
Saimaa on täydellinen kotimaanmatkakohde! Listasimme 35 syytä lähteä lomalle Saimaalle
Kokosimme yhteen parhaat syyt lähteä kiertelemään Saimaata kesälomalla. Ota talteen myös kaksi reittiehdotusta autoreissulle Suomen suurimman järven maisemiin.
Saimaa on ihastuttava matkakohde! Suomen suurimman järven ympäriltä löytyy toinen toistaan kiehtovampia kaupunkeja, nähtävyyksiä ja luontokohteita, jotka hurmaavat varsinkin kesäisin.
Mutta mitä tehdä Saimaalla? Listasimme 35 vinkkiä täydelliseen Saimaan-matkaan. Poimi jutun lopusta talteen myös kaksi reittiehdotusta Saimaan-kiertomatkalle!
Lue myös: Suomi on maailman paras matkakohde – Mitä tehdä Suomessa x 16
Mitä tehdä Saimaalla?
Savonlinna
Savonlinna on niin paljon muutakin kuin legendaariset Oopperajuhlat ja kuvankaunis keskiaikainen Olavinlinna!
Linnankatu on historiallinen ja kaunis osa Wanhaa Savonlinnaa. Kadun puutaloista löytyy erilaisia käsityöläisliikkeitä, gallerioita ja erityisesti kesäisin auki olevia ruokaravintoloita.
Riihisaaressa, 1852 rakennetussa kruunun jyvämakasiinissa, sijaitsee Saimaan luonto- ja museokeskus. Siellä pääsee tutustumaan Saimaan luontoa esittelevän perusnäyttelyn lisäksi vaihtuviin taide- ja kulttuurihistoriallisiin näyttelyihin.
Linnansaaren kansallispuisto kutsuu paitsi vaeltamaan Saimaan upeissa järvimaisemissa myös bongailemaan saimaannorppia. Sekä Linnasaaren kansallispuisto että upea Koloveden kansallispuisto tarjoilevat myös kivoja reittejä melojille.
Kiinnostava kohde on myös 50 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta sijaitseva Enonkosken luostari, joka on Suomen ainoa luterilainen luostari. Luostarissa järjestetään muun muassa hiljaisuuden retriittejä. Vierailijat voivat piipahtaa tutustumassa luostarin hetkipalveluksiin ja ruokailuihin pääsääntöisesti kesä–elokuussa.
Lue myös: Suunnitteletko reissua Savonlinnaan? Kerromme kesäkaupungin parhaat matkavinkit
Sulkava
Vuosittain järjestettävät Sulkavan suuret soutukisat vetävät suuret määrät ihmisiä joka kesä Sulkavalle. Kisat järjestetään heinäkuun 2. viikonloppuna torstaista sunnuntaihin. Tänä vuonna kisat järjestetään jo 52. kerran 11.–14.7.2019.
Sulkavanreissulla kannattaa piipahtaa myös Pisamalahden linnavuorella, josta avautuvat upeat maisemat Saimaan yli. Rautakaudella ja keskiajalla seudun asukkaat kipusivat linnavuorelle turvaan, jos tilanne kävi tukalaksi.
Tästä muistona vuorelta löytyykin jopa 120 metrin verran puolustusrakenteiden perustuksen kivivallia. Linnavuorta pidetään valtakunnallisesti merkittävänä muinaisjäännöksenä.
Alueen historiaan pääsee tutustumaan myös Uitonrinteen puutalomiljöössä ja Rauhanniemen museoalueella.
Mikkeli
Mikkeli on täydellinen matkakohde jokaiselle, joka rakastaa vanhoja kartanoita! Kartanot tarjoavat majoituspalveluita, toimivat juhlatiloina ja tilausravintoloina sekä ruokaravintoloina. Osassa voi vierailla kahvikupposella tai ostoksilla kartanokaupassa.
Tertin kartanolla pääsee makumatkojen lisäksi tekemään kesäkierroksia upeassa, neljän hehtaarin puutarhassa. Myös muun muassa 1630-luvulla perustettu Kyyhkylän kartano ja 1860-luvulla rakennettu Löydön kartano tarjoavat majoituspalveluita upeassa miljöössä.
Kenkävero puolestaan on ainutlaatuinen ruokapaikka ja kahvila Suomen suurimmassa puurakenteisessa pappilamiljöössä. Lisäksi pappilassa järjestetään ympäri vuoden monipuolisesti erilaista ohjelmaa.
Vain kivenheiton päässä Kenkäverosta sijaitsee Mikkelinpuisto, josta löytyy myös varsin varteenotettava ja hyvä ravintola. Lisäksi puistosta löytyy puutarhamyymälä ja useita kiinnostavia mallipuutarhoja, joista voi ammentaa ideoita ja inspiraatiota oman puutarhan laittamiseen.
Mikkelissä sijaitsee myös Anjan puisto, joka on ainutlaatuinen, paikallisen Anja Laaksosen elämäntyö. Seitsemän hehtaarin laajuinen, vuonna 1968 perustettu puisto kutsuu ihastelemaan harvinaisia kasveja ja kukkaloistoa. Puisto on auki lähinnä kesäkaudella.
Mikkelissä ihastuttavat myös Astuvansalmen kalliomaalaukset Yöveden rannalla. 4500–6000 vuotta vanhat kalliomaalaukset ovat Suomen ja Pohjois-Euroopan yksi laajimmista. Kalliosta on pystytty laskemaan yhteensä 65 kuvaa.
Lue myös: Kivikautista taidetta Astuvansalmella: Kuka maalasi feministisen kuvan?
Mäntyharju
Mäntyharju täyttyy vuosittain kesäasukkaista, sillä kyseessä on yksi Suomen suosituimpia mökkikuntia. Kunnasta löytyy enemmän mökkejä kuin vakiasuntoja.
Mäntyharjulla vieraillessa ei kannata ohittaa Taidekeskus Salmelaa, jossa pääsee tutustumaan kiinnostavaan nykytaiteeseen. Keskuksessa järjestetään myös monipuolisesti konsertteja ja muita tapahtumia.
Kannattaa piipahtaa tutustumassa myös Woikosken tehdasmuseoon ja Iso-Pappilan museoon, joissa tutustutaan muun muassa paikallishistoriaa ja suomalaiseen menneiden vuosien maalais- ja tehdaselämään.
Savitaipale
Savitaipale tarjoilee matkailijoille monipuolisia retkeilymahdollisuuksia Saimaan kauniissa maisemissa. Hurjapää ja haastavaakaan maastoja kavahtamaton voi kivuta esimerkiksi Luotolahdenvuorelle ihailemaan huimia maisemia Saimaan ylitse. Näköalapaikka sijaitsee Orrainpolku-nimisen luontopolun varrella.
Kiinnostava käyntikohde on Kärnäkosken linnoitus, joka on rakennettu jo vuonna 1793 osaksi Pietarin puolustusta. Linnoituksesta on mukavat näkymät sokkeloiselle Saimaalle.
Hakamäen museoalue on ulkoilmamuseo, joka tutustuttaa paikalliseen menneiden vuosien talonpoikaiselämään. Alueelta löytyy rakennuksia niin 1700- kuin 1800-luvuiltakin.
Lappeenranta
Lappeenrannan yksi upeimmista ja rakastetuimmista nähtävyyksistä on Hiekkalinna, joka rakennetaan Linnoitusniemen kärkeen joka kesä. Hiekkalinnan teema vaihtelee vuosittain.
Ylipäänsä Lappeenrannan Linnoitus on tutustumisen arvoinen paikka historiallisine rakennuksineen ja monipuolisine museoineen, ravintoloineen ja putiikkeineen.
35 kilometrin päässä Lappeenrannasta sijaitsee Jalokivikylä, jossa pääsee tutustumaan jalokiviin niin museossa kuin myymälässäkin.
Imatra
Keskellä kaupunkia pauhaava upea Imatran koski ja linnamainen Imatran Valtionhotelli lienevät kaupungin kuuluisimmat nähtävyydet. Koski on myös yksi Suomen vanhimmista nähtävyyksistä, sillä sitä on saavuttu katsomaan aina 1800-luvulta lähtien. Kesäisessä koskinäytöksessä kannattaa ehdottomasti piipahtaa, sillä muun muassa Jean Sibeliuksen musiikin säestyksellä padosta vapautetut vesimassat on vaikuttava näky.
Kesäretkellä Imatralla kannattaa kuitenkin vierailla myös Kruununpuiston saarella, josta löytyy yli 50 pientä hiidenkirnua sekä iso, sivuiltaan avoin kaksoiskirnu. Kruununpuisto on Suomen vanhin luonnonsuojelualue.
Museoiden ystävän kannattaa piipahtaa esimerkiksi Imatran lotta- ja veteraanimuseossa.
Puumala
Puumalan kaunis luonto kutsuu matkailijoita Saimaan vesistöjen äärelle. Vuonna 2017 avattiin muun muassa upeiden maisemien Puumalan saaristoreitti polkupyöräilijoille ja moottoripyöräilijoille. Noin 60 kilometrin mittainen reitti alkaa pyörälauttamatkalla. Reitti palkittiin vuoden urheilutekona Etelä-Karjalassa viime vuonna.
13 kilometrin mittainen Norppapolku puolestaan esittelee upeita maisemia retkeilijöille ja vaeltajille. Mikäli 13 kilometriä tuntuu liian pitkältä patikoinnilta, reitistä on mahdollista kulkea myös lyhyempiä rengasreittejä. Norppapolku sijoittui kolmanneksi Vuoden 2018 Retkipaikka -äänestyksessä.
Kannattaa piipahtaa myös matkailukeskus Sahanlahdessa, joka on paitsi maineikas ruokapaikka, myös hotelli ja tapahtumapaikka.
Punkaharju
Punkaharjun kuuluisin nähtävyys lienee upea Punkaharjun valtionhotelli. Aikoinaan tsaari Nikolai I:n rakennuttamaa taloa emännöi nykyään entinen huippumalli Saimi Hoyer. Saimi tunnetaan nykyään lähiruoan suurena ystävänä, ja hän luotsaa hotellilla muun muassa sieniviikonloppuja syksyisin.
Luonnonystävän kannattaa suunnata Punkaharjun luonnonsuojelualuelle, joka on maailman vanhimpia luonnonsuojelualueita. Alueella on monipuolisesti muun muassa retkeily-, kalastus-, uinti-, lintubongaus- ja melontamahdollisuuksia.
Kesäkaudella kannattaa vierailla myös Taidekartano Johanna Oraksessa, jossa esitellään Johanna Oraksen upeita taideteoksia.
Saimaalle autolla? Kaksi reittiehdotusta
Suunnitteletko Saimaan kiertomatkaa autoillen? Koostimme kaksi vaihtoehtoista reittiä kesäreissulle. Toinen reitti on reilun 300 kilometrin mittainen, toinen 400 kilometriä. Kummankin reitin voi aloittaa mistä tahansa matkan varrelle sattuvasta kunnasta.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Saimaa on täydellinen kotimaanmatkakohde! Listasimme 35 syytä lähteä lomalle Saimaalle
Saimaan alue on todella maailmanluokan tutustumiskohde, parhaimmillaan paikka elää!