Puolikovat juustot

Tunnetuimmat puolikoviksi juustoiksi kypsytetyistä juustoista valmistetaan lehmänmaidosta. Niitä valmistetaan myös lampaan- tai vuohenmaidosta.

juustot

Puolikovat juustot ovat aina iältään nuoria. Niiden prosentuaalinen nesteen osuus takaakin pehmeän koostumuksen. Puolikoviin juustoihin kuuluu erilaisia luonnonkuorisista vahvoista juustoista miedompiin, kuten edamiin ja goudaan.

Juopunut murcia al vino

Espanjan ”juopuneista” juustoista kuuluisin on Murcia al Vino vuohenjuusto. Sen tummanpunainen pinta kertoo sen saamista punaviinikylvyistä. Maultaan Murcia al Vino on suussa sulavan pehmeä ja täyteläinen. Viinin maku juustossa on hyvin tasapainossa vuohenmaidon kermaisuuden kanssa. Juusto on loistava herkkupala miedommaksi juustoksi juustotarjottimelle.

Tunnettu västerbotten

Ruotsin tunnetuinta Västerbotten-juustoa on valmistettu jo vuodesta 1872 asti. Västerbotten on pitkään kypsytetty kermajuusto, jonka maku on keskivahva ja täyteläinen. Kypsänä se voidaan myös luokitella kovaksi juustoksi. Se sopii niin herkutteluun, leivän päälle höylättäväksi kuin ruoanvalmistukseen, eritoten gratinointiin.

mustajuurigratiini

Kokeile vaikkapa västerbottenilla gratinoitua, kermaisen täyteläistä mustajuurigratiinia, joka suorastaan sulaa suuhun.

Makea jarlsberg

Norjalainen Jarlsberg kehiteltiin toisen maailmansodan jälkeen. Emmentaltyyppinen lehmänmaitojuusto Jarlsberg on maultaan emmentalia pehmeämpi ja lempeämpi. Jarlsberg-juusto on isoreikäinen, hiukan makeahko juusto. Yli vuoden kypsytetty Reserve-versio sopii herkutteluun. Jarlsberg on erinomainen arkijuusto niin leivälle, pizzaan, munakkaisiin kuin salaatteihinkin.

Legendaarinen cheddar

Cheddaria valmistetaan eri puolilla maailmaa ja siitä on olemassa monta erilaista versiota. Alkuperäinen cheddar valmistetaan Somersetissä, Lounais-Englannissa. Cheddar on antanut nimensä myös ainutlaatuiselle juustonvalmistustekniikalle, jossa juustomassaa kasataan niin, että kosteus puristuu pois. Juusto kääritään harsokankaaseen, puristetaan ja kypsytetään valtavina sylintereinä. Tätä tekniikka käytetään monen muunkin juuston valmistuksessa.

Yli vuoden kypsytetty vintage-version maku on pähkinäinen, hapokas ja pikantti ja tällöin se voidaan luokitella myös kovaksi juustoksi. Cheddar tunnetaan hampurilaisjuustona, ja se onkin erinomainen ruoanvalmistusjuusto, juuri sen sulavuuden vuoksi.

skonssit

Cheddarjuustolla voi maustaa vaikkapa klassiset, leivinjauheella kohotettavat skonssit. Tarjoa cheddarskonssit viikonloppuaamiaisen herkkupalana aprikoosi-kuminahillokkeen ja juustojen kera.

Herkkujuustolan vilho

Lehmänmaidosta valmistettu kittipintainen Vilho on kotimaisten kypsytettyjen juustojen eliittiä. Vilho muistuttaa hieman sveitsiläistä appenzeller-juustoa, jonka valmistuksesta vastaa Mouhijärvellä sijaitsevan Herkkujuustolan sveitsiläissyntyinen juustomestari Peter Dörig. Vilho on maultaan voimakkaan aromikas ja vivahteikas.

Lue lisää juustoista:
Pehmeät juustot
Kovat herkuttelujuustot
Jouluillan juustotarjotin
Fondue-ilta ystävien kesken
Ruoka.fi: Brie juhlistaa aterian

Kuvat: Kristiina Kurronen ja Ari Heinonen

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Puolikovat juustot

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X