Ruoka

Proteiinipitoinen papu tuo potkua salaatteihin – maistuisiko peruna-, caesar- tai parsasalaatti?

Salaatit ovat kesäruokaa parhaimmillaan. Ne ihastuttavat niin kesäjuhlien noutopöydissä kuin piknik-korissakin, grilliruokien kaverina ja ateriana ihan sellaisenaan. Höystä salaatit astetta ruokaisammiksi pavuilla ja muilla palkokasveilla, niissä riittää valinnanvaraa. Kokeile esimerkiksi vihreitä taitepapuja, valkoisia jättipapuja tai kivoja kikherneitä. Nappaa tästä neljä herkullista ohjetta.

Papu-perunasalaatti on omimmillaan grilliruokien lisukkeena, mutta mukaan voi lisätä myös fetaa tai halloumia, jolloin koossa on jo kokonainen ateria. Yksinkertaisista raaka-aineista syntyvän salaatin juju on hykerryttävän herkullinen öljykastike, joka ryydittävät tuoreet yrtit ja balsamico. Salaatti säilyy hyvänä parikin päivää ja itse asiassa vain mehevöityy entisestään vietettyään yön jääkaapissa.

kasvis-nuudelisalaatti

Kasvis-nuudelisalaatti on kätevä lounaseväs ja mainio herkku pikinik-koriin. Salaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, jolloin se on aamulla nopea napata matkaan. Kun lusikoit kastikkeen virkaa toimittavan korianteripeston pohjimmaiseksi, muut ainkset säilyvät pitkään rapeina ja raikkaina. Sekä herneet että kikherneet tekevät salaatista täyttävän, mutta sen voi höystää vielä astetta ruokaisammaksi esimerkiksi grillatulla tofulla tai halloumjuustolla.

papu-caesarsalaatti

Pavut ilahduttavat myös suosikkisalaatin joukossa. Vihreät taitepavut ryydittävät klassisen caesar-salaatin astetta ruokaisammaksi. Muuta erikoista papu-caesarsalaatissa ei olekaan, vaan se mukailee tutusi tullutta reseptiä. Joukkoon höylätään parmesaanijuustolastuja ja paahdetaan rapeita krutonkeja. Tärkein on kuitenkin kastike. Paras soossi tehdään alusta lähtien itse. Monitoimikoneessa valmista tulee parissa minuutissa.

papu-parsasalaatti

Valkoiset jättipavut sulostuttavat keväisessä papu-parsasalaatissa, johon tuore rosmariini antaa mukavasti ryhtiä. Raikas salaatti on kiva lisuke esimerkiksi grillatulle lohelle, mutta toimii myös kevyenä lounaana, kun haukkaat lisäksi pari palaa rapeakuorista leipää, jotka on sivelty grillatuilla paprikoilla sekä aurinkokuivatuilla tomaateilla ryyditetyllä hummuksella.

Pavut piristävät myös näitä salaatteja:

marinoitu papu-perunasalaatti

Marinoitu papu-perunasalaatti

lohi-papusalaatti

Lohi-papusalaatti

ruokaisa papusalaatti

Ruokaisa papusalaatti

Papu-peruna-kalkkunasalaatti

Papu-peruna-kalkkunasalaatti

falafelit ja papusalaatti

Ohra-papusalaatti

papusalaatti

Värikäs papusalaatti

Kommentoi

Kommentoi juttua: Proteiinipitoinen papu tuo potkua salaatteihin – maistuisiko peruna-, caesar- tai parsasalaatti?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.