Ikivanha painoindeksi on yhä käytössä ympäri maailmaa – professori kertoo, miksi mittari arveluttaa

Painoindeksi ei ole yksinään hyvä hyvinvoinnin mittari, kertoo ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm. Romukoppaan sitä ei kuitenkaan olla vielä heittämässä. 

Painoindeksi eli BMI on tuttu monelle terveystiedon tunneilta tai kirjoista. Sitä on paukutettu monen päähän jo peruskoulussa. Ehkä sinäkin tiedät oman painoindeksisi kuin lonkalta?

Painoindeksiä on kuitenkin jo pitkään kritisoitu. Alun perin suurien ihmismassojen tarkasteluun luotu mittari on ongelmallinen, kun siirrytään yksilötasolle.

Lihavuutta tutkineen ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan tavallisen ihmisen ei tulisikaan vetää johtopäätöksiä painoindeksistä kovinkaan pitkälle. Kokonaan romukoppaan professori ei kuitenkaan indeksiä heittäisi.

Lue myös: Asiantuntijan vinkit laihduttajille ja painontarkkailuun: Miten usein kannattaa käydä vaa’alla?

Painoindeksi ei mittaa hyvinvointia

Painon ja pituuden suhteeseen perustuvan painoindeksin yhdeksi ongelmaksi nousee sen epätarkkuus. Se ei esimerkiksi ota huomioon riittävän tarkasti yksilöiden kehonkoostumuksen eroja.

”Jos tarkastellaan kahta samanpituista ja -painoista ihmistä, heillä voi olla aivan erilainen ruumiinrakenne ja kehonkoostumus, ja silti painoindeksi on sama”, Fogelholm selittää.

Vaikka hyväkuntoisen naismaratonjuoksijan painoindeksi saattaa olla 18, toisella sama painoindeksi voi kertoa syömishäiriöstä. Sama näkyy päinvastaisesti esimerkiksi lihaksikkaissa jääkiekkoilijoissa tai kehonrakentajissa, jotka ovat painoindeksin mukaan ylipainoisia, vaikka rasvaprosentti olisi alhainen. Pitkille ihmisille painoindeksi antaa hieman liian korkeita lukemia ja lyhyille liian matalia, joskaan tämän merkitys ei ole suuri.

”Tämä kaikki kertoo hyvin siitä, ettei ihmisiä voi luokitella kovin tarkasti painoindeksin perusteella esimerkiksi terveyden tai fyysisen suorituskyvyn näkökulmasta.”

Moni tietää jo entuudestaan, että erityisen lihaksikkailla painoindeksi liioittelee painon tuomia terveysriskejä. Sama ilmiö näkyy kuitenkin myös päinvastoin matalammissa luvuissa. Vaikka erityisen pieni lihasmassa ei nosta ihmisen painoa, suhteellisen korkea rasvamassa lisää terveysriskejä.

Fogelholmin mukaan tutkimuksissa onkin viitteitä siitä, että painoindeksi useammin aliarvioi kuin yliarvioi painosta aiheutuvia riskejä. Ja miksipä ei olisi näin, hän kysyy.

”Se on loogista. Painoindeksin rajat on laadittu monia kymmeniä vuosia sitten, jolloin arki oli fyysisesti aktiivisempaa ja keskimääräinen lihasmassa oli suurempi kuin nykyään. Uskon, että nykyään ihmisiä, joilla on pieni lihasmassa on enemmän kuin niitä, joilla on iso lihasmassa.”

Lue myös Seura.fi: Miksi paino vain nousee? Näin aineen­vaihdunta vilkastuu ruokavalion ja liikunnan avulla

Painoindeksin eli BMI:n viitearvot

Painoindeksissä paino (kg) jaetaan pituuden (m) ”neliöllä” (eli pituus × pituus). Matemaattinen laskukaava kehitettiin jo 1830-luvulla, ja se on edelleen käytössä tänä päivänä.

  • Painoindeksin mukaan normaali painoindeksin alue on 18,5–25. Jos painoindeksi on pienempi kuin 18,5 tai suurempi kuin 25, sairauksien vaara suurenee.
  • Painoindeksi luokittelee lihavuuden viiteen vaikeusasteeseen. 25–29,9 on ylipaino eli lievä lihavuus, 30–34,9 merkittävä lihavuus, 35–40 vaikea lihavuus ja yli 40 sairaalloinen lihavuus.
  • Painonindeksin arvo 17 tai sen alle merkitsee indeksin mukaan vaarallista aliravitsemusta.
  • Joissain Aasian maissa ylipainon alaraja on 23 ja lihavuuden alaraja 27,5, sillä rasvajakauma on erilainen.
  • Yli 65-vuotiailla painoindeksi voi olla kohtuullisesti yli 25, ilman että sairauksien vaara suurenee. Heillä terveen painon alue on painoindeksi 23–29.

