
Unohda pakkotyö! Näin pikafreesaat tunkkaisen mökin – 7 vinkkiä
Kun kesämökki tuntuu ahtaalta ja tunkkaiselta, tilan ilme raikastuu vaivattomilla pikanikseillä. Remppaan tarvitse käyttää koko kesälomaa!
Sisustussuunnittelija Tuija Talvitie vinkkaa, kuinka tunkkaisen ja tylsän mökin olemus raikastuu pikaisesti.
Lue myös: Eikö perintö kelpaa? Vanha mökki on vanhemmille rakas, mutta lapset voivat pitää sitä riesana
1. Muista maltti maalatessa
Jos mökin pinnat ovat patinoitunutta hirsipintaa, usein moni haaveilee koko mökin maalaamisesta. Talvitie ei kuitenkaan ryhtyisi siihen.
”Vanha hirsi on kuitenkin sen verran kaunis sellaisenaan, että en ensisijaisesti lähtisi maalaamaan koko tilaa”, Talvitie sanoo.
Vähän kerrallaan on hyvä nyrkkisääntö, kun mökkiä haluaa raikastaa maalilla. Aloita maalaus siis ovista, ovien pielistä, ikkunoiden puitteista tai katosta. Jo niiden maalaamisella saa hurjan paljon aikaiseksi.
Jos näiden maalaus ei tunnu riittävän, maalausta jatketaan seuraavasi paneeliseiniin. Sisäseinät voivat olla kellastunutta paneelia.
”Aina saadaan lisää, mutta jos kaikki maalataan kerrallaan, puun entisöiminen takaisin onkin sitten jo toinen juttu.”
Mökin lattian maalaus voi myös houkuttaa, mutta lakatun puulattian kohdalla projektia on hyvä harkita kahdesti. Lakattua lattia on valmiiksi kirjava, joten pienet naarmut ja kolhut eivät näy siinä yhtä selkeästi kuin maalatussa lattiassa.
Jos kuitenkin päädyt lattian maalaamiseen, muista suojata etenkin kulkuväylä hyvin. Mökkiin kulkeutuu usein kiviä ja hiovaa materiaalia, joten maalattu lattia voi muuten mennä nopeasti huonon näköiseksi.
2. Valaise asentamalla verhot oikein
Kiinnitä huomio verhojen asetteluun. Mökin huonekorkeus saattaa olla matala, joten verhoja ei silloin kannata asentaa siten, että verhotanko on suoraan ikkunapuitteen päällä.
Sen sijaan verho nostetaan ihan katon rajaan, ja peitetään verholla ikkunan vieressä olevaa seinää niin, että vain puite peittyy. Näin maksimoidaan ikkunan ja valoaukon tuoma valo.
”Ja kun tekstiilillä peitetään patinoitunutta seinää, saadaan hurjasti raikkaampi yleisilme.”
Kun verhotanko asennetaan ohi ikkunoiden kattoon, tila avartuu huomattavasti ja tila vaikuttaa visuaalisesti huomattavasti korkeammalta
3. Suosi tekstiileissä kylmiä sävyjä
Usein ajatellaan, että vaaleutta saadaan valkaisemalla kaikki pinnat – näin ei kuitenkaan ole. Vaaleutta tilaan voidaan tuoda myös valitsemalla vaaleita tekstiilejä.
Patinoitunut puu on usein lämpimän sävyistä, punertavaa tai oranssiakin, joten tekstiileissä on hyvä välttää liian lämpimiä sävyjä. Puhtailla, kylmillä sävyillä saadaan hyvä kontrasti puulle.
”Vaaleita sävyjä on muitakin kuin se kivikova puhdas valkoinen. Sävy voi olla vaikka vaalean harmaa tai taitettu valkoinen.”
4. Poista patinaa valkaisemalla
Jos kellastunutta hirttä haluaa jollain tavalla raikastaa, mutta ei maalata, yksi vaihtoehto on lipeäpohjainen puun valkaisuaine. Se valkaisee jo olemassa olevaa patinaa pois.
”Käsittely ei ole radikaali kuin maalaaminen, jonka poistaminen hirrestä on myöhemmin tosi haastavaa.”
Uudenkin pinnan voi käsitellä tällä, jolloin se ehkäisee hirren patinoitumista ja kellastumista jo ennalta.
5. Raikasta raskas takka maalilla
Suomalaisissa mökeissä on perinteisesti iso punatiilinen, raskas takka. Takkaa voi uudistaa lämpöä kestävällä laastilla, mutta maali on yhtä hyvä keino. Käsittelemätön tiili voi imaista paljonkin maalia ensimmäisellä kerralla, mutta tiilen pintaa voi muuten huoletta maalata.
6. Vaihda valaisimiin uudet polttimot
Valolla on valtava merkitys, mutta Talvitien mukaan moni suomalainen on edelleen hyvin kiinni vanhoissa wattihehkulamppujen maailmassa. Valaisimia ei tarvitse vaihtaa, kunhan vaihtaa valaisimeen sellaisen polttimon, jonka värilämpötila on kylmempi. Samalla voi lisätä valotehoa.
”Kokeile vaihtaa lämpimän sävyiset 2700 kelvinin polttimot vaikka 3000 kelviniin ja huomaat heti raikastavan vaikutuksen.”
7. Hanki uutta hyvällä omatunnolla
Moni kippaa mökille kalusteet, jotka eivät enää sovi kotiin. Talvitie kuitenkin ajattelee, että mökin sisustus on tärkeää olla vähintään yhtä viihtyisä kuin kotona, sillä mökille tullaan rauhoittumaan ja lataamaan akkuja.
”Visuaalisesti kaunis ympäristö tuo myös rentoutta. Mökki on sen arvoinen paikka, että turha sinne on kaikkein vanhimpia kamoja kuljettaa.”
Kaiken ei tarvitse olla vanhaa, vaan voisiko jossain olla paikka uudelle kalusteelle? Uutta ja vanhaa yhdistelevä kerroksellinen sisustus tuo persoonallisemman lopputuloksen.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Unohda pakkotyö! Näin pikafreesaat tunkkaisen mökin – 7 vinkkiä