Ruoka

Britakakku on rakastettu juhlatarjottava – katso Kotilieden suosikkiohjeet!

Britakakkua rakastavat kaikki. Se on yhtä aikaa rapsakka ja pumpulin pehmeä, makea ja raikas. Ja aina sesongissa!

Britakakku on perinteinen kesäherkku, joka täytteitä ja koristeita vaihtamalla istuu toki muihinkin vuodenaikoihin. Rento leivonnainen sopii myös niille, joiden mielestä maku on kakussa pikkutarkkaa koristelua tärkeämpää.

Britakakun koukuttavuus piilee sen kerroksellisuudessa. Alla oleva kerros muistuttaa sokerikakkupohjaa, jolle voi antaa mehevyyttä. Ylempi kerros on rapeaa marenkia. Väliin voi levittää täytteitä maun, mieliteon, sesongin ja tilanteen mukaan. 

Britakakku, britatorttu, brita – näin onnistut

Brita on rennon leipurin lemppari, sillä pikkutarkan piperryksen sijaan kakkulevyt ja täytteet voi vain latoa päällekkäin. Täytteisiin ei tarvita vaikeita kreemejä tai muitakaan hienouksia, ja pohja valmistuu yksinkertaisista aineksista uskomattoman helposti. Marenki halkeilee viimeistään silloin, kun pohjan nostaa tarjoiluvadille, eivätkä reunatkaan ole kuin viivoittimella vedettyjä. Se ei haittaa, sillä juuri tässä piilee Britan hienous.

Kakkupohja valmistetaan vatkaamalla pehmeä voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Keltuaiset rikotaan joukkoon yksitellen samalla sekoittaen. Lopuksi lisätään jauhot sekä maito. Vältä turhaa sekoittamista, jottei taikinaan muodostu sitkoa. 

Uuninpellille levitetyn taikinan päälle lisätään valkuaisista ja sokerista vatkattu marenki. Tässä kohtaa huolettoman leipurin kannattaa terästäytyä. Jos valkuaisten joukkoon eksyy pisarakin rasvaa tai keltuaista, et saa aikaiseksi kunnon marenkia.

Marenkipinta päällystetään usein mantelilastuilla. Ne ajavat lähinnä koristeen virkaa. Jos niitä ei ole, mitään järin dramaattista ei pääse tapahtumaan. Yhtä hyvin voit korvata mantelilastut myös jollain muulla. Kokeile esimerkiksi kookoshiutaleita tai Marianne Crush -karkkirouhetta.

 

Britakakku on helppo koristella

Britakakun täytteeksi levitetään usein kaikessa yksinkertaisuudessaan kermavaahtoa, jota voi fiiliksen mukaan maustaa esimerkiksi mascarpone- tai tuorejuustolla tai raikastaa rahkalla.

Vastapainoa täyte saa tuoreista marjosta tai hedelmistä, jotka toimivat samalla myös koristeina. Britan hienous piilee siinä, että siihen sopii melkeinpä mikä tahansa marja tai hedelmä: vadelmat, kirsikat, nektariinit… Siten kakku on aina sesongissa ja ajankohtainen. Lisäjujua saat, kun marinoit tuoreet mansikat Romanovin mansikoiden tapaan appelsiinilla ja Cointreau-liköörillä tai levität kakkukerrosten väliin makeanraikasta sitruunatahnaa eli lemon curdia.

Jos ympärillä on puutarha, metsä tai mökkimiljöö, täydennä koristelua luonnon antimista. Esimerkiksi sarviorvokit, maitohorsma, apila ja ruusu soveltuvat syötäviksi. Yhtä hyvin kukat voi poimia myös kauppojen vihannesosastoilta.

britakakku

Britasta riittää tarjottavaa isollekin joukolle

Koska kakkupohjat paistetaan pellillä, Brita-kakun ohje on helppo skaalata isommallekin väelle. Kun taikinaa tekee kerralla tuplasatsin ja paistaa sen kahdella pellillä, riittää Britasta tarjottavaa isollekin porukalle. Levitä täytteitä koko pellin laajuudelle ja nosta sitten toinen levy päälle.

Pohjan voi halutessaan tehdä valmiiksi hyvissä ajoin. Se on sen verran rasvainen, että säilyy kyllä mehevänä, eikä marenkikaan ole pienestä odottelusta millänsäkään. Täyttäminen tosin kannattaa tehdä vasta juuri ennen tarjoilua. Pohjan voi tarvittaessa vaikka pakastaa. Näin esimerkiksi isoja juhlia ajatellen yksi työvaihe on hoidettu jo ennakkoon.

Lue myös: Kotilieden bloggaajan, Suklaapossun raparperi-britakakun sekä mango-passion-britakakun ohjeet.

Lue myös Anna.fi: Näin teet upeat, hedelmillä koristellut britaleivokset

Artikkelia on muokattu 15.4.2023 klo 15:40

Kommentoi

Kommentoi juttua: Britakakku on rakastettu juhlatarjottava – katso Kotilieden suosikkiohjeet!

Sinun täytyy kommentoidaksesi.