
Nuupahtiko ostamasi yrtti heti? Asiantuntija vinkkaa, kuinka saat kaupan yrtit kestämään – vältä yksi yleinen virhe
Kaupan yrttien säilyttäminen elinvoimaisena kotona on haastavaa, mutta ei mahdotonta.
Ostitko kaupasta pienen basilikan tulevia kokkailuja varten, mutta yrtti nuupahtaakin jo muutamassa päivässä syömäkelvottomaksi? Tiedetään, tuttu tunne!
Kaupan yrttien elossa pitäminen tuntuu toisinaan rakettitieteeltä. Se turhauttaa, sillä kun yrttejä käyttää paljon kokkailussa, niihin saa helposti kulumaan paljon rahaa.
Miten yrtit saisi parhaiten säilymään elinvoimaisena kotikeittiössä? Kysyimme parhaat säilytysvinkit Biolanin puutarha-asiantuntija Riikka Kerttulalta.
Lue myös: Yrttien kasvatus kotona – näin kasvatat kukoistavan yrttisadon
Yrtti nuupahtaa heti – miksi?
Syy yrttien nopealle nuupahtamiselle on ilmeinen: pienissä ruukuissa olevat yrtit kasvatetaan vesiviljelyssä, jossa kasvi saa rajattomasti vettä ja ravinneliuosta. Vauhdikkaasti kasvava ja jatkuvasti nestettä saava yrtti haihduttaa runsaasti nestettä lehdistään.
Ongelmia syntyy, kun tällainen yrtti tuodaan tavalliseen kuivaan huoneilmaan. Vettä ei myöskään ole saatavilla yhtä runsaasti, joten erityisesti pikkuruukuissa kasvavat yrtit on todella vaikea saada säilymään.
”Yrtit ikään kuin näännyttävät itse itsensä haihduttamalla nestettä lehdistä”, Kerttula kertoo.
Kaupan yrttien säilytys pois jääkaapista
On kuitenkin muutamia konsteja, joilla markettiyrtin elämää voi hiukan pidentää viikolla tai jopa kahdella.
Kun yrtin tuo kaupasta kotiin, sitä ei tulisi työntää jääkaappiin, vaan säilyttää huoneenlämmössä, valoisalla paikalla. Jääkaappisäilytys on yleinen virhe. Esimerkiksi lämmöstä nauttiva basilika voi vaurioitua kylmästä nopeastikin.
Tuuhean yrtin vihermassaa kannattaa myös heti harventaa reilusti.
”Se on osa, joka haihduttaa nestettä yrtistä. Ylimääräinen yrttimassa kannattaa kuivata tai pakastaa”, Kerttula sanoo.
Huolehdi lisäksi, että yrtillä on jatkuvasti vettä. Jos yrttiä säilyttää esimerkiksi pienessä ruukussa tai lasissa, sen pohjalla voi olla koko ajan tilkka vettä.
Jos yrtti alkaa näyttää ennenaikaisen nuupahtamisen merkkejä, viimeisiä pelastuskeinoja on sumutella kasvia vedellä ja asettaa kasvin päälle esimerkiksi pieni hedelmämuovipussi. Näin ilmankosteuden saa hetkellisesti yrttiystävällisemmäksi.
Lue myös: Basilikan kasvatus: Näin kasvatat herkullisen basilikan itse – katso vinkit!
Toiveena jatkokasvatus? Osta tällainen yrtti
Jos toiveena on jatkokasvattaa kaupasta ostettua yrttiä, kannattaa jo lähtökohtaisesti valita sellainen yrtti, joka kasvaa mahdollisimman isossa ruukussa. Sellaisella on mahdollisuus jatkaa kasvua pienempiin verrattuna.
Täysikasvuinen markettiyrtti kannattaa myös istuttaa isompaan ruukkuun, ilmavaan multaan. Latvo tuuheaa yrttiä myös tällöin, jotta se lähtee parempaan kasvuun.
Kasvivalon tai vesiviljelylaitteen avulla ruukkuyrttejä voi kasvattaa kaikkina vuodenaikoina.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Nuupahtiko ostamasi yrtti heti? Asiantuntija vinkkaa, kuinka saat kaupan yrtit kestämään – vältä yksi yleinen virhe