Painoindeksiä voidaan käyttää 18 vuoden iästä lähtien.

Lähde: Terveyskirjasto

Kanada tunnisti painoindeksin ongelmat – tulisiko Suomenkin?

Painoindeksin ongelmat ja epätarkkuudet ovat ohjanneet Kanadan luopumaan painoindeksistä ainoana mittarina lihavuuden tarkkailussa. Kokonaan siitä ei kuitenkaan ole sielläkään luovuttu.

”Käsittääkseni he ovat sitä mieltä, että painoindeksi on vain yksi mittari muiden joukossa. Sitä tulisi aina täydentää muilla mittareilla, kuten vyötärönympäryksen, verenpaineen, hyvinvoinnin, jaksamisen ja kunnon mittauksilla”, Fogelholm sanoo.

Samanlainen ajattelumalli tekisi Fogelholmin mukaan terää Suomellekin. Fogelholmkaan ei olisi valmis luopumaan painoindeksistä kokonaan. Tutkijan mukaan sillä on edelleen oma roolinsa väestötason seurannassa, mutta vain osana isompaa kokonaisuutta.

Tutkimusten mukaan ryhmätasolla tarkasteltuna merkittävän matala tai korkea painoindeksi lisää riskiä sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Se, millä tavalla painoindeksi heijastaa mitäkin riskiä, riippuu kuitenkin siitä, mitä sairautta katsotaan.

”Voimakkaiten korkean painoindeksin ennustama riski nousee, kun katsoo kakkostyypin diabetesta. Monissa sairauksissa riski nousee selkeämmin vasta silloin, kun mennään painoindeksissä yli 30 rajan.”

Yksi merkittävä syy sille, miksi painoindeksi on edelleen niin laajassa käytössä lienee kuitenkin sen käytännöllisyys ja tehokkuus.

”Sitä on äärettömän yksinkertaista mitata. Sen takia siitä on varmaan tullut kliinisessä potilastyössä mittari”, Fogelholm uskoo.

Sopivan painon mittaaminen on hankalaa

Fogelholmin mukaan on tärkeä muistaa, että kaikissa painonseurannan mittareissa on aina omat tulkinnalliset haasteensa. Esimerkiksi kehonkoostumusmittaukset ovat epätarkkoja, sillä tulokset vaihtelevat mittaustavasta, -laitteesta ja -ajankohdasta riippuen. Vaaka ei ota huomioon pituutta tai painon päivittäistä vaihtelua. Myös peili on huono mittari, sillä peilikuvaan vaikuttaa peilin ja valaistuksen lisäksi katsojan omat silmät.

”Eikä johtopäätöstä ihmisen terveydestä voi tehdä vain katsomalla, miltä hän näyttää. Ei terveys ole ulkonäkökysymys”, Fogelholm lisää.

Kannattaako omaa painoa oikeastaan edes seurata? Fogelholmin mukaan kysymykseen ei ole oikeaa vastausta.

On monia, joille painonseurannasta on tullut osa painonhallintaa. Joillekuille se toimii hyvin. Silloin painon noustessa tai laskiessa voi muuttaa omia liikuntatapojaan tai ruokavaliotaan. Esimerkiksi urheilija voi painonsa kautta seurata omaa suoriutumista ja palautumista.

”Toisille painon seuraaminen tuottaa kuitenkin armotonta tuskaa. Se voi pahimmassa tapauksessa johtaa syömishäiriöön. Siksi suhtaudun varauksella painon seurantaan”, Fogelholm kertoo.

Jatkuvan painon tarkkailun sijasta Fogelholm kiinnittäisi mieluummin huomiota elintapoihin. Liikkuuko arjessa riittävästi, syökö terveellisesti, nukkuuko riittävästi? Entä miltä kropassa ja pääkopassa tuntuu?

Lukuja ja indeksejä ei kannata tuijottaa sokeasti, Fogelholm uskoo. Kaikkitietäviä mittareita ei ole olemassakaan.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Ikivanha painoindeksi on yhä käytössä ympäri maailmaa – professori kertoo, miksi mittari arveluttaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X