Nostalgia

Pihaleikkien loppumista on ennustettu melkein sata vuotta – vaan miten on käynyt

Samoja leikkejä on leikitty pihoilla ja pientareilla vuosisatojen ajan. Leikki on ilottelua ja viihdettä, mutta myös totisinta totta leikkijälle.

Pihaleikkien loppumisesta on oltu huolissaan ainakin sata vuotta. Aivan turhaan, sanoo leikki­mistä tutkinut Vantaan kaupungin kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki.

Kirkonrotta, kymmenen tikkua laudalla ja rosvo ja poliisi ovat ­yhä voimissaan. Nykyvanhempien huoli leikin loppumisesta voi johtua siitä, että lapset eivät enää leiki kotipihalla ­yhtä paljon kuin heidän omassa lapsuudessaan. Silloin leikittiin ulkona, kun sisälle ei mahtunut. Nyt kodeissa on enemmän tilaa ja lapsilla omat huoneet. Eikä lapsia ylipäätään ole ­yhtä paljon kuin ennen.

Lue myös: Leikitkö sinä näillä? Näin teet ja kalustat nukkekodin 1950-luvun tyyliin

Niinpä runsasta joukkoa edellyttäviä leikkejä leikitään nykyisin siellä, missä lapset kokoontuvat: koulussa, ilta­päiväkerhossa tai päiväkodissa.

Pihaleikin salaisuus

Leikki ei katoa, koska sen tarjoama hauskuus, jännitys ja mielikuvittelu kuuluvat ihmisen perusasetuksiin. Lapset arvostavat leikkiä.

Varsinkin mielikuvitusleikit muuttavat herkästi muotoaan. Karimäki kohtasi tutkimuksissaan poikajoukon, joka oli jo vuosia leikkinyt keksimäänsä Normaalia elämää -leikkiä bensa-aseman takana. Leikkijöitä olivat pizzakuski, poliisi, palomies ja vaaleilla valittu pormestari. Jokai­sella oli kuvitteelliset vaimot ja kodit.

Vanhemmilleen pojat eivät kertoneet leikistä mitään. ”Nehän vain nauraisivat meille”, pojat perustelivat. Leikin lumo on usein siihen vihkiytyneiden todellisuutta, joka pysyy ulkopuolisille salaisuutena.

Kun lelut luotiin itse

Leikki tarvitsee syntyäkseen aikaa ja toimettomuutta. Sata vuotta sitten pienilläkin lapsilla oli usein velvollisuus auttaa kodin askareissa. Silti myös leikille jäi aikaa.

Lapset ilmentävät leikeissään ­sitä, mitä näkevät ympärillään. Leikki­kaluksi kelpaa vaatimattomampikin ­väline, koska mielikuvitus hoitaa ­loput. Pienet lapset leikkivät tutkimusten mukaan lähellä kotiaan, noin kolmensadan metrin säteellä siitä.

Kuvassa lapset Hauhon Hyö­mäeltä ovat rakentaneet komeat karja-­aitaukset vuonna 1925. Lehmät on tehty kuusenkävyistä ja lampaat männynkävyistä. Sikoja tai karit­soja ei tässä leikissä ole, mutta jos ­olisi, ­siat olisivat ulpukoista ja karitsat lepänkävyistä. Käpykarjalle haettiin ruokaa luonnosta ja sitä hoidettiin kuin oikeaa.

Hyppelyn ikilumo

Ruutuhyppely on ­ikivanha kansainvälinen leikki, ­kuten useimmat leikit ovat. ­Esimerkiksi hyppynaru tunnettiin jo muinaisessa Egyptissä ja twist­narun esiäiti 700-luvun Kiinassa. Nykyisin näistä kaikista on lukemattomia versioita.

Ennen asfaltoituja pihoja ja katuja ruudukot piirrettiin kepillä hiekkaan ja narua veivattiin nurmella.

Lapsille koko maailma on potentiaalinen leikkipaikka. Kuvan tytöt löysivät ruutuhyppelyyn sopivan paikan kadulta 1940-luvun Helsingissä.

Himottua heilutusta

Suomen ensimmäinen leikkipaikka ­rakennettiin vuonna 1611 Turkuun katedraalikoulun oppilaille. 1800-luvulla keinuminen oli nuorison ajanviete. Suurissa kyläkeinuissa solmittiin suhteita vastakkaiseen sukupuoleen ja miteltiin rohkeudessa. Nykyisin keinut ovat lasten juttu ja niitä on miltei jokaisen kerrostalon pihalla.

