Mehdistä piti tulla lentäjä, mutta hän ajautuikin jengiin – tekee nykyään töitä maahanmuuttajien hyväksi: ”Tiedän, millaisia vaikutuksia rasismilla voi olla”
Algeriasta 90-luvulla muuttanut Mehdi huomasi pian, ettei hän ole Suomeen tervetullut. Kun nuori poika ei saanut tarvitsemaansa tukea, hän päätyi nuorisojengiin. Rakkaus, suomalaiset ystävät ja työpaikka käänsivät Mehdin elämän suunnan.
Algeriassa puhkesi vuonna 1991 sisällissota. Kansa oli äänestänyt islamistisen puolueen maan johtoon, mutta hallitus ei hyväksynyt vaalitulosta. Äärimuslimit ja hallitus taistelivat ja ihmisiä tapettiin.
17-vuotiaan Mehdi Lakhalin äiti pelkäsi, ettei elämä Algeriassa ole enää turvallista.
”Jos olisin valmistunut Algeriassa lukiosta, minun olisi pitänyt osallistua armeijaan, mikä kestää kaksi ja puoli vuotta. Silloin olisin todennäköisesti jäänyt armeijaan epävakaisen tilanteen loppuun asti.”
Äiti lähetti Mehdin ja hänen vuotta nuoremman veljensä Alin Suomeen. Veljesten isä oli muuttanut Suomeen jo vuonna 1988. Hän kertoi Suomen olevan rauhallinen ja turvallinen maa, jossa on hyvä opiskella ja ”elää normaalia elämää”.
Äiti puolestaan matkasi veljesten pienen siskon kanssa Ranskaan, jossa asui perheen muita sukulaisia. Koko Mehdin perhe puhui ranskaa.
”Äidin olisi ollut liian vaikeata elää kolmen lapsen kanssa Ranskassa. Hänen oli pakko erota meistä, vaikka ei se mikään unelmaero ollut”, Mehdi muistelee nyt suruissaan.
Suomeen muuttaessaan Mehdi oli kuin kuka tahansa teini, jolla on elämä edessään. Hän opiskeli innolla ja urheili paljon. Suunnitelma oli kirjoittaa Suomessa ylioppilaaksi Helsingin ranskalais-suomalaisesta lukiosta ja muuttaa sitten Ranskaan äidin luokse.
Mehdillä oli unelma: lentäjän ammatti.
Mehdiä ei hyväksytty lukioon alkuperänsä takia
Mehdi kävi vuoden peruskoulua Jakomäessä ja oppi nopeasti puhumaan suomea. Hänellä ei ollut vielä työlupaa, joten hän teki koulun ohella töitä vapaaehtoisena Walkers-nuorisokahvilassa ja pimeitä töitä muun muassa rakennustyömaan siivoojana.
Vuonna 1995 Mehdi haki Helsingin ranskalais-suomalaiseen lukioon, koska hän osasi ranskaa. Suoritettuaan pääsykokeen hän sai kuulla olevansa lukioon vuotta liian vanha. Opinto-ohjaajan puheilla Mehdille kuitenkin selvisi, että kyse oli jostain ihan muusta kuin iästä.
”Ohjaaja sanoi, ettei rehtori tykännyt pohjois-afrikkalaisista ja oli sen takia päättänyt, etten minä saa tulla kouluun. Siitä se alkoi. Aloin aistia, etten ole tervetullut tässä maassa.”
Vasta pari vuotta Suomessa asunut Mehdi joutui menemään täysin suomenkieliseen lukioon. Mehdi sai hyviä arvosanoja ranskan kielestä ja liikunnasta, mutta muissa aineissa suomen kieli aiheutti vaikeuksia. Matematiikkakin tuntui vaikealta tekstikysymysten takia.
Mehdi sinnitteli koulussa pitkään, kunnes keskeytti lukion juuri ennen ylioppilaskirjoituksia.
”En pystynyt siihen enää. En nähnyt, miten olisin selviytynyt opinnoista eikä kukaan auttanut minua. Vaikka en olisi halunnut, minun oli pakko luovuttaa.”
Rasismi sai nuoren Mehdin menettämään toivonsa
Mehdi koki ja näki 1990-luvun puolivälissä Suomessa paljon rasismia. Häntä ja hänen ulkomaalaisia ystäviään nimiteltiin ja haukuttiin kadulla jatkuvasti.
