Sinullakin on narsistisia piirteitä ja se on hyvä asia – psykoterapeutti kertoo miksi

Narsisti-korttia on helppo heilauttaa, vaikka todelisuudessa meillä jokaisella on narsistisia piirteitä. Terveistä narsististisista piirteistä on yllättävää hyötyä.

Narsisti on monen keittiöpsykologin tuomio inhottavasta ihmisestä. Narsisti-korttia on helppo heilauttaa, mutta todellisuudessa koko väestöstä vain alle yksi prosentti kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Narsistisia piirteitä löytyy kuitenkin melkein meistä jokaisesta.

”Lievämuotoiset narsistiset piirteet ovat enemmän tai vähemmän jokaisen ihmisen peruspiirteitä. Jos piirteet ovat vallitsevia tai ne ohjaavat pääsääntöisesti ihmisen käytöstä voidaan puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä”, psykoterapeutti Antti Kiikko sanoo.

Terveet narsistiset piirteet ovat kaikille eduksi

Yleensä narsismi nähdään vain kielteisessä valossa, mutta terveet narsistiset piirteet ovat Kiikon mukaan kaikille hyviä piirteitä.

”Jos ihmisellä ei ole terveitä narsistisia piirteitä, hän kärsii itsearvostuksen, itsetunnon ja omanarvontuntoon liittyvistä ongelmista ja hän voi kokea, ettei hänestä ole mihinkään. Se on paljon isompi ongelma kuin se, että on narsistisia piirteitä, vaikka ne olisivat hiukan korostuneita.”

Raja narsististen piirteiden ja narsistisen persoonallisuushäiriön välillä on häilyvä. Kiikko varoittaa tuijottamasta piirteitä mustavalkoisesti, sillä niitä on helppo löytää – varsinkin ihmisistä, joista et pidä.

Jos narsistinen käytös on jatkuvaa, tilanteesta riippumatonta ja toista lyttyyn lyövää, voi kyseessä olla persoonallisuushäiriö.

Narsismista voi parantua – myös ikä auttaa

Antti Kiikon mukaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä on mahdollista parantua, jos henkilöllä itsellään on siihen halua ja motivaatiota. Ikääntyminen tuo tilanteeseen kuitenkin hoitoa enemmän muutosta.

”On tutkittu, että erilaiset käytöshäiriöt alkavat laimeta 40 ikävuoden jälkeen. Elämänkokemuksen karttuessa ihminen saa uusia näkökulmia ja pehmenee, eikä ole enää niin ehdoton omissa mielipiteissään.”

Lue myös nämä jutut:

Oletko narsistin otteessa? Nämä merkit kertovat onko puolisosi narsisti
Kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan rankka lapsuus: ”Tuntui, että isä yritti tuhota persoonallisuuteni”
Vähätteletkö omaa osaamistasi? Saatat kärsiä huijarisyndroomasta

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sinullakin on narsistisia piirteitä ja se on hyvä asia – psykoterapeutti kertoo miksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X