
Mikä ihana mättö! Janican yhden pellin kebab ranskalaisilla on täydellinen pikaruoka arkeen – katso koko perheen suosikkiohje
Eineksiä ei ole syytä hävetä, sanoo tamperelainen Janica. Hän kehitti nopeasti ja helposti valmistuvan kebab ranskalaisilla -peltiruoan, joka on ravitseva ja maistuu myös perheen pienimmille.
Kebab voi parhaimmillaan olla ravitsevaa, monipuolista arkiruokaa. Ainakin näin on tamperelaisen Janica Branderin keittiössä, sillä Janica on kehittänyt kebab ranskalaisilla -peltiruoan, jota heidän nelihenkisessä perheessään syödään lähes viikoittain.
Kyseessä on kebabpelti döner-tyyliin, eli simppeli peltiruoka, joka valmistuu puolessa tunnissa. Annoksen alakerroksesta löytyy pakasteranskalaisia, niiden päältä vegaanisia kebablastuja ja pitaleivän paloja. Lopuksi päälle kasataan tuoreita kasviksia, yrttejä ja maukas kastike.
Janica on esitellyt reseptin ensi kerran blogissaan Savusuolaa.
Kebab ranskalaisilla on arjen pikaruokaa parhaimmillaan
Moni mieltää kebabin rasvaisena grillimättönä. Janicakin innostui sen kokkaamisesta vasta silloin, kun vegaaniset, valmiiksi maustetut ja kypsennetyt kebablastut ja -vartaat tulivat ruokakauppoihin.
”Ne voittavat maun puolesta lihaversiot, ja niiden valmistus on nopeaa. Se on etu kiireisessä lapsiperhearjessa. Innostuimme puolison kanssa, että vihdoin voidaan ruveta syömään kebabia myös arkisin”, Janica sanoo.
Janicalla ja hänen puolisollaan on ollut välillä tapana kasata kebabannokset valmiiksi lautasille, mutta idea kebab ranskalaisilla -peltiruoasta syntyi, kun ruokaa piti saada helposti koko perheelle.
”Monet lapset tykkäävät ranskalaisista ja nakeista pelillä, joten keksin, että tämähän on kuin mikä tahansa ranupelti, mutta sen voi koristella nätisti kastikeraidoilla ja salaattisaarakkeilla.”
Salaattilisukkeen ansiosta kebabpelti on ruokaisampi kuin askeettinen ranupelti. Janican mielestä ranskalaisten ja muiden valmisruokien syöntiä onkin aivan turha häpeillä, koska lopulta väliä on sillä, miltä kokonaisuus näyttää.
”Ei ole väliä, onko ruoka eines, vaan se ratkaisee, mitä lisukkeena on.”
Ja kun kasvikset asettelee nätisti ranskalaisten ja kebabin sekaan, ne uppoavat helpommin myös lapsille, jotka vierastavat kasviksia.

Tuunaa kebabpelti näin
Kebabpelti on loistoruokaa etenkin siksi, että sitä helppo varioida monella eri tavalla. Kebabin voi halutessaan korvata nakeilla tai erilaisilla pyöryköillä.
Vaihtelevuutta makuihin saa myös kastikkeilla – joskus voi käyttää valkosipulimajoneesia tai tehdä tulisen version meksikolaisella chilikastikkeella. Miedompaan makuun kastikkeiksi sopivat ketsuppi ja tavallinen majoneesi.
Joskus Janica töräyttää päälle jopa etikkaista siipikastiketta, tamperelaisten luottosoosia.
Tuoreet yrtit puolestaan vievät kebabpellin uudelle tasolle. Tuore ruohosipuli, basilika tai timjami toimivat erityisen hyvin kebabin makumaailmaan.
Jos on ylimääräistä aikaa, kylkeen voi lisäksi tehdä pikaisen kaalisalaatin eli coleslawin.
”Tällä annoksella saa arkeen ihanaa mässyn tuntua. Ihmiselle tekee hyvää syödä kebabia keskellä viikkoa”, Janica sanoo.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mikä ihana mättö! Janican yhden pellin kebab ranskalaisilla on täydellinen pikaruoka arkeen – katso koko perheen suosikkiohje