesta Schwarzwaldin kakusta. Suklainen kakkupohja saa ylleen päärynäviipaleita ja kuohkeaa kermavaahtoa. Päälle asetellaan pähkinäinen marenkipohja, joka tuo mukavaa rapeutta kokonaisuuteen. Isänpäiväkakku koristellaan suklaalastuilla, kirsikoilla ja tummanpunaisilla ruusuilla.

189424-mustanmaenkakku.jpg

185784-aftereight1.jpg

Isänpäivänä juhlakalua hemmotellaan huolella ja kakun rinnalle loihditaan maukas After Eight -kahvi. Lasit reunustetaan kaakaojauheella, jotta jokainen siemaisu herkkukahvia täyttää suun ihanilla kaakaon aromeilla. Itse juoma koostuu espressosta, joka maustetaan minttuliköörillä, viskillä, sokerilla ja kaakaojauheella. Hurmaava After Eight -kahvi täydentää kakun suklaisia aromeja ja jättää taatusti täydellisen makumuiston isän mieleen.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Isänpäiväruoka, joka saa sankarin suun hymyyn – nyhtöpossu, inkivääriolut ja suklaakakku

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X