”Lapsetkin huusivat nimityksiä ja juoksivat sitten karkuun.”
Kun Mehdi keskeytti lukio-opintonsa, hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa Helsingin päärautatieaseman asematunnelissa muiden ulkomaalaisten kanssa. Hän teki rap-musiikkia ja joitain töitä pimeänä. Ennen ujo ja tunnollinen Mehdi oppi Helsingin yöelämässä uusille tavoille.
”Alkoholi ja tupakointi tulivat mukaan kuvioon, kun ei ollut enää muutakaan tekemistä. Monet kaverini myös alkoivat varastella, kun rahaa ei enää ollut.”
Asematunnelissa suomalaisten ja ulkomaalaisten vastakkainasettelu oli räikeää. Mehdi muistaa etenkin suomalaisten aikuisten miesten uhitelleen ja haastaneen riitaa. Myös poliisit ja turvamiehet pitivät ulkomaalaisia silmätikkuinaan. Mehdi ei halunnut tapella mutta joutui puolustautumaan.
”Tuli aika, kun en antanut enää kenenkään astua päälleni. En suostunut siihen enää. Miksi minun pitää aina juosta karkuun?”
Ulkomaalaiset perustivat nuorisojengin asematunneliin
Talvella 1997 Mehdi sai äidiltään Ranskasta vihaisen soiton: Mitä ihmettä sinä teet? Äiti oli kuullut Mehdin isältä, että Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin asematunnelista Suomen vaarallisimpana paikkana. Jutussa oli iso kuva Mehdistä, jossa hän nauraa ylimielisen näköisenä.
Kuvateksti kuului suunnilleen näin: ”Mehdi on hyvä opiskelemaan ja potkimaan.”
Mehdi oli antanut artikkeliin haastattelun, mutta lopputulos oli aivan erilainen kuin mitä hän oli kuvitellut. Mehdi oli kertonut toimittajalle, että ulkomaalaiset kokoontuivat asematunneliin tavatakseen ystäviään, eivätkä he kaivanneet ongelmia. Toimittajalla oli kuitenkin mielessä ihan toisenlainen näkökulma.
”Toimittaja oli kääntänyt koko jutun negatiiviseksi. En koskaan kertonut toimittajalle, että minä potkin”, Mehdi muistelee haastattelua.
Mehdi ja hänen ystävänsä kyllästyivät niin lopen median uutisointiin nuorisojengeistä, että he vastaiskuna todellakin perustivat jengin. Steissin jenginä tunnetulla NPC eli New Public Criminals -jengillä oli satoja jäseniä, joiden joukossa oli muun muassa somaleja, venäläisiä, virolaisia, kiinalaisia ja arabeja. Kaikki ulkomaalaiset olivat tervetulleita. Myös Mehdin veli oli mukana jengissä.
Vuonna 2012 kirjoitetussa Jenginuorten rikostorjuntahankkeen taustaraportissa kerrotaan NPC-jengin rikollisen toiminnan koostuvan ”erityisesti somaleilla pääosin ryöstöistä ja pahoinpitelyistä”. Raportissa kerrotaan myös, että jengin jäsenet olivat ensimmäisen polven siirtolaisia, joille ulkomaalaisuus toi yhteenkuuluvuutta.
Mehdistä kyse oli nimenomaan yhteenkuuluvuudesta.
”Ulkomaalaisina nuorina tunsimme, että meitä uhkaillaan Suomessa. Luonnollinen reaktio oli hakea turvaa toisistamme. Olimme ystäviä, jotka suojelivat toinen toista.”
Rakkaus ja työpaikka toivat valoa tunnelin päähän
Tilanne näytti Mehdin ja hänen veljensä kannalta epätoivoiselta. Heillä ei ollut koulutusta saati työpaikkaa. Mehdi ei saanut oleskelulupaa, koska hänellä oli rikosrekisterissä pahoinpitelyitä tappeluista suomalaisten kanssa.
Mehdin isä ei mahtanut poikiensa ongelmille mitään. Hän pysytteli kaukana poliiseista ja vältteli tarkasti jopa sakkoja, koska pelkäsi, että joutuisi poikineen palaamaan Algeriaan.
