vaatteet hävettävät

”Häpeän työasuani joka ikinen päivä” – 150 tavallista suomalaista paljasti meille, miksi ja milloin omat vaatteet hävettävät

Heli Säde alkoi tehdä opinnäytetyötään vaatehäpeästä sen jälkeen, kun kuuli, mitä puolisolle oli puettu päälle virolaisessa päiväkodissa.

Vaatteisiin liittyy paljon häpeää. Tämän tietää erityisen hyvin maisteriopiskelija Heli Säde, joka tekee parhaillaan opinnäytetyötään vaatehäpeästä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

Vaatteisiin liittyviä häpeän tunteita on tutkittu hyvin vähän. Helille aiheen valinta kirkastui, kun hän kuuli virolaisen puolisonsa kokemuksista neuvostoaikaisessa päiväkodissa.

”Mieheni oli noin kolmevuotias, eikä suostunut päiväunille, joten hoitajat pukivat hänet potkuhousuihin. Se oli jonkinlainen rangaistus siitä, että käyttäytyi kuin vauva, ei totellut sääntöjä”, Heli kertoo.

Heli alkoi muistella myös omia häpeän kokemuksiaan, esimerkiksi sitä päivää yläkoulussa, jolloin hänen päällään ollut collegepaita oli jostain syystä hikeentynyt.

”Joku sanoi mulle, että hyi ku sä haiset. Se jäi mieleen. Olin aika herkässä iässä kehoni ja sen toiminnan kanssa”.

Edelleen hän huomaa varovansa, jos päällä sattuu olemaan collegepusero tai oikein umpinainen huppari.

”Huomaan jo etukäteen murehtivani, että alanko taas hikoilla.”

Lue myös: Eivätkö vaatteet istu? Saman ongelman kanssa hikoilee moni muukin.

Heli Säde

Heli Säteelle vaatteet ovat tärkeitä. Hän saattaa palkita itsensä syystä tai toisesta kirpparikierroksella kotikaupungissaan Tartossa.

Vaatteita on kautta aikain käytetty häpäisemiseen

Puolison tarina ja omat muistot saivat Helin pohtimaan, miten vaatteita on aikojen saatossa käytetty häpäisemään ja kontrolloimaan ihmisiä.

Historiaa penkoessaan hän löysi paljon vallankäyttöä. Esimerkiksi seksuaalisesta moraalittomuudesta tuomittujen piti kantaa 1600–1700-luvulla rinnassaan tiettyä kirjainta, joka kertoi heidän rikoksensa laadusta.

Vankien raidalliset asut olivat tavallisia 1800-luvulla Yhdysvalloissa. 1900-luvun alussa ne joksikin aikaa poistettiin niiden häpeällisen leiman vuoksi, mutta 2000-luvulla ne palasivat käyttöön.

”Ranskassa oli 1800-luvulla käytössä korkea kartionmuotoinen ”duce cap” eli aasihattu, joka päässään huonosti käyttäytynyt oppilas laitettiin nurkkaan seisomaan. Hatussa saattoi lukea aasi tai siinä saattoi olla aasin korvia muistuttavat lisäkkeet”, Heli kertoo.

Eurooppalainen kunniakäsitys on vaikuttanut myös vaatteisiin

Heli huomaa itsekin käyttävänsä valtaa omien läheistensä pukeutumiseen. Jos vaikkapa tyttären paita on likainen tai ollut käytössä jo monta peräkkäistä päivää, Heli huomaa huomauttavansa asiasta.

Miehensä vaatteita hän tunnustaa jopa salaa hävittäneensä.

”Ensin olen toistuvasti pyytänyt, ettei hän käyttäisi rikkinäistä tai jotain todella epämuodikasta isoisältä perittyä pukua. Sitten olen heittänyt vaatteen roskiin, kun se ole uskonut minua. Olen kyllä käyttänyt valtaa, joka liittyy puolisoni persoonaan.”

Opinnäytetyössään Heli tutkii nyt tätä vallankäyttöä ja tavallisten ihmisten käsityksiä siitä, millaisia vaatteita nyt hävetään. Voit halutessasi osallistua tutkimukseen tästä.

Päätelmien aika alkaa, kun kysely sulkeutuu. Alustavan analyysin perusteella Heli on huomannut, että suurinta häpeää tuottaa se, että vaate haisee pahalle. Hyvänä kakkosena tulee vaate, jossa on likaa.

