Kun opettelet sanomaan ei, ihmissuhteesi paranevat ja alat menestyä työssäsi

E ja I. Vain kaksi kirjainta, mutta silti kirjaimista muodostuvan sanan ääneen sanominen on monille hankalaa. Psykologi Eva Kemppainen kertoo, miksi meidän on niin vaikea sanoa ei.

En halua loukata, en halua pahoittaa toisen mieltä, en halua olla hankala. Olen liian kiltti, pelkään seurauksia, pidetäänkö minusta vielä… Kuulostaako tutulta? Onko sinunkin vaikea sanoa ei?

Miksi on vaikea sanoa ei?

”Suurin osa meistä haluaa miellyttää muita. On helpompaa suostua pyyntöön kuin kohdata toisen ihmisen mahdollista pettymystä ja kieltäytymisestä seuraavia epämiellyttäviä tunteita”, psykologi Eva Kemppainen kertoo.

Usein kieltäytyminen hyväksytään helpommin kuin ajatellaan.

”Kuvitellaan, että ihmiset miettivät hirveästi asiaa, mutta he eivät välttämättä mieti sitä ollenkaan. Toki jotkut voivat olla pettyneitä, mutta yleensä he pääsevät siitä yli. Riippuu tietysti tilanteesta ja millaisesta asiasta kieltäydytään.”

Lue myös: Itsekritiikki huonontaa elämänlaatuasi – näin pääset siitä irti

Onko kieltäytyminen vaikeampaa toisille kuin toisille?

Toiset miettivät luonnostaan enemmän, mitä muut ajattelevat, ja toisille mahdollisen konfliktin kohtaaminen on ahdistavampaa kuin toisille.

Temperamentin lisäksi kodin ilmapiiri, kasvatus ja opitut käyttäytymismallit vaikuttavat.

Jos kotona on vältelty konflikteja, niiden kohtaaminen voi olla hankalampaa myöhemmin elämässä. Kotona voi olla opetettu, ettei saa kieltäytyä vaan pitää auttaa, jos joku pyytää apua. Nuorena voi olla joutunut kantamaan liikaa vastuuta, jolloin saattaa kokea aikuisiälläkin vastuuta muiden tunteista.

”Siinä ottaa ison taakan, jos yrittää pitää muut tyytyväisenä. Sen jälkeen, kun on kieltäytynyt kohteliaasti, ei ole enää vastuussa toisten tunteista.”

Kemppainen asuu ja työskentelee Pariisissa. Hän työskennellyt vuosia myös Suomessa.

”Kulttuuri vaikuttaa kieltäytymisen vaikeuteen. Yleistäen voisi sanoa, että suomalaiselle on isompi juttu kieltäytyä kuin ranskalaiselle, joka sanoo ei, eikä mieti asiaa sen enempää. Suomessa pyritään miellyttämään muita, olemaan avuliaita ja ajatellaan helposti, mitä muut minusta ajattelevat.”

Lue myös: Vaikeat ihmiset – näin pärjäät hankalien tyyppien kanssa ja vedät heille rajat

Mitä hyötyä kieltäytymisestä on?

Oma arvostus laskee, jos tuntuu, että toimit toisten kynnysmattona. Rajojen asettaminen ja niissä pysyminen tukee itsearvostusta ja lisää kyvykkyyden tunnetta sekä auttaa omien tavoitteiden saavuttamisessa.

Ihmissuhteetkin paranevat. Muiden arvostus sinua kohtaan lisääntyy ja tarpeesi ja tunteesi tulevat paremmin huomioiduiksi.

”Jos ei uskalla olla rehellinen, voi päätyä vaan miellyttää muita. Rehellisyys tekee suhteista läheisempiä.”

Työpaikalla kannattaa kieltäytyä jo jaksamisen ja stressinhallinnan takia.

”Tulee olo, että pystyy kontrolloimaan, mitä tekee ja miten tekee. Tietenkään töissä ei voi kaikkea kontrolloida, mutta auttaa, jos johonkin voi sanoa ei.”

”Töissä menestyminen voi olla hankalaa, jos sanoo aina joo ja päätyy tekemään tehtäviä, jotka eivät ole oleellisia oman menestymisen kannalta.”

Vaikea sanoa ei

Miten oppii tunnistamaan omat rajansa?

Muut eivät osaa lukea ajatuksiamme ja tiedä, mitä haluamme. Omista toiveista ja tunteista tulisi kertoa suoraan ja rehellisesti.

”Tärkeintä on ottaa itse vastuu omien toiveiden ja tarpeiden täyttymisestä.”

Erottele toisistaan asiat, jotka ovat itsellesi niin tärkeitä, joista haluat ehdottomasti pitää kiinni, kuten turvallisuus, ja mitkä ovat sellaisia, mistä voit tarvittaessa joustaa.

”Ranskassa ei aina käytetä turvaistuimia ja minulta tulee tiukka ei, jos joku turvaistuimeton tarjoaa minulle ja lapselleni kyytiä.”

Mieti, tukeeko suostuminen omien arvojesi mukaista ja itsesi näköistä elämää. Aina konflikteja ei välttää.

Lue myös: Pelottaako tai hävettääkö anteeksipyyntö? Näin opit pyytämään kunnolla anteeksi

Miten voi oppia sanomaan ei?

”Jos haluaa olla jämäkkä, ei kannata kauheasti pyytää anteeksi. Lyhyt ja selkeä vastaus on paras. Toista pyyntö, niin toinen tietää sen menneen perille. Riippuu tilanteesta ja pyynnöstä kannattaako kieltäytymistä perustella. Joihinkin pyyntöihin pelkkä ei voi tuntua tylyltä.”

Jos tilanteeseen sopii, voit esittää kompromissin. Tarjoudu auttamaan muutossa, muttet voi kantaa mitään painavaa, koska selkäsi on kipeä. Ole täsmällinen ja kerro, mitä voit ja mitä et voi tehdä.

Jos sinun on hankala kieltäytyä heti, voit kertoa ilmoittavasi vastauksesi myöhemmin, koska et osaa vielä sanoa. Voit vaikka luvata vastata viestillä seuraavaan päivään mennessä.

Jos töissä pyydetään jäämään ylitöihin, vastaa, että voit tehdä ylitöitä joskus, muttet nyt, koska sinun täytyy tietää niistä etukäteen, jotta voit järjestää menosi.

Ein harjoittelu kannattaa aloittaa tilanteista, joissa on helpointa kieltäytyä ja edetä pikkuhiljaa haastavampiin, joissa oman pään pitäminen on vaikeinta.

Kun oppii sanomaan ei, jämäkkyys voi mennä toiseen ääripäähän. Ein opettelu ei tarkoita, että muuttuisi itsekkääksi ja muista piittaamattomaksi, eikä muiden tunteita pitäisi ottaa lainkaan huomioon. Kyse on tasapainon löytämisestä, omien rajojen asettamisesta ja niistä kiinni pitämisestä.

”Tärkeintä kieltäytymisessä on, että osaa kieltäytyä ja sanoa sen kauniisti ja muita kunnioittaen.”

Lue myös: Älä häpeä ujoutta – 6 askelta, joiden avulla opit hyväksymään ujoutesi

Onko sinun vaikea sanoa ei?

Katso tilanne vastaamatta

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kun opettelet sanomaan ei, ihmissuhteesi paranevat ja alat menestyä työssäsi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X