
Järjestä kodin jokainen huone toimivaksi – ammattijärjestäjä ratkaisee 7 tilan yleiset ongelmat
Kodissa on etenkin viisi kriittistä kohtaa, joiden toimivuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Ne ovat huoneita, joissa on paljon toimintoja.
Tässä jutussa ammattijärjestäjä Ilana Aalto kertoo, mihin on hyvä kiinnittää huomiota kodin kussakin huoneessa.
Pysyvän järjestyksen luomiseksi kannattaa panostaa erityisesti kodin kriittisiin kohteisiin eli niihin paikkoihin, joissa on paljon toimintoja. Tekstissä ne ovat kohdat 1–5.
1. Eteinen: esteettömyys kunniaan
Eteiseen kohdistuu sitä suurempi paine, mitä enemmän on perheenjäseniä.
”Outoa, että neljän vuodenajan maassa rakennetaan niin toimimattomia eteisiä”, Ilana Aalto sanoo.
Karsi tavara eteisestä minimiin. Säilytä siellä vain päivittäisessä käytössä olevat vaatteet eli parit kengät per asukas ja meneillään olevan vuodenajan päällysvaatteet. Väärän kauden vaatteet säilötään muualle.
Hanki jokaiselle oma kori tai hylly pipoille ja hanskoille.
”Jos perheen tavarat ovat samassa laarissa, se aiheuttaa penkomista. Aina kun pengotaan, tulee sotkua.”
Järjestyksenpitoa helpottaa, jos sijoittaa usein käytössä oleva tavaran parhaalle paikalle eli silmien korkeudelta navan korkeudelle. Tämä sääntö pätee kaikissa kodin tiloissa.
Esteettömät säilytyspaikat ovat eteisessä tärkeitä. Voiko toisen liukuovikaapin ovista ottaa pois? Voiko kengät vain potkaista koriin tai kura-alustalle? Tee myös laukuille, lompakoille, aurinkolaseille ja avaimille helpot vakiopaikat.
2. Keittiö: kaapeista helpommat käyttää
Viime vuosina keittiönkaapit ovat muuttuneet ergonomisiksi ja helppokäyttöisiksi. On vetolaatikoita astioille, ulosvedettäviä apteekkikaappeja ja kaapin sisälle laitettavia karuselleja. Ne helpottavat järjestyksenpitoa.
Vanhoja kaappeja voi itsekin tuunata. Syvään alakaappiin voi vaihtaa laatikostot, joita saa mittojen mukaan. Ne voi piilottaa myös oven taakse.
Vetolaatikon etu on siinä, että ulos vedettäessä näkee, mitä laatikossa on. Vielä helpommalla pääsee, jos alakaapin hyllylle laittaa tukevat irtolaatikot.
Myös yläkaappien käytettävyys paranee, jos pienet purkit ja pussit laittaa laatikoihin. Laatikon päätyyn tulee etiketti kertomaan sisällöstä ja kahva helpottamaan nostamista. Pikkulaatikoita voi hankkia myös jääkaappiin.
3. Vaatekaappi: lisää vetolaatikoita
Ihmisillä on usein niin paljon vaatteita, että järjestyksenpito alkaa karsimisesta. Sotkua tulee vähemmän, jos päivittäiseen käyttöön valitsee muutaman keskenään sopivan vaatekerran, jotka vaihtaa aika ajoin toisiin.
Hyllytilan käytettävyyttä voi parantaa laatikoilla. Paras on vetolaatikko, jota ei tarvitse kannatella, kun sinne laittaa vaatteita. Ne ratkaisut, joiden käyttämiseen tarvitsee polven tueksi, ovat hankalia.
”Muodikas pystyviikkaus toimii, jos on viikkaava ihminen. Jos ei ole, voi käyttää vetolaatikoita. Laita yhtä vaatelajia per laatikko, koska penkomisesta seuraa sekalainen vaatepuuro.”
Yksi ratkaisu on lisätä henkaritilaa. Vaatteet voi kuivattaa henkarissa ja nostaa suoraan kaappiin. Henkarista myös näkee heti, minkälainen paita on. Ei tarvitse penkoa.
4. Kylpyhuone: karsi tavaraa
Kylpyhuoneet on yhä mitoitettu 1960-luvun standardein. Säilytykseen on peilikaappeja, allaskaappeja ja vetolaatikoita, mutta usein tarvitaan lisää säilytystilaa, kuten telineitä ja koreja. Hanki niitä.
Jos purkit eivät mahdu, mieti, miten saat karsittua niitä. Onko suuren tuotemäärän vaatima kauneustyö tärkeää? Voisivatko perheenjäsenet pestä hiuksensa samalla shampoolla?
Harvoin tarvittavaa tavaraa ja täydennyspulloja voi hyvin säilyttää muualla kuin kylpyhuoneessa.
5. Varasto: asenna hyllyt
Varaston yleisin ongelma on se, että se on täynnä ja sieltä puuttuu hyllyt.
Tilanteesta pääsee hankkimalla hyllyjä ja laittamalla tavarat laatikoissa hyllyille. Hyllyt rajaavat säilytettävän tavaran määrän. Kun jokaisen laatikon etusivulle kirjoittaa, mitä siinä on, on helppo hahmottaa, mitä omistaa, ja tavara löytyy, kun sitä tarvitaan.
”Ei tarvitse joka vuosi ostaa jouluvaloja, kun tietää missä vanhat ovat.”
Usein jo hyllyjen hankinta voi tuntua mahdottomalta urakalta: sitä ennen pitäisi raivata niin paljon.
”Päätöksenteko on raskain osuus tavaran karsimisessa.”
Raivauksen voi paloitella pieniin osiin, jotta ei lamaannu urakan edessä. Kaikkea ei tarvi tehdä kerralla, vartti päivässä riittää. Tämä neuvo pätee kaikkeen raivaamiseen.
6. Olohuone: tavara kertyy tasoille
Olohuoneessa jumpataan, kuivatetaan pyykkiä ja leikitään. Perinteisesti olohuone on edustustila, ja siksi sotku siellä häiritsee eniten. Nykyisin vieraiden kanssa istutaan usein keittiössä, ja uusissa taloissa olohuone ja keittiö ovat sulautuneet samaksi tilaksi.
Olohuoneen ongelmakohta ovat tasot, joille kertyy sekalaista tavaraa.
”Valtoimenaan lojuva tavara koetaan epäjärjestyksenä. Jos tavara laitetaan tarjottimelle tai koriin, rajojen sisälle, huonetila koetaan heti siistimmäksi. Yksi tavaralaji per laatikko, niin homma toimii.”
7. Makuuhuone: älä anna muuttua varastoksi
Makuuhuoneet ovat helposti varaventtiileitä. Koska niitä käytetään vain öisin ja oven saa kiinni, niihin varastoidaan helposti kaikenlaista.
Makuuhuoneen toinen tavallinen ongelma ovat puolipitoiset vaatteet. Ne tarvitsevat oman paikan. Se voi olla koukku oven takana, pystynaulakko tai oma hylly vaatekaapissa. Puolipitoisten vaatteiden kertymistä voi hillitä aloittamalla pukeutuminen niistä.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Järjestä kodin jokainen huone toimivaksi – ammattijärjestäjä ratkaisee 7 tilan yleiset ongelmat