Keinu taipuu monenlaiseen leikkiin. Se voi ­olla mielikuvitusleikin avaruusalus, turvapaikka tai jäälautta. Keinussa mitataan rohkeutta: kuka ottaa kovimmat vauhdit tai hyppää pisimmälle? Monenlaisista sääntöleikeistä esimerkiksi keinupehvis pitää yhä pintansa. Nämä lapset jonottivat kiltisti upouuteen keinuun vuonna 1947.

Pikkuäitejä ja -isiä pihaleikeissä

Tytöt ulkoiluttavat vauvanukkejaan Helsingin Töölössä keväällä 1956.

Sarjatuotanto alensi lelujen hintaa ja toi kaupasta ostettavat leikkikalut laajemmin kansan ulottuville Suomessa 1950-luvulla.

Nukke- ja kotileikit ovat yhä edelleen tyttöjen suosituimpia leikkejä. Kun takavuosina pojat päästettiin kotileikeissä koiran tai aina töissä olevan isän rooliin, nykyisin pojatkin voivat hoivata nukkea tai tyttö olla perheen isänä.

Kotileikeissä näkyy mielikuvitus. Leikkiin voi sisältyä monipolvisia perhe- ja sukukuvioita, ja arkielämän tilanteet saattavat lennossa vaihtua henkeäsalpaaviin seikkailuihin.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että nukeilla leikkiminen kehittää lasten tunneälyä ja sosiaalisia taitoja.

Liikunnan lumo

Lapset imuroivat leikkeihin kaiken, mikä heitä kiinnostaa. Niinpä Helsingin olympialaiset 1952 näkyivät välittömästi leikeissä. Kuvassa pojat hyppäävät pituutta vuonna 1954. Nykyisin yleisurheilu on menettänyt suosiotaan jalkapallolle ja pikku-Virenit ovat vaihtuneet mini-Messeiksi ja pikku-Pukeiksi.

Suomessa liikuntaleikkejä opetettiin jo 1900-luvun alusta lähtien kouluissa ja päiväkodeissa. Lapset ovat aina varioineet niitä. Esimerkiksi koronan myötä vanha kunnon hippa muuntui hetkessä korona­hipaksi.

Vaaran paikat

Lapset rakastavat jännitystä, seikkailua ja omien rajojen kokeilemista.

Nykyaikuisten lapsuudessa sellaiselle oli paljon mahdollisuuksia, koska lapset saivat liikkua vapaammin ja isommalla alueella kuin nykyisin. Vanhemmat eivät välttämättä tienneet, missä jälkikasvu seikkaili. Sillä oli hintansa. Lapsia kuoli tapaturmaisesti vuonna 1971 yli kolmesataa, ja 1950-luvulla lukemat olivat vielä synkemmät. Nykyisin onnettomuuksiin kuolee parikymmentä lasta vuodessa, ja moni vanhempi seuraa kännykällä lapsensa olinpaikkaa.

Vesillä seilaaminen, katolle kiipeäminen tai viime hetkellä auton edestä juokseminen ovat aina olleet leikkejä, joihin vanhemmat puuttuvat, jos sellaista näkevät. Kuvan pojat sinnittelevät jäälautalla vuonna 1959.

Mitä te leikitte?

Lapset rakensivat vilteistä majan Puu-Pasilassa ­vuonna 1971. Vain leikkijät itse tietävät, onko kyseessä maja­leikki vai onko viritelmä valtamerialus vai jotain ­muuta. Mielikuvitusleikeistä ei ulkopuolinen useinkaan osaa sanoa, mistä on kyse. Muutama vuosi sitten tutkija ­Reeli ­Karimäki luuli lasten leikkivän jonkinlaista hippaa. ­Mutta ei. Lapset kertoivat, että kyseessä oli taistelu Mannerheim-linjalla. Usein leikkiin tarvitaan alullepanija, joka tuo leikin kehyksen, ja sitä rakennetaan yhdessä eteenpäin.

Leikki suuren tuntemattoman äärellä

Lapset käsittelevät leikeissä monimutkaisia asioita, hankalia tunteita ja elämän peruskysymyksiä. Varmaan jokainen lapsi on haudannut kuolleen linnun tai jonkin muun eläimen ja lähestynyt kuoleman mysteeriä leikkihautajaisissa.

Lue myös Anna.fi: Katriina, Metti ja Inkeri ovat leikkiviä aikuisia – tämän vuoksi sinunkin kannattaisi heittäytyä leikkiin

Kuvan lapset ovat varpusen hautajaisissa vuonna 1992. He ovat omaksuneet aikuisten maailmasta monia hautajaisrituaaleihin kuuluvia piirteitä: kunnioittavat asennot, hartaat ilmeet, ristityt kädet ja hautajaiskukkasen.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 11/2022.