Anne oli niin herkkä siitepölylle, että joutui allergiakohtauksen takia sairaalaan – lopulta sai apua oireisiin siedätyshoidosta

Anne Aittola-Jormakka, 36, on saanut siedätyshoidon koivu-, timotei-, koira- ja kissa-allergiaan. Elämänlaatu parani huimasti, mutta ei vielä pysyvästi.

Kun allergiat piinaavat, avun niihin voi saada siedätyshoidosta. Siedätyshoito on pistoksina tai kielen alle laitettavina tabletteina tai liuoksena annettavaa hoitoa, jolla pyritään kasvattamaan elimistön sietokykyä allergiaa aiheuttavaa ainetta kohtaan. Siedätyshoito kestää yleensä kolme vuotta ja vaatii sitoutumista.

Anne Aittola-Jormakka on yksi siedätyshoidosta apua saaneista. Anne sairasti paljon lapsena, ja neljävuotiaana hänellä todettiin allerginen astma. Prick-testeillä havaittiin, että Anne oli allerginen muun muassa koivun ja heinän siitepölyille, erilaisille eläinpölyille ja ruoka-aineille. Astman ja allergian hoitoon hänelle määrättiin erilaisia lääkkeitä.

Kasvion kerääminen vei sairaalaan

”Meillä oli eräänä kesänä koulutehtävänä etsiä ja kuivattaa erilaisia kukkia ja heiniä luonnosta. Kun niitä syksyllä säilytettiin luokassa, sain niin pahan astmakohtauksen, että minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.

Allergisen astman takia sairastin myös usein flunssia, joista seurasi helposti jälkitauteja. Jouduin olemaan paljon sairaalassa muun muassa keuhkokuumeen takia.

Yläasteella muutin neljäksi vuodeksi Thaimaahan isäni työn takia. Siellä allerginen astmani helpottui ja olin lähes täysin oireeton. Kävin kansainvälistä koulua ja vietin mukavaa nuoren tytön elämää.

Kesäksi palasimme kuitenkin takaisin Suomeen, ja valitettavasti allergia muistutti olemassaolostaan jo lentokoneessa. Tiesin, että oli koivun kukinta-aika, kun aloin saada ensimmäisiä oireita Baltian yläpuolella. Helsingin lentokentällä aivastelin jo oikein kunnolla.

Lue myös: Allergia aiheuttaa oireita – auttaako antihistamiini?

Siedätyshoidot toivat helpotuksen

Parikymppisenä muutin Turkuun opiskelemaan kansainvälisen kaupan hallintoa. Allergiaoireeni jatkuivat voimakkaina, ja hakeuduin niiden takia opiskelijaterveydenhuoltoon. Siellä ihmeteltiin, miksei minulle oltu koskaan ehdotettu siedätyshoitoa. Sain lähetteen allergialääkärille.

Syksyllä minulla aloitettiin kolmevuotinen koivun siitepölyn siedätyshoito. Kolmen kuukauden ajan kävin kerran viikossa sairaalassa hakemassa pistoksen. Sen jälkeen siirryin ylläpitohoitoon, jossa riitti, että kävin hakemassa pistoksen 4–6 viikon välein.

Kun seuraavana keväänä koivu alkoi kukkia, olin ihmeissäni. Oireet, joista olin kärsinyt vuosikausia, olivat vihdoin poissa.

Siedätyshoitoa voi kerrallaan antaa kahteen eri allergiaan. Niinpä seuraavien vuosien aikana minulla aloitettiin vuorotellen myös kolmevuotinen kissa-, timotei- ja koirasiedätys.

Koirasiedätys loppui viisi vuotta sitten, ja samaan aikaan sain tietää olevani raskaana. Se tarkoitti, ettei siedätyshoitoja voitu enää jatkaa. Jo tehtyjen siedätyshoitojen vuoksi voin kuitenkin hyvin ja pystyin nauttimaan elämästä. Minulla riitti paljon energiaa puuhata esikoistyttäreni kanssa.

Lue myös Seura.fi: Totta vai tarua: johtuuko aamunuha allergiasta?

Tutut oireet tulivat takaisin

Vuosi sitten keväällä huomasin yllätyksekseni, että koivun siitepöly aiheutti ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen lieviä oireita. Niiskutin ja aivastelin, mutta pärjäsin oireiden kanssa hyvin. En ajatellut asiaa sen enempää.

siedätyshoito

Koirasiedätyksen ansiosta Anne Aittola-Jormakka pystyi viisi vuotta sitten ottamaan koiran. Amerikankarvatonterrieri Timi on tuonut perheen elämään paljon iloa ja onnea.

Tänä keväänä tilanne kuitenkin muuttui. Poikamme oli syntynyt vuoden alussa, ja olin kotona hoitamassa kahta lastamme, mikä piti minut kiireisenä. Yhtäkkiä aloin saada tuttuja oireita: silmien ja korvien kutinaa, nenän vuotamista, aivastuksia, yskää ja väsymystä. Niistä tiesin, että koivun kukinta oli alkanut Suomen eteläpuolella.

Kun kukinta siirtyi Suomeen, oireeni pahenivat nopeasti. Yöllä oli todella hankala imettää vauvaa, kun olisi samalla pitänyt jatkuvasti olla niistämässä nenää. Aivastelin, pärskin ja olin valtavan väsynyt. Minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia hoitaa kahta lasta samaan aikaan.

Toivottavasti timoteisiedätys kestää pitempään

Soitin terveyskeskukseen, jossa allergioihin perehtymätön lääkäri ei aluksi osannut auttaa mitenkään. Hän suostui kuitenkin soittamaan keskussairaalaan keuhkolääkärille, joka neuvoi määräämään viiden päivän vahvan kortisonikuurin sekä uuden allergia- ja astmalääkkeen. Olin helpottunut, että oloni alkoi niiden avulla parantua nopeasti.

Harmittaa, että koivusiedätyshoidon teho loppui. Onneksi pääsen aloittamaan sen uudelleen syksyllä. Odotan myös jännityksellä, millainen kesä timotein suhteen on tulossa. Toivottavasti timoteisiedätys kestää koivusiedätystä pitempään.

Siedätyshoidoista olen kiitollinen. Ne ovat helpottaneet elämääni valtavasti. Niiden ansiosta olen viime vuosina pystynyt keväästä ja kesästä kunnolla nauttimaan. Nyt pystyn jo laittamaan omaa pihaa kuntoon.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 14/2020.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Anne oli niin herkkä siitepölylle, että joutui allergiakohtauksen takia sairaalaan – lopulta sai apua oireisiin siedätyshoidosta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X