Helin mukaan tämä pohjautuu lähihistoriaan ja eurooppalaiseen kunniakäsitykseen.

”Kunnia on ollut valtavan tärkeä pääoma ihmiselle, perheelle ja koko suvulle, ja tämä on näkynyt nimenomaan pukeutumisessa. Vaatteet saivat olla kuluneita ja vanhoja, kunhan ne olivat hyvin paikattuja ja puhtaita. Likaisuus ja rähjäisyys osoittivat kunniattomuutta, kunniallisen yhteisön ulkopuolisuutta, eikä mikään ole ihmiselle niin vaarallista kuin yhteisön ulkopuolelle joutuminen”, hän sanoo.

Noin 150 Kotilieden lukijaa kertoi, miksi vaatteet hävettävät

Helin tutkimuksesta innostuttuaan myös Kotiliesi päätti kysyä lukijoiltaan, millaisia vaatteita he häpeävät.

Vastauksia tuli noin 150. Lika on niidenkin perusteella suurin häpeän aihe.

Huonosti istuvat vaatteet hävettävät

Kotilieden saamien vastausten perusteella toinen häpeää tuottava asia on vaatteiden koko. Liian isot, mutta varsinkin liian pienet ja omaan vartaloon sopimattomat vaatteet nolostuttavat.

Tämä nousee Helin mukaan esiin myös tutkimuksissa.

”Valtaosa naisista ei koe kehonsa vastaavan sosiaalisia ihanteita. Häpeää kokiessa voi siis olla täysin yksin, ilman yleisöä, koska ihmisellä on kyky tarkastella itseään ikään kuin muiden silmin ja arvioida tilannetta suhteessa normeihin ja arvoihin.”

Heli on huomannut tämän itsekin. Kun ikää on tullut lisää ja painoa kertynyt, hän on alkanut ajatella automaattisesti, onko sopivaa pukeutua edelleen sillä tavalla kuin itse haluaa. Vahvimmin tunne liittyy alusvaatteisiin.

”Minun on vaikea liikkua julkisesti ilman rintaliivejä. Ne ovat itselleni kahlitseva vaate. Kotona otan ne pois heti kun mahdollista, mutta heti kun lähden ulos, ne on pakko laittaa päälle. Rintaliivittömyyteen liittyy joku kummallinen tunne, että jos ne puuttuvat, olen häpeällisesti pukeutunut.”

Heli miettii, syntyykö tunne mediassa esiin tunkevasta käsityksestä siitä, mikä on normaalia.

”Rintojen pitää olla normaalilla ihmisellä esimerkiksi tietyssä kohdassa kehoa, eikä itseni ikäisellä enää ole siinä kohdassa, missä niiden pitäisi ilmeisesti olla, varsinkaan ilman liivejä. Varmaan se häpeä nousee siitä, että on erilainen kuin pitäisi olla.”

Kotilieden lukijoistakin moni mainitsee, että esimerkiksi käsivarsien allien näkyminen kesällä hävettää.

Liian pienet housut eivät mene kiinni

Liian pienet ja huonosti istuvat vaatteet nolostuttavat julkisesti. Kotona niitä voi käyttää.

Yksittäisistä vaatteista häpeää aiheuttavat crocsit

Kolmanneksi Kotilieden lukijat häpeävät tilanteeseen sopimattomia vaatteita. Jos on pukeutunut hienoon juhlaan liian vaatimattomasti tai vastaavasti arkisessa tilanteessa ylipukeutunut, olo on epämiellyttävä.

Tähän liittyy sekin, että liiallinen mummomaisuus koetaan pukeutumisessa yhtä lailla hävettäväksi kuin  iäkkään ihmisen liian nuorekas pukeutuminen.

Yksittäisistä vaatekappaleista crocsit aiheuttavat ristiriitaisia tunteita.

”Crocsit ovat mielestäni junttiuden perikuva mutta niin käytännölliset. Käytän niitä kaupassa, koska täällä maalla muutkin käyttää. Stadissa asuessa ulkoilutin niissä koiraa ja hävetti. Siellä en laittaisi crocseja kauppaan ikinä”, eräs lukija kommentoi.

Crocseja kehutaan mukaviksi, mutta julkisesti niitä ei haluta käyttää.

Crocseja kehutaan mukaviksi, mutta julkisesti niitä ei haluta käyttää.

Vaatteiden muodikkuus ei ole yhtä tärkeää kuin sopivuus omalle persoonalle

Sen sijaan vaatteiden muodikkuuteen tai ikään kiinnittää huomiota vain harva. Itse asiassa aivan päinvastoin, sillä liiallinen muodikkuus koetaan epämukavaksi.

Eräs lukija kertoo esimerkiksi saaneensa vaatesuunnittelijaystävältään huippumuodikkaat haaremihousut.

”Ne jalassani olisin ollut sinä kesänä edelläkävijä, mutta en pystynyt käyttämään niitä. En ole edelläkävijä. En olisi kestänyt sitä huomiota, jota olisin ne jalassa saanut. Minun pitää saada kulkea massan mukana vaateasioissa.”

Vaatteet kertovat kantajansa persoonasta ja päivän mielialasta. Omaan persoonaan sopimattomat vaatteet hävettävät, vaikka ne olisivat uusia, ehjiä, puhtaita ja muodikkaita.

”Teetin ompelijalla jakkupuvun, koska ajattelin, että tarvitsen sellaisen. Mutta en tarvinnut, koska en sitten kuitenkaan pysynyt olemaan jakkupuvussa esiintyvä nainen”, eräs lukija kertoo.

Moni häpeää lapsena sisaruksilta tai vanhemmilta periytyneitä vaatteita

Heli lähti tutkimaan vaatehäpeää oman ja puolisonsa lapsuuden vuoksi. Monen muunkin mielessä häpeälliset tuntemukset liittyvät juuri lapsuuteen. Esimerkiksi vanhemmilta sisaruksilta perityistä vaatteista on jäänyt ikäviä muistoja.

Joskus vaatteiden haju voi häpeän sijaan herättää ylpeyttä

Omia lapsuusmuistojaan pohtiva Heli ajattelee, että vaateisiin liittyvä häpeä ei onneksi ole kiveen hakattu tunne.

Nykyisin Tartossa asuva Heli on kotoisin maatalosta. Nuorena hän työskenteli navetassa.

Hän muistaa tunteneensa jopa ylpeyttä “askaresvaatteistaan” eli isän vanhasta ruudullisesta kauluspaidasta, suurukseen sotkeutuneista sinisistä lappuhaalareista ja isoäidin päähuivista.

”Vaatteet toki saattoivat monen mielestä haista pahalta, mutta minä tunsin niin suurta ylpeyttä niistä ja siitä mitä ne edustivat, että en hävennyt, vaan kuljin niissä mielelläni navetta-ajan ulkopuolellakin.”

Alustavan tutkimuksensa teoriataustan pohjalta Heli tietää, että häpeän tunteiden kanssa voi myös neuvotella.

”Aina reaktio ei ole välitön ja itsetunnolle tuhoisa. Teemme jatkuvasti arvioita siinä ajassa ja paikassa missä elämme ja kykenemme myös kyseenalaistamaan ja hylkäämään sosiaalisesti määriteltyjä normeja. Tämä antaa toivoa, koska aivan liian paljon suostumme tiedostaen tai tiedostamatta seuraamaan sääntöjä”, Heli sanoo.

Lue myös Anna.fi: Muotisuunnittelija Teemu Muurimäki: ”Ompelin vaatteita barbille.”

Avainsanat

Keskustelu

Nämä nykyään monella jaloissaan olevat reikäiset ja rikkinöiset housut aiheuttavat myötähäpeää. Risa on risa ja risa on ruma. On järkyttävää että ihan fiksunoloisetkin tyypit laittavat jalkaansa housut joiden polvet ovat melkein poikki…! Järkyttävää. Näitä käyttivät jopa talvipakkasilla… Nivelet tulevat muistamaan tämän. Vanhuksina heillä polvet kolottaa omasta syystään.

Älkää pukeko lapsia sellaisiin risoihin.

Vaatikaa, että kaupassa myydään EHJIÄ farkkuja.

Älkää olko kuin se kuningas, jolla ei ollut vaatteita…

Vaatteen pitää todellakin olla ehjä ja puhdas. Sillä ei ole väliä onko se ”muotia” vai ei. Se on sivuseikka ja rikkaiden keplottelua.

Kommentoi juttua: ”Häpeän työasuani joka ikinen päivä” – 150 tavallista suomalaista paljasti meille, miksi ja milloin omat vaatteet hävettävät

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X