Tarinat

Kolumni: Miksi me keski-ikäiset olemme niin vihaisia, kun maailma muuttuu? 

Se ei ole meiltä pois, kun nuoremmat polvet yrittävät tehdä maailmasta tasa-arvoisempaa, pohtii toimittaja Sanna Puhto.

Olen keski-ikäinen, mutta välillä tunnen itseni vanhukseksi. En nyt puhu kehon kolotuksista vaan ajattelu- ja puhetavoista. Oma tutuksi tullut tapa ajatella happanee näinä aikoina nopeammin kuin pöydälle unohtunut maito.

Lue myös: ”Jos se on vain vaihe”, voi vanhempi pohtia, kun nuori haluaa korjata sukupuolensa – mutta tunne omasta sukupuolesta on useimmiten pysyvä

Tuntuu myös, että ajattelutavat ovat sellaisessa muutosvauhdissa, että eivät koskaan aiem­min. Saa olla tarkkana miten puhuu, että ei tulisi oltua moukka.

Muutoksen kiihkeä tahti

Murroksia on monta samanaikaisesti. Suku­polvien välinen kuilu repeilee siksi, että me keski-ikäiset emme ymmärrä nuorten huolta ­ilmastonmuutoksesta tai epätasa-arvosta.

Myös käsitys sukupuolista on päivittynyt. Meille opetettiin koulussa, että niitä on kaksi. Lääketieteessä on kuitenkin jo vuosia ymmärretty, että sukupuoli on moninaisempi asia.

Sekin on muuttunut, että toisen kulttuurin symboleita ei ole ok hyödyntää taloudellisesti ­niitä halventaen.

Lue myös Seuran juttu: Seksuaalinen väkivalta on muutakin kuin puskaraiskaus – #metoo-kirja antaa äänen niille, joilla sitä ei ennen ollut

Puhumattakaan siitä, että me too teki selväksi, että toisen koskemiseen tosiaan tarvitaan hänen lupansa, ja että sanoin häpäiseminen ei ole ok, vaikka olisi sanojan mielestä kuinka hauskaa.

Keski-ikäinen – vihainen moukka?

Sitä en ymmärrä, miksi tämä muutos herättää niin pajon vihaa meissä keski-ikäisissä. Sanoilla on väliä, koska ajatukset rakennetaan ­sanoista ja todellisuutemme synnytetään sanoista. Nuorten ajatukset ovat hyviä, sillä ne tekevät maailmasta tasa-arvoisempaa.