Onneksi Mehdin nuorisokahvilalta tutut suomalaiset ystävät pystyivät auttamaan Mehdiä. Tukena oli esimerkiksi Olavi Sydänmaanlakka, joka nykyään toimii Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajana. Olavi vinkkasi Mehdille asianajajan nimen, kun poliisi otti Mehdin kiinni varkaudesta, jota hän ei ollut tehnyt. Oikeudenkäynnissä poliisi päätettiin lomauttaa puoleksi vuodeksi.
”Kuulusteluissa olisi pitänyt ollut paikalla avustajaa ja tulkki. Minun ei tarvinnut mennä edes oikeussaliin. Asianajaja sanoi, että voin olla häneen yhteydessä, jos poliisi vielä ahdistelee minua.”
Todellinen käännekohta tapahtui vuonna 2002, kun Mehdi rakastui. Mehdi muutti yhteen naisen kanssa ja meni kihloihin. Pian Mehdi sai myös työpaikan Helsingin kaupungilla konserttipaikka Gloria-areenan vahtimiehenä. Asiat alkoivat kääntyä hyvin päin.
Nyt Mehdi on valtion virkamies
Kun Mehdi vuonna 2009 pääsi oppisopimuskoulutukseen ja aloitti työt nuoriso-ohjaajana, hän ei tahtonut uskoa uutista todeksi. Mehdi oli niin tottunut pettymään, ettei hän uskaltanut toivoa hyviä asioita.
Siksi myös työpaikka Metsälän vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä tuli täydellisenä yllätyksenä. Mehdi täytti hakemuksen, mutta oli varma, ettei hän saisi paikkaa. Kuitenkin noin vain Mehdi sai vakituisen työpaikan, jossa hän työskentelee edelleen.
”Olin todella iloinen. Vakiduunin saaminen antoi vapauden ajatella muutakin, kuin mistä saan seuraavan työpaikan. Voin vaikka ottaa jonain päivänä lainan ja hankkia asunnon.”
Työssään Mehdi auttaa maahanmuuttajia rekisteröitymään, tulkkaa, hankkii heille asianajajan ja huolehtii siitä, että kaikki saavat syötyä ja nukuttua.
On monella tapaa hyvin ironista, että Mehdi on nykyään Suomen valtion virkamies. Säilöönottoyksikkö toimii valtion Maahanmuuttoviraston alla.
”Olen nyt töissä sellaisessa paikassa, jota vihasin nuorena eniten. Mutta en ajattele niin enää. Ne olivat nuoruuden ajan tunteita.”
Mehdi ei ole katkera
Jos olisi ollut ainoastaan Mehdistä kiinni, hänestä olisi tullut lentäjä. Näin Mehdi haluaa uskoa. Kysymys ei ollut tahdon puutteesta vaan olosuhteista. Mehdi ei saanut suomalaisilta tai valtiolta minkäänlaista tukea. Silti Mehdi ei tunne katkeruutta suomalaisia kohtaan.
”En voi vihata ihmisiä, mutta vihaan tyhmyyttä ja rasismia, koska tiedän, millaisia vaikutuksia niillä voi olla ihmiseen.”
Mehdin mielestä rasismia on Suomessa nykyään vähemmän kuin 1990-luvulla. Se on jo tärkeä edistysaskel, että ulkomaalaisia palkataan nykyään poliiseiksi ja muihin virkoihin.
”Ulkomaalaistaustaisia ihmisiä on saatava mukaan vaikuttamaan asioihin. Ei riitä, että suomalaiset edustavat meitä. He eivät tiedä, miltä tuntuu olla ulkopuolinen.”
Mehdi ei enää tunne olevansa täysin ulkopuolinen. Hänellä on nyt pysyvä oleskelulupa ja oma vuokra-asunto Helsingissä. Hän on jopa sallinut itselleen uusia unelmia. Hän haaveilee sairaanhoitajan tai sosionomin opinnoista.
Mutta Suomen kansalaisuutta Mehdi ei aio anoa. Ei koskaan.
”Olen mamu ikuisesti”, Mehdi nauraa.
”Vaikka hakisinkin Suomen kansalaisuutta, minua ei koskaan nähtäisi suomalaisena. Olen algerialainen ja ylpeä siitä.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Mehdistä piti tulla lentäjä, mutta hän ajautuikin jengiin – tekee nykyään töitä maahanmuuttajien hyväksi: ”Tiedän, millaisia vaikutuksia rasismilla voi olla”