Miksi virtsankarkailu on yleistä aikuisilla naisilla – lue viisi syytä

Virtsankarkailu on ikävä vaiva. Tunnista oireilu ajoissa ja opettele oikea tekniikka lantiopohjan lihasten jumppaan.

Iän myötä virtsankarkailu voi olla monen tekijän yhteisvaikutusta. Siihen vaikuttavat useat raskaudet, alatiesynnytykset, huono lihaskunto, limakalvojen huono kunto sekä ylipaino.

1. Miksi ylipaino lisää virtsankarkailua?

Ylipaino kerääntyy valtaosin keskivartalon alueelle. Vatsaontelon paine kasvaa, jolloin kasvaa myös paine kohti lantionpohjaa. Koko kehon massasta on aika iso osa lantionpohjan päällä. Jos nämä lihakset eivät ole hyvässä kunnossa, niiden tuki saattaa pettää, mikä esiintyy karkailuna.Laihduttaja mittaa vyötärönympäryksen

2. Miksi sitä esiintyy vaihdevuosina?

Vaihdevuosi aikana estrogeenituotanto vähenee. Tämä heikentää limakalvon kuntoa, jolloin kalvot ohenevat ja kuivuvat. Ikääntyessä myös lihaskunnon heikentyminen voi lisätä karkailua.

3. Miksi housut kastuvat aivastaessa?

Syy on ponnistusinkontinenssissa, jolloin virtsa karkaa ponnistaessa. Tuolloin lantionpohjan lihakset ja sidekudokset ”pettävät” ja virtsa pääsee karkaamaan, koska virtsaputkea ympäröivät tukilihakset tai virtsaputken sulkijamekanismi on heikko.

Vaivalle altistavat myös ylipaino, raskaus, synnytykset sekä runsas tupakointi. Syynä voi olla myös synnynnäisesti heikot sidekudokset.

4. Miksi aina piinaa vessahädän tunne?

Kyse on pakkoinkontinenssista, jolloin virtsan karkaamista edeltää pakonomainen virtsaamistarve, jonka taustalla on krooninen rakkoärsytys.

Pakkoinkontinenssi voi liittyä toistuviin virtsatietulehduksiin tai niiden jälkivaivoihin. Sitä voi esiintyä myös gynekologisten tai virtsateiden operaatioiden jälkeen. Kyse voi olla myös opitusta, huonosta tavasta, jolloin rakkoa on tyhjennetty tarpeettoman usein. Tällöin pissalla käydään tavan ei hädän vuoksi.

Tahattoman rakkolihaksen supistelun taustalla voi olla myös neurologinen sairaus. Estrogeeninpuute vaihdevuosien jälkeen lisää virtsan karkaamista, koska limakalvojen kunto heikkenee ja tiivisteet alkavat ”falskaamaan”.

Syy pakonomaiseen virtsaamistarpeeseen jää kuitenkin jopa 80 prosentilla tuntemattomaksi.

5. Miksi tiputtelua esiintyy jatkuvasti?

Ylivuotoinkontinenssissa virtsa valuu liian täynnä olevasta, venyneestä rakosta. Pieniä virtsamääriä saattaa karkailla koko ajan ilman virtsahädän tunnetta.

Oireena voi olla myös virtsaamisen jälkeinen tiputtelu. Ylivuotoinkontinenssin syynä ovat yleensä eturauhasen sairaudet tai supistuskyvytön virtsarakko.

Asiantuntija: Fysioterapeutti, seksuaalineuvoja Heidi Lonka, joka on erikoistunut lantiopohjan toimintahäiriöihin.

Lue myös:

Näillä ohjeilla pääset eroon virtsankarkailusta

Terveellinen ruoka on aina in

Vaihdevuodet: apua uniongelmiin

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Miksi virtsankarkailu on yleistä aikuisilla naisilla – lue viisi syytä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X