
Kimchi, bulgogi ja kimbap - makumatka Koreaan

Korealainen ruoka on maukasta ja mausteista. Keittiö on saanut vaikutteita naapurimaastaan Japanista, mutta korealainen ruoka on huomattavasti japanilaista ruokaa voimakkaampaa mauiltaan. Kastikkeet ja tahnat ovat keittiössä keskeisessä roolissa. Valkosipuli ja inkivääri maistuvat herkullisesti korealaisissa ruoissa.
Kimchi on Korean kansallisruoka
Kimchiä nautitaan Koreassa lähes joka aterialla. Kimchi luetaan yhdeksi maailman terveellisimmistä ruoista. Soulin kimchimuseon luetteloissa on 187 kimchilajia. Ne on jaoteltu vuodenajan, alueen ja raaka-aineiden mukaan. Kimchi on todennäköisesti ollut tärkeä ruokalaji jo maatalouden alkuajoista alkaen. Kimchi ja hapatetut vihannekset muodostivat erityisen tärkeän osan ruokavaliosta talvisin, jolloin tuoreita vihanneksia ei ollut saatavilla.
Perinteisesti kansallisruoka valmistetaan kiinankaalista hapattamalla ja maustetaan sipulilla, valkosipulilla, inkiväärillä ja chilillä. Valmistusmenetelmä vaihtelee kuitenkin alueittain, ja erilaisia reseptejä on useampi sata. Kimchiä voi nauttia sellaisenaan tai lisätä erilaisiin ruokiin esimerkiksi riisiin, patoihin, munakkaisiin, keittoihin ja vokkeihin.
Himahellassa on tehty pikakimchiä jo muutama vuosi sitten ja postauksen siitä löydät alta:
Ohje: Blondikeittiön pikakimchi
Gochujang – kuuma trenditahna Koreasta
Gochujang-chilitahna on vyörynyt ruokaohjeisiin tsunamin tavoin. Voimakkaan makuinen tahna on valmistettu käymismenetelmän avulla ja se kuuluu olennaisena osana korealaiseen keittiöön. Gochujangia käytetään niin liha-, kala- kuin kasvisruokiin ja tahna antaa ruoalle tyypillisen, korealaiseksi tunnistettavan makuvivahteen.
Tulisuutensa gochujang saa pääasiassa punaisista chileistä ja tyypillisen makunsa fermentoinnista eli käymisestä. Chilipippuri tuli Koreaan portugalilaisten kauppiaiden mukana Yi-dynastian aikana 1700-luvulla. Korealaiset osasivat jo tuolloin valmistaa erilaisia maustetahnoja fermentoimalla soijapapuja. Chilin viljelyn yleistyessä ne löysivät tiensä soijapapujen kaveriksi maustetahnaan ja gochujangin resepti oli syntynyt!
Gochujang on olennaisen tärkeä ainesosa bibimbapissa, pataruuissa ja lihojen marinadeissa. Ihan oman twistinsä chilitahna antaa kananmunaruoille, joten chilitahnaa kannattaa tutustua vaikka paistettujen aamiaismunien kautta. Laita pannulle hieman chilitahnaa rasvan sekaan tai kokeile tahnaa jo paistetun munan mausteena.
Bulgogi on perinteinen korealainen grillattava ruokalaji, joka valmistetaan yleensä ohueksi leikatuista naudanlihaviipaleista. Viipaleet marinoidaan bulgogi-marinadissa ja grillataan tai paistetaan lisäkkeiden kanssa. Lisäksi tarjotaan kimchiä, maustemarinoitua kurkkua, marinoituja pavunituja, salaatinlehtiä ja ssamjang-maustetahnaa.
Teriyakilihaa korealaisittain
600 g naudan ulko- tai sisäfileetä
Marinadi
1 1/2 dl valmista teriyaki-marinadia
2 rkl seesamiöljyä
Pinnalle
paahdettuja seesaminsiemeniä
silputtua tuoretta chiliä
ripaus suolaa
Lisäksi
kerä rapeaa tai salaattia
(tai vaihtoehtoisesti pieniä Antojitos -tortilloita)
- Leikkaa filee mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Parhaat viipaleet saat kohmeisesta lihasta. Kaada teriyaki-marinadi ja seesamiöljy lihaviipaleiden päälle. Anna lihan maustua liemessä vähintään 2 tuntia, mieluimmin vaikka seuraavaan päivään.Valuta lihat liemestä. Kuumenna iso valurautapannu hyvin kuumaksi. Paista liha kolmessa erässä nopeasti ja nosta kuumennetulle vadille. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä, vähän silputtua chiliä ja tarvittaessa hiutalesuolaa.
- Kasta lihapala bulgogi-kastikkeeseen. Kääri liha salaatinlehteen (tai suikaloidun salaatin kanssa tortillaan) ja nauti sormin.
Bulgogi-kastike
reilu 1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl vettä
1 1/2 rkl riisiviinietikkaa
1 kevätsipuli
1-2 hienonnettu valkosipulinkynttä
2 tl chilikastiketta
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
- Hienonna kevätsipuli. Sekoita kaikki kastikeainekset. Annostele jokaiselle ruokailijalle omaan, pieneen kulhoon.
