
Lettukestit kruunaavat kesäpäivän
Letut ovat verraton kesäherkku, joka valmistuu vaivatta vaikka mökkikeittiössä. Lettujen kaverina maistuvat tuoreet marjat, omatekoinen jäätelö tai kesäkeittiön kaapista kaivettu herkkuhillo.
Kesän herkullisimmat letut paistetaan maailman parhaasta lettutaikinasta, jonka juju on vehnä- ja ohrajauhojen sekoitus. Kuohkeampia ja kevyempiä lettuja taikinasta saa, kun osan nesteestä korvaa kivennäisvedellä.
Ihanat suklaaletut puolestaan syntyvät, kun lettutaikinaan lisätään kaakaojauhetta ja suklaarouhetta. Valmiit suklaaletut voi täyttää kermavaahdolla tai vaikka nutella-levitteellä ja hedelmillä tai marjoilla.
Lettutaikinan nesteeksi sopii myös kookosmaito ja appelsiinimehu, jotka antavat kookosletuille karibialaisen säväyksen. Lisämakua lettuihin antavat kookoshiutaleet.
Kookoslettujen kera maistuu vaikka mansikka-ananassalsa, joka on kesäisen raikas vaihtoehto mansikkahillolle.
Vastapaistetuista letuista ja tuoreista mansikoista kootun kesäjälkkärin kruunaa nokare omatekoista tuorejuustojäätelöä, jonka voi valmistaa jäätelökoneella tai pakastimessa.
Lettukestien herkkuhillot
Letut pelastavat pulasta myös silloin, kun herkkuhimo yllättää illalla tai yllätysvieraat kurvaavat kesämökin pihaan. Yksinkertaisimmillaan lettujen lisukkeeksi riittää kesäkeittiön kaapista kaivettu herkkuhillo ja ehkä nokare kermavaahtoa.
Helppo mansikkahillo on lettukestien aromaattinen hurmuri. Kirpeä limetti antaa makealle ja vaniljaiselle mansikkahillolle kirpeää potkua.
Kesän aromit maistuvat myös kirsikkahillossa, jonka maku syvenee mukavasti, kun mukaan lorauttaa tilkan rommia tai balsamiviinietikkaa.
Kesäloman kunniaksi letuilla voi herkutella aamiaispöydässäkin, jolloin lettujen kaveriksi sopii loistavasti raparperista ja banaanista keitetty kirpakka aamiaishillo tai ihanan tahmea ja kanelinen persikkahillo.
Lisää ruokaideoita lettukesteihin: Muurinpohjaletut maistuvat kesällä Täytetyt letut x 3 Letut sopivat suveen Letut ja pannukakku kelpaavat kaikenikäisille Ruoka.fi: Mansikkaiset lettuleivokset
Kommentoi
Kommentoi juttua: Lettukestit kruunaavat kesäpäivän