Suositun Zetterman-dekkarisarjan luonut Jari Salonen ja elämänmuutos: "Oli pakko soittaa nöyränä töihin ja sanoa, että nyt en pysty palaamaan"
Leppoisista mutta koukuttavista dekkareista tunnettu Jari Salonen on rakastanut suomen kieltä nuoresta pitäen. Kirjailijaksi hänet ajoi uteliaisuus, ja vähän myös ystävän yllättävä apu. Salosen romaanit Kuokkavieraat ja Käärme ovat Kotilieden klubin kesä-heinäkuun kirjoja.
Kymmenen vuotta sitten Helsinki-Turku-junassa matkusti poikkeuksellisen onnellinen mies. Hän oli Jari Salonen, nyt 69, joka oli juuri päättänyt jättäytyä pois työstään mainostoimistosta. Takana oli vuoden sapattivapaa ja pyhä lupaus kollegoille, sittemmin rikottu, palata sen jälkeen takaisin.
Lue myös: Merja kaipasi elämänmuutosta – perusti kotikylään ranskalaispuodin
Tarkoitus oli todella ollut palata töihin, mutta alppiniityllä sapattivapaan loppupuolella vaimon kanssa kävellessä mieleen oli tullut mullistava ajatus: mitä jos en menisikään enää? Vaimolleen Riitalle Jari antoi mahdollisuuden arvata, kummassa paikassa hän kaksi kertaa mieluummin olisi, täällä vai konttorilla.
Vaimo arvasi heti oikein.
”Silloin oli pakko soittaa nöyränä töihin ja sanoa, että nyt en pysty palaamaan”, Jari kertoo.
Poikkeuksellinen onnellisuus valtasi hänet kotiinpaluumatkalla Alpeilta, ja siihen oli syynä eräs puhelinsoitto. Työstä poisjättäytymispäätöstä oli vaimon kanssa ehditty makustella hetken, oli lennetty Helsinkiin ja istuttiin junassa kohti Turun-kotia, kun puhelu Otava-kustantamolta tuli. Olet lähettänyt meille käsikirjoituksen, tuletko juttelemaan siitä.
”Hymyilin siellä junassa varmaan kuin mikäkin idiootti puhelun jälkeen. Mutta ei ihme! Olin juuri päättänyt jäädä pois töistä ja sain kuin taivaan lahjana jotain tekemistä, ei tarvinnut väkisin keksiä jotain tai pyöritellä peukaloitani.”
Kirjailijaksi uteliaisuudesta
Oikeastaan Jarin kirjailijan ura sai alkunsa uteliaisuudesta. Olisiko minusta kirjoittamaan pidempiä tekstejä, mietti yli 40 vuotta kirjoittamisella itsensä elättänyt mies. Kolmeakymmentä mainostoimistovuotta oli edeltänyt kielenkääntäjän opinnot ja muutaman vuoden työrupeama jyväskyläläisessä postikorttifirmassa. Siellä Jarin tehtävä oli ollut kirjoittaa värssyjä onnittelukortteihin.
Suomen kieli oli Jarille rakas nuoresta pitäen. Jokin siinä kiehtoi, sanojen ja lauseiden asettelussa ja pyörittelyssä siten, että syntyi jotakin merkityksellistä, puhuttelevaa ja kaunista.
”Joku sellainen vika aivoissa on, että suomen kieli kiinnostaa”, Jari naurahtaa.
Kieli-instituutissa kielenkääntäjän opinnoissa elämään tuli mukaan samanhenkisiä ja musikaalisia ihmisiä, joiden kautta Jari huomasi itsessään myös lauluntekijän kykyjä.
”Omaksi iloksemme lauloimme ja tein veisuja, huomasin sen olevan hauskaa ja lauluista tulevan ihan kelvollisia. Jossakin kohtaa tarjosin niitä Esa Niemiselle ja hän niistä innostui ja avasi kontaktit artisteihin”, Jari kertoo.
Sanoittajana Jarin monet tuntevatkin. Hänen tekstejään ovat levyttäneet sellaiset nimet kuin Markku Aro, Suvi Teräsniska, Danny, Lea Laven ja Paula Koivuniemi, joitakin mainiten.
Romaanien kirjoittaminen ei Jarille missään vaiheessa elämää ollut unelma, saati tavoite. Muu suomen kielen kanssa puuhaaminen riitti, ja työ mainostoimistossa oli luovuudessaan ja tiimityömäisyydessään antoisaa.
Riivinrautoja ja sekaannuksia kustantamossa
Kunnes iski se uteliaisuus. Monta vuotta se kutitteli, laittoi kirjoittelemaan yhä lisää, tahkomaan tekstiä työn ohessa. Genreksi valikoitui dekkari ja päähenkilöksi charmikas ja sympaattinen rikoskomisario Jukka Zetterman, joka rikosten ratkomisen lisäksi siteeraa suomalaisia iskelmiä ja rakastaa kahvia.