Kimbap on korealainen maki-rulla
Merilevä on yksi Korean tärkeimpiä luonnonvaroja. Kimbap-rullat ovat Koreassa tyypillistä piknik- tai välipalaruokaa. Ne muistuttavat hyvin paljon japanilaisia maki-rullia. Perinteisesti riisirullat täytetään maustetuilla kasviksilla, munalla, lihalla tai äyriäisillä, mutta täytteissä vain mielikuvitus on rajana. Kimchi ja säilötty retikka ovat tyypillisiä kimbapin täytteitä.
Näitä pötköjä myydään Korean katukeittiöissä ja niitä valmistetaan toreilla. Kimbap on tyypillinen eväs, jota äidit laittavat lapsilleen aamulla matkaan mukaan.
Kimbap eli korealaiset merileväkääröt
noin 30-36 palaa eli 4-6 annosta
laktoositon, gluteeniton, lihaton
5–6 leväarkkia
Riisi
5 dl sushiriisiä
6 dl vettä
3/4 dl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1/2 dl seesamiöljyä
Täyte
2 kananmunaa
1 rkl sokeria
1 rkl vettä
1 porkkana
10 cm pala kurkkua
6 surimi-rapupuikkoa
2 kevätsipulia
(3-4 rkl Samjang korealaista soijapaputahnaa)
2 rkl riisiviinietikkaa
- Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
- Sekoita keskenään riisiviinietikka, seesamiöljy, sokeri ja suola. Kaada seos riisin sekaan ja sekoita pitkittäisin, leikkaavin liikkein. Se estää riisiä puuroutumasta.
- Suikaloi kaikki kasvikset ja pane ne hetkeksi maustumaan riisiviinietikkaan. Suikaloi surimi-puikot.
- Tee munakas. Riko munien rakenne, lisää munien joukkoon 1 rkl sokeria ja 1 rkl vettä. Paista munat pannulla ja leikkaa munakas pitkiksi suikaleiksi.
- Pane leväarkki bambumatolle ja levitä sille ohut kerros riisiä niin, että se peittää 3/4 arkista. Pane kasvis-, muna- ja surimisuikaleita riisin päälle. (Sipaise halutessasi mausteeksi vielä samjangia eli korealaista maustetahnaa joukkoon.) Kääri tiukaksi rullaksi bambumattoa apuna käyttäen. Leikkaa levärullat kuuteen palaan.
- Tarjoa halutessasi soijan kanssa, mutta kimbap ei välttämättä kaipaa sitä.
Hampurilainen korealaisella twistillä
Vaasanin Street food -tuoteperheen tämän talven tulokas on markkinoiden ensimmäinen rukiinen burgerisämpylä Dark BRGR. Helmikuun puolivälissä pääsimme itse kokkaamaan etänä keittiömestari Mikko Kaukosen johdolla Soulin kaduilta inspiraationsa saaneen kanaburgerin. Siinä hampurilaissämpylän sisään pistettiin kimchiä, korianteria, leivitetty broilerin paistileike, Gochujang-majoneesia sekä pikkelöityjä kurkkuja.
Minä sooloilin ja valmistin kanaleikkeen paistinpannulla rasvassa paistamisen sijaan air fryerissä eli kotoisesti pöhöttimessä (180 astetta/ 8 minuuttia), mikä toimi loistavasti tällaiselle rasvakammoiselle.
Mikon ohje löytyy tästä linkistä:
Mitä lasiin korealaisen ruoan kanssa?
Koreassa ruokajuomana tarjotaan yleensä teetä. Oluista vaalea lager on aina toimiva valinta korealaisen ruoan kanssa. Korealaisen ruoan tulisuutta taittamaan kannattaa valita hapokas puolikuiva valkoviini, kuten riesling Ranskasta, Saksasta tai Yhdysvalloista. Ruoan tulisuutta lisääviä voimakkaan tanniinisia punaviinejä kannattaa välttää. Bulgogin eli korealaisen grillatun lihan sopii shiraz- tai zinfandel-punaviini. Myös roseeviinin voi mainiosti yhdistää korealaiseen keittiöön.
Korealaisin terveisin
Blonditiina
Yhä ruokamatkakuumetta? Lue myös:
Justofondyy, rösti ja sveitsinleike – makumatka Sveitsiin
Butter Chicken, raita ja jakkihedelmävanukas – makumatka Intiaan
Bánh mí -leivät ja Pho-keitto – makumatka Vietnamiin
Kiinalainen uusivuosi – makumatka Kiinaan
Burgundinpata ja Crêpes Suzette – makumatka Ranskaan
Taginea ja minttuteetä -makumatka Marokkoon
Borssikeitto ja syrnikit – makumatka Venäjälle

Olen Tiina Rantanen, monissa liemissä keitetty ruoka- ja viinitoimittaja, 7 kirjaa kirjoittanut tietokirjailija, kotitalousopettaja, purkkiblondi sekä ylpeä äiti. Olen aina ollut ruokaihminen henkeen ja vereen. Ruokafilosofiani on urani alusta asti ollut: ”Herkkuja helposti”, eikä blogini kotikeittiöön suunnitellut ruokaohjeet tee siitä poikkeusta. Ruoan lisäksi rakastan matkustamista ja maailman katsomista kamerani linssin läpi. Toimittajana otan postauksissani kantaa myös ruokamaailman kuumiin puheenaiheisiin. Yhteydenotot: tiinajrantanen@gmail.com
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kimchi, bulgogi ja kimbap - makumatka Koreaan