Hyvinvointi

Miten ikääntyvän ihon saa hehkumaan? Ihotautien erikoislääkäri antaa 5 vinkkiä iäkkään ihon hoitoon

Ikääntyneen ihon hoitoon kuuluvat kosteuttavat puhdistusaineet ja kasvovoiteet. Kotikonsteista paras ja edullisin tapa ehkäistä ihon vanhenemisen merkkejä on kuitenkin auringolta suojautuminen, kertoo ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski.

Kun iho ikääntyy, kasvoilla tapahtuu monenlaisia muutoksia. Aineenvaihdunta hidastuu, ja elastisten säikeiden, kollageenin ja hyalorinihapon määrä sekä ihon kimmoisuus pienenevät. Tämän myötä iho ohenee ja sen alainen rasva alkaa kadota. Seurauksena voi olla erilaisia värivirheitä ja kasvojen isojen lihasten aiheuttamia ilmeryppyjä.

Mutta milloin puhutaan ikääntyneestä ihosta?

Tarkkaa ikänumeroa ei voi antaa, sillä ihon ikääntyminen on yhtä yksilöllistä kuin ihmisen ikääntyminen ylipäätään. Toisilla muutokset näkyvät nopeammin kuin toisilla, kertoo ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski Lääkärikeskus Aavasta ja Suomen Ihosairaalasta.

”Esimerkiksi niillä, jotka ovat kärsineet aikuisiän aknesta aiemmin, ihon ikääntyminen tapahtuu hitaammin, sillä paksu ja rasvainen iho ei ohene ja kuivu niin herkästi”, Kiiski sanoo.

Asteittainen, tasaisen hidas vanhenemisprosessi käynnistyy kuitenkin tyypillisesti, kun ihminen saavuttaa täysi-ikäisyyden. Useimmilla ihon ikämuutokset alkavat näkyä selvemmin 60 ikävuoden tai vaihdevuosien jälkeen, kun estrogeenin tuotanto vähenee naisen elimistössä.

Tällöin myös se, millaista elämää on viettänyt, korostuu kasvoilla.

”Iho on siitä poikkeuksellinen elin, että elintapojen aiheuttamat muutokset näkyvät pintapuolisesti. Iho myös muistaa kaiken, mitä se on saanut. Esimerkiksi 80-luvulla otetun auringon ja solariumkäyntien ihoa vanhentavat vaikutukset alkavat näkyä kymmenien vuosien viiveellä”, Kiiski sanoo.

Miten ikääntyvää ihoa sitten tulisi hoitaa? Entä voiko ihon ikääntymistä hidastaa? Ville Kiiski antaa viisi vinkkiä ikääntyneen ihon hoitoon.

Ville Kiiski
Ihotautien erikoislääkäri Ville Kiiski muistuttaa, että iho ikääntyy yksilöllisesti. Siksi ei ole mielekästä antaa tiettyä ikää, jolloin iho on ikääntynyt. Kuva: Arnis Kiors

Lue myös: Miksi kasvojen iho punoittaa? Lääkäri kertoo 4 yleisintä syytä punoitukselle

1. Vältä säteitä! Auringolta suojautuminen kuuluu ikääntyneen ihon hoitoon

Auringolta suojautuminen on merkittävin tapa ehkäistä ihon ikääntymistä. Suomessa auringolta tulisi suojautua koko valoisan vuodenajan eli hiihtoloman hangilta lokakuun loppuun. Mitä nuorempana ihon suojaamisen auringolta aloittaa, sen parempi. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä käyttää aurinkosuojaa, vaikka olisi ensin grillannut ihoaan vuosikymmeniä.

Paras tapa suojata kasvot on kasvoille tarkoitettu aurinkovoide, jossa suojakerroin on vähintään 30, mieluiten 50. Saatavilla on eri käyttötarkoitukseen sopivia, niin vedenkestäviä kuin meikin allekin laitettavia, aurinkosuojia.

Ostoksilla on syytä syynätä purkin etiketti. Jos tuotteessa lukee ainoastaan kirjainyhdistelmä SFP, se todennäköisesti suojaa ainoastaan syöpää aiheuttavalta UVB-säteilyltä. Voiteen tulisi lisäksi suojata UVA-säteilyltä, joka vanhentaa ihoa ja voi myös nykytutkimuksen mukaan altistaa ihosyövälle.

2. Tumppaa tupakka

Ihon ikääntymiseen voi vaikuttaa monilla elämäntavoilla, kuten tupakoimattomuudella. Tupakointi kuivattaa ihoa ja vaikuttaa ihon kimmoisuuteen. Tupakoitsijalle tyypillinen harmahtava iho johtuu tupakan sisältämästä nikotiinista, joka supistaa verisuonia ja heikentää siten ihon pintaverenkiertoa.

Ihon vanhenemista ehkäisevät lisäksi alkoholin kohtuukäyttö, ravinteikas ja monipuolinen ruokavalio sekä riittävä uni.

3. Kasvojen pesussa vähemmän on enemmän

Ihon ikääntyessä puhdistamisen tarve yleensä vähenee, sillä ihon rauhastoiminta ja talin eritys vähenevät. Poikkeuksiakin toki on.

”Joillain miehillä kasvojen rasvoittuminen ja tali-ihottuma voivat lisääntyä iän myötä, jolloin pelkkä vesipesu ei riitä”, Kiiski sanoo.

Koska pääosin ikääntyessä iho ohenee ja haurastuu, ihoa pitää kohdella hellemmin. Puhdistusaineiden pitäisi olla voidemaisia, maitomaisia ja kosteuttavia. Moninkertaisia puhdistusrutiineja on syytä välttää. Jos ei käytä paljon meikkiä, kasvovettä ei välttämättä tarvitse hellävaraisen putsarin lisäksi lainkaan. Myös kuorinta-aineiden suhteen on hyvä olla varovainen, sillä ohentunut iho ei kestä hankausta samalla tavalla kuin paksu ja rasvainen iho.

Ikääntynyt iho kuivuu herkemmin, mikä voi johtaa kutinaan, ihottumaan ja tulehdusherkkiin haavaumiin. Säännöllinen rasvaus heti pesun jälkeen ehkäisee ihon kuivumista, sillä voide lukitsee ihoon pesun tuomaa kosteutta. Ikääntyvälle iholle parhaita ovat kosteuttavat voiteet, joiden rasvapitoisuus on korkea.

4. Jos käytät anti-age-seerumia, muista kosteusvoide!

Retinoli- eli A-vitamiinijohdannaiset ja C-vitamiinia sisältävät anti-age-voiteet ja -seerumit voivat pitkäaikaisesti ja säännöllisesti käytettynä hidastaa hieman ihon ikääntymisen merkkien syntymistä. Mitä aikaisemmin tuotteiden käytön aloittaa, sitä parempi vaikutus niillä on. Koska A-vitamiinijohdannaiset tuotteet voivat ärsyttää ja kuivattaa ihoa, niiden käyttö on aloitettava vähitellen.

Anti-age-tuotteet sisältävät tai aktivoivat ihoa tuottamaan hyalorinihappoa, joka ylläpitää ihon kosteuspitoisuutta ja siten tekee siitä kimmoisamman, joustavamman ja sileämmän. Suurin osa anti-age-seerumeista vaatii päälle levitettävän kosteusvoiteen, joka lukitsee hyaluronihapon sitoman kosteuden ihoon. Pelkkä seerumi sitoo kosteutta itseensä ja voi siten kuivattaa ihoa.

Ville Kiiski kuitenkin muistuttaa, että ihon ikääntymiseen liittyvillä tehoaineilla ja voiteilla tehdään biljoonabisnestä ja niitä markkinoidaan milloin milläkin lupauksilla. Suuria summia hän ei voiteisiin laittaisi.

”Kannattaa miettiä kaksi kertaa, mitä millään voiteella voidaan saavuttaa.”

5. Ota avuksi laitehoidot

Tehokkain tapa saada ihon kimmoisuutta takaisin ja hidastaa ihon ikääntymistä ovat niin sanotut laitehoidot eli mikroneulaus, laser-, radiofrekvenssi- ja ihon kollageenituotantoa lisäävät injektiohoidot. Laitehoidot ovat ainoa keino korjata ihoon tulleita aurinkovaurioita.

Myös täyteainehoidoilla voidaan korvata kasvojen rasvapatjoilta menetettyä rasvaa. Tällöin ihoon viedään neulalla ainetta, jota iho menettää ikääntyessään, esimerkiksi hyalorinihappoa.

”Sen efekti on seerumi potenssiin sata”, Kiiski kuvailee.

Lähteinä on käytetty myös Duodecim Terveyskirjaston Ihon rakenne ja muutokset ikääntyessä – ja Tupakka ja sairaudet -artikkeleita

Lue myös Annan juttu: Verisuoniluomia voi ilmestyä iholle iän tai raskauksien myötä – runsas hämähäkkiluomien määrä voi olla merkki maksasairaudesta

Kommentoi

Kommentoi juttua: Miten ikääntyvän ihon saa hehkumaan? Ihotautien erikoislääkäri antaa 5 vinkkiä iäkkään ihon hoitoon

Sinun täytyy kommentoidaksesi.