Pari kolme vuotta siinä meni, mutta viimein oli Kuokkavieraat-romaanin käsikirjoitus valmis. Ei kansilehdellä vielä tuo nimi komeillut ja teksti muutenkin oli vielä raakile, mutta niin vain Jari istui pian Turun-junassa hymyilemisen jälkeen Otavan neuvottelupöydässä ja katsoi edessään pöydällä lepäävää nivaskaa.
Mutta hetkinen, jokin ei nyt täsmännyt, hän huomasi heti. Kustantamon käsikirjoituspinkalla oli aivan toinen nimi kuin hänen mukana kantamallaan. Sehän oli muutenkin aivan eri tekstiä!
Hikeä nostattava tilanne sai selityksensä, kun kustantamon väki selitti käsikirjoituksen tulleen heille Jarin ystävän lähettämänä. Jari oli myös lähettänyt omansa, mutta kyseinen pinkka oli hautautunut ö-mappiosastolle. Jarin ystävän lähettämä käsikirjoitus sen sijaan oli jostain syystä päätynyt heti luettavien käsikirjoitusten pöydälle.
Alun perin Jari kirjoitti käsikirjoitusta vaimolleen. Kun vaimo oli sen lukenut ja kohteliaana ihmisenä kehunut, Jari antoi nivaskan muutamalle ystävälleen. Heistä joku oli kiikuttanut sen heti luettuaan kustantamoon.
Ystävät olivat kilvan kehuneet käsikirjoitusta Jarille myös kasvotusten, mutta eräs ystävä oli maininnut yhdestä epäkohdasta, pelkästään ”riivinrautamaisista naishahmoista”.
Kritiikin perusteella Jari muokkasi riivinrautoja pehmeämmiksi. Lisäksi hän muutti Zettermanin työparin, komisario Jaakolan, miehestä mukavaksi, ei-riivinrautamaiseksi naiseksi. Näin mukana oli ainakin yksi mukava nainen.
Nyt kustantamon pöydällä lepäsi käsikirjoituksen alkuperäinen, riivinrautanaisia vilisevä versio. Se ei lopulta muodostunut esteeksi julkaisulle. Jarin muokkaukset otettiin huomioon, Jaakolasta tuli Oili Jaakola ja saman tien sovittiin kolmen kirjan sarjasta.
Eikä se siihen jäänyt. Tänä keväänä ilmestynyt Käärme on Zetterman-sarjan seitsemäs osa, lisäksi sarjassa on julkaistu yksi lyhyt teos pelkästään ääni- ja e-kirjana.
Käärme-romaanin lopputapahtumista voi päätellä, ettei tarina suinkaan ole vielä lopussa. Jari kertookin, että tekeillä on jo sarjan seuraava osa, ja ajatusaihiona mielessä lepää sitäkin seuraava.
”Ainakin kaksi osaa Zetterman vielä seikkailee. Sen jälkeen, kuka tietää, ehkä Zetterman, ehkä jotain muuta.”
Ranskalaisia viivoja, kävelylenkkejä ja 10 tunnin kirjoituspäiviä: Näin Jari Salosen kirjat syntyvät
Kirjoittamista hän ei siis aio jättää, nyt kun on hyvään vauhtiin päässyt. Vuonna 2016 ilmestynyt esikoisteos Kuokkavieraat pisti alulle rutiinin, joka jatkuu yhä.
Pari kolme kuukautta menee suunnitteluvaiheeseen. Silloin syntyvät kirjan päätapahtumat ja juoni. Idea lähtee usein pienestä aiheesta tai vaikkapa uutisesta. Mitä tarinan takana on, mitä sen takana voisi olla? Vaihetta leimaa kiihkeä ranskalaisten viivojen raapustelu ja ankara käveleminen. Kävelemällä nimittäin Jari saa luovuutensa liikkeelle, vapautuu ideoita kahlitsevista mielen rajoitteista. Jo lauluntekijäaikoina hän tapasi lähteä lauluntekokävelylle. Se toimi lähes aina.
Teoriansa tueksi hänellä on tieteellistä faktaa keskusteluistaan aivotutkijan kanssa.
”Tutkija kertoi minulle, että kävely kuormittaa aivoissa sellaista osaa, joka hallitsee itsekriittisyyttä. Kun liikkuu ja keskittyy vaikka epätasaisella alustalla metsässä pysymään pystyssä, aivot eivät pysty torppaamaan jokaista päähän tulevaa ajatusta.”
Kun on kirjoituspäivä, Jari aloittaa kirjoittamisen heti aamukahvin juotuaan. Jos on hyvä päivä ja kiihkein kirjoittamisvaihe päällä, hän saattaa kirjoittaa jopa kymmenen tuntia päivän aikana. Tekstiä silloin syntyy 7–8 liuskaa.
Mikäli ei synny, Jari lähtee silloinkin kävelemään. Kolme tuntia on tyypillinen lenkin pituus.
”Tunnin kohdalla ei välttämättä tapahdu vielä mitään, mutta yleensä puolentoista tunnin kohdalla tulee välähdys. Hetkinen, näinhän se voisi mennä”, Jari kuvaa.
Kirjoittamisprosessi kestää puolesta vuodesta kahdeksaan kuukauteen. Sen jälkeen kirja on kuukauden, parin kestävää viimeistelyä ja muokkausta vaille valmis. Tällä tahdilla kirjoja syntyy noin vuoden välein.
Lue myös Anna.fi: Kirjailija Heidi Holmavuo perehtyi murhatun Ellin kohtaloon – hiljaiseksi hyssytelty tapaus ratkesi ja painajaiset päättyivät
Jari Salonen: ”En pidä itseäni oikeana kirjailijana”
Tiiviistä tahdista ja monesta julkaistusta kirjasta huolimatta Jari paljastaa yllättävän asian:
”En pidä itseäni oikeana kirjailijana”, hän sanoo. Sen jälkeen hän pitää pitkän luennon venn-diagrammista eli kolmen osittain lomittuvan ympyrän graafisesta kaaviosta. Nämä kolme ympyrää ovat hänelle kirjoittamisen kolme osaa: tahto, tarina ja taito. Siinä missä nämä kolme osaa ympyrän keskellä kohtaavat, ovat oikeat, aidot kirjailijat.
Sitten on heitä, joilla on tarina ja tahto, mutta ei taitoa. Kolmas porukka ovat he, joita löytyy taito ja tahtoa eli takapuolen istumiskestävyyttä ja mielen sitkeyttä, mutta ei tarinaa. Tähän luokkaan Jari laskee itsensä dekkaristina.
”Minulla on taito kirjoittaa ja tahtoa toteuttaa romaanin pituinen teksti, ja dekkarigenren avulla saan tarinankin aikaiseksi. Aidoksi, oikeaksi kirjailijaksi minusta ei kuitenkaan ole, sillä tarvitsen dekkarimaisen, mielikuvituksellisen tarinan pystyäkseni kirjoittamaan”, Jari kuvailee.
Todelliset kirjailijat saavat hänen mukaansa minimalistisista asioista upeaa tekstiä aikaan. Ihailemiinsa taitureihin, joissa kolme venn-diagrammin ympyrää kohtaavat, Jari laskee muun muassa Jarkko Laineen, Antti Hyryn, John Irvingin ja Volter Kilven.
”Tai mieti vaikkapa Kalle Päätaloa. Hän pystyi kirjoittamaan 80 sivua siitä, saako päähenkilö linja-autossa istumapaikan. Minä tarvitsen dekkarille ominaisia mielikuvituksellisia käänteitä, jotta saan kiinnostavaa tekstiä aikaan”, Jari sanoo.
Vaatimattomuus ulottuu myös kuvaan, joka Jarilla on omasta kirjailijan työstään. Hän ei nimittäin pidä kirjoittamistaan oikeana työnä lainkaan.
”Ei missään nimessä! Olen mielestäni enemmän kirjoittaja, en kirjailija. Sitten kun tämä harrastus alkaa tuntua työltä, lopetan heti.”
Leppoisaa jännitystä kirjoittava kirjailija ei halua, että lukijan yöunet menevät
Haastattelun loppupuolella alkaa selvitä, ketä tämä vaatimattoman oloinen, leppoisasti työstään jutteleva kirjailija muistuttaa: kirjojensa komisario Zettermania. Yhteistä heille onkin muun muassa kasvosokeus, joka Jarin kohdalla korvautuu loistavalla tekstimuistilla. Sanat, sloganit ja sanoitukset jäävät helposti mieleen.
Yhtäläisyyttä kirjailijan ja Zettermanin välillä saattaakin olla, Jari myöntää. Hän valitsi päähenkilöksi tarkoituksella vanhemman miehen, sillä se maailma on se, jonka hän tuntee. Leppoisuus ei ollut yhtä tietoinen valinta.
Alkuun palautteet, jossa Zetterman-kirjoja kehuttiin koukuttaviksi mutta leppoisiksi, tuntuivat jopa hieman ikäviltä.
”Sarjan toista osaa joku kriitikko kuvaili leppoisaksi vanhusdekkariksi. Vedin siitä järkyttävän herneen nenään, kunnes myönsin totuuden. Sitähän kirjani ovat. Lukijakuntakin koostuu keskustelupalstojen ja muun palautteen perusteella pääasiassa vanhemmista naisista.”
Jari jatkaa, että leppoisia dekkareita hän pohjimmiltaan toki haluaakin kirjoittaa.
”Haluan, että jos joku lukee kirjaani illalla, häneltä eivät yöunet mene.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Suositun Zetterman-dekkarisarjan luonut Jari Salonen ja elämänmuutos: "Oli pakko soittaa nöyränä töihin ja sanoa, että nyt en pysty